Pyhä marttyyri Teodotos Ankyralainen

Pyhä Teodotos oli kotoisin Ankyrasta. Hänen tätinsä oli pyhä neitsytmarttyyri Tekusa (18.5.), joka oli kasvattanut hänestä hurskaan kristityn. Avioiduttuaan Teodotos alkoi pitää majataloa. Hän oli rehellinen toimissaan ja osoitti armeliaisuutta niin kristityille kuin pakanoillekin. Jumala näki hänen hyvän sydämensä ja antoi hänelle parantamisen armolahjan.

Kun maaherra Teoteknos aloitti Ankyrassa kristittyjen vainon vuonna 303 (toisten tietojen mukaan 311), Teodotoksen majatalosta tuli kristityille turvapaikka. Siellä he saattoivat nauttia ruokaa, jota ei ollut uhrattu epäjumalille. Saattaen itsensä hengenvaaraan Teodotos vieraili tunnustajien luona vankiloissa rohkaisten heitä marttyyrikilvoitukseen. Hän myös hautasi heidän ruumiinsa.

Teodotos valoi rohkeutta ystäväänsä Viktoriin, josta kiduttajat olivat pääsemässä voitolle valheellisilla lupauksillaan. Viktor yritti kestää kidutuksensa urhoollisesti, mutta viime hetkellä hän murtui ja pyysi saada miettiä kiduttajiensa esittämiä tarjouksia. Hänet vietiin takaisin vankilaan, missä hän kuitenkin kuoli haavoihinsa. Koska hän epäröi vakaumuksessaan, häntä ei luettu marttyyrien joukkoon.

Kun Teodotoksen toinen kristitty ystävä Valentinianus oli voittanut kaikki houkutukset ja kärsinyt marttyyrikuoleman, hän keräsi tämän maalliset jäännökset talteen Halysjoesta, jonne ne oli heitetty. Teodotos vei ne haudattavaksi Maloksen kaupunkiin[1] noin 50 km päähän Ankyrasta.

Maloksessa Teodotos kohtasi joukon kristittyjä, joita hän oli aikaisemmin auttanut vapautumaan vankilasta. He päättivät juhlia jälleennäkemistään yhteisellä aterialla ja kutsuivat Maloksen papin Frontoksen mukaan. Aterian jälkeen Teodotos esitti Frontokselle, että tämä rakennuttaisi kappelin kyseiselle rauhalliselle paikalle ja lupasi hankkia siihen pyhäinjäännöksiä antaen hänelle sormuksensa pantiksi.

Kun Teodotos palasi Ankyraan, kaupunki oli kuohuksissa, sillä hänen tätinsä Tekusa ja tämän kuusi hengellistä sisarta oli vangittu. Muiden kristittyjen tavoin Teodotos pysytteli piilossa ja rukoili vangituille lujuutta. Kun hän sitten kuuli, että heidät oli hukutettu läheiseen järveen eikä kukaan heistä ollut kieltänyt Kristusta, hänen murheensa muuttui ilonkyyneleiksi.

Saatuaan tietoonsa yksityiskohdat marttyyrien kuolemasta Teodotos alkoi suunnitella, miten hän voisi välttää järveä vartioivat sotilaat ja saada haltuunsa heidän pyhät jäännöksensä sekä haudata ne kristillisesti. Pyhä Tekusa ilmestyi hänelle ja muistutti häntä kaikesta huolenpidosta ja antamastaan kristillisestä kasvatuksesta. Hän kehotti Teodotosta etenemään rohkeasti suunnitelmassaan. Näyn rohkaisemana Teodotos ja hänen avustajansa menivät eräänä pimeänä myrsky-yönä järven rannalle. Myrsky oli heittänyt pyhien naisten ruumiit rannalle. Teodotos seuralaisineen otti ne ja hautasi salaiseen kirkkoon, jonka vain he tiesivät.

Seuraavana aamuna uutinen yön tapahtumista levisi kaupunkiin. Maaherra määräsi, että sotilaiden oli pidätettävä kaikki kadulla kohtaamansa kristityt ja kuulusteltava heitä. Pidätyksen yhteydessä Teodotoksen toveri Polykhronios ei kestänyt kidutuksia, vaan paljasti paikan, minne ruumiit oli haudattu, ja ilmiantoi Teodotoksen. Tämän ystävät vaativat häntä pakenemaan, mutta hän ei suostunut vaan meni itse maaherran eteen pyytäen turvakseen pyhän ristin voimaa.

Kuulustelupaikassa kidutusvälineet olivat näyttävästi esillä. Teodotos heitti niihin halveksivan silmäyksen ja sanoi niiden vain osoittavan, kuinka heikko niiden edustama usko oli, jos se tarvitsi niin paljon laitteita ja aseistettuja miehiä taistelemaan yhtä ainoaa Kristuksen sotilasta vastaan. Nämä sanat saivat maaherran raivon valtaan, ja paikalla olleet pakanapapittaretkin repivät hiuksiaan. Paikalle kerääntynyt ihmisjoukkokin huusi, että jumalien vihollista pitää rangaista.

Kun Teodotosta oli ensin ruoskittu, hänet pantiin halstarille ja maaherra antoi teloittajille luvan raastaa hänen lihaansa rautakynsillä. Lopuksi he hieroivat hänen haavoihinsa suolaa ja kärvensivät niitä palavilla soihduilla. Kristuksen nimen vahvistama marttyyri vastasi kidutuksiin sanomalla, että niiden voittaminen oli hänelle suurenmoinen osoitus Kristuksen voimasta. Kiduttajat löivät murskaksi hänen hampaansa ja leukansa. Sitten he väsyneinä heittivät hänet vankilaan.

Viisi päivää myöhemmin Teodotos tuotiin uudelleen tuomioistuimen eteen. Samat kidutukset toistuivat, ja lopuksi hänet pantiin tulikuumien tiilien päälle. Koska kaikki pahoinpitelyt osoittautuivat tuloksettomiksi ja tekivät tuomarin naurunalaiseksi, Teoteknos määräsi Teodotoksen mestattavaksi ja hänen ruumiinsa heitettäväksi tuleen.

Saavuttuaan mestauspaikalle Teodotos kiitti Jumalaa ja rukoili, että Hän tekisi lopun vainoista ja soisi rauhan kirkolleen. Sitten hän kehotti läsnä olevia kristittyjä kuivaamaan kyyneleensä ja kiittämään Herraa, joka oli auttanut häntä viemään taistonsa onnelliseen loppuun. Iloiten hän otti vastaan miekaniskun, joka soi hänelle ikuisen kruunun. Roviota, johon hänen ruumiinsa heitettiin, alkoi verhota niin kirkas valo, etteivät teloittajat pystyneet lisäämään siihen puita, ja näin Teodotoksen ruumis säilyi palamatta.

Samana päivänä pappi Frontos Maloksesta saapui kaupunkiin aasi lastattuna viiniruukuilla. Juhta pysähtyi väsyneenä lepäämään lähelle paikkaa, jossa sotilaat vartioivat pyhän Teodotoksen ruumista. Sotilaat kutsuivat Frontoksen viettämään yötä seurassaan, ja tämä sai kuulla, mitä hänen ystävälleen oli tapahtunut. Frontos alkoi tarjota sotilaille viiniryyppyjä, kunnes nämä tulivat juovuksiin.

Sotilaiden nukahdettua Frontos otti pyhän Teodotoksen ruumiin, pani saamansa sormuksen takaisin hänen omaan sormeensa ja nosti hänet aasinsa selkään. Enkelin johdattamana aasi meni suoraan sille paikalle, jonne Teodotos oli suositellut kirkon rakentamista. Näin toteutui Teodotoksen lupaus toimittaa uuteen kirkkoon reliikkejä. Tämä tapahtui Diocletianuksen vainojen aikana.