Ranskan metropoliitta Dimitrioksen puhe Ortodoksisen pappien liiton 100-vuotisjuhlaillallisella 24.9.

Korkeasti Pyhitetty Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia,
Arvoisat papit,
Hyvät naiset ja herrat,
Rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa,

Syvällä ilolla ja kiitollisuudella seison edessänne tänä iltana Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen Patriarkka Bartolomeoksen, ortodoksisen uskon hengellisen isän, nöyränä edustajana. On sekä kunnia että siunaus välittää teille hänen isällinen rakkautensa, patriarkaaliset tervehdyksensä ja sydämelliset rukouksensa Suomen ortodoksiselle kirkolle ja kaikille tämän uskon perinnöllä rikkaasti siunatun maan ihmisille.

Hetki sitten kokoonnuimme Pyhän apostoli ja evankelista Johannes Teologin ja Karjalan valistajien kirkossa. Siellä kiitimme Jumalaa pyhien todistuksesta, jotka istuttivat ortodoksisuuden näille pohjoisille maille, pyhien, joiden rukoukset tukevat teitä edelleen tänäkin päivänä. Itse Karjalan nimi herättää elävän pyhyyden historian: askeettien, lähetystyöntekijöiden ja marttyyrien, jotka julistivat evankeliumia ei vain sanoin, vaan elämällään. Heidän jalanjäljissään me kuljemme, muistaen, että Kristuksen valo ei koskaan sammu, vaan loistaa yhä kirkkaammin jokaisessa sukupolvessa.

Pyhä Johannes, rakastettu opetuslapsi, kirjoittaa evankeliumissaan Herramme Jeesuksen Kristuksen sanat: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo” (Joh. 8:12). Nämä ikuisuuteen kirjoitetut sanat kaikuvat kirkon tehtävässä täällä Suomessa ja kaikkialla, missä evankeliumia julistetaan. Kristus itse on meidän valomme, joka ohjaa meitä koettelemuksen aikoina ja vahvistaa meitä todistuksessamme.

Tämän illan juhlakokoontuminen on juhla, joka koskee paitsi menneisyyttä, myös ortodoksisuuden nykyistä tehtävää Suomessa. Hänen Kaikkipyhyytensä Patriarkka Bartolomeos, jota minulla on kunnia edustaa, on johdonmukaisesti korostanut kirkon pyhää velvollisuutta olla uskollinen perinteelleen samalla kun se luovasti ottaa osaa nykymaailman elämään. Hän muistuttaa meitä usein, että ortodoksisuus ei ole museoesine, jota säilytetään lasin takana, vaan elävä elämän, totuuden ja rakkauden lähde.

Suomen ortodoksinen kirkko ilmentää tätä näkemystä uskollisuudella ja rohkeudella. Täällä, nopean muutoksen muovaamassa ja usein sekularismin haastamassa yhteiskunnassa, kirkko säilyy Kristuksen todistajana – tarjoten paitsi jumalanpalveluksia myös koulutusta, vuoropuhelua, palvelua köyhille ja huolenpitoa luomakunnasta.

Läsnäoloni teidän keskuudessanne tänä iltana on siksi näkyvä merkki yhteydestämme. Vaikka maantiede erottaisi Konstantinopolin Joensuusta tai Pariisin Helsingistä, Kristuksen Ruumis ei tunne rajoja. Ehtoollinen tekee meistä yhtä; Pyhä Henki sitoo meidät yhteen ykseyteen; ja Ekumeeninen Patriarkaatti, Äitikirkkona, suojelee ja vaalii tätä ykseyttä paikallisten ortodoksisten kirkkojen kesken.

Kuten Hänen Kaikkipyhyytensä usein korostaa, ykseys ei ole yhdenmukaisuutta. Jokainen paikallinen kirkko heijastaa ortodoksisuuden kauneutta omassa kulttuurisessa ilmaisussaan, musiikissaan, kielessään ja perinteissään. Tämän illan kokoontuminen ei ole vain todellisen yhteyden hetki, vaan syvällinen muistutus siitä, että usko ja kulttuuri kuuluvat yhteen, että evankeliumia voidaan saarnata monilla kielillä ja että yhdessäolon kauneus johtaa meitä kohti Jumalan kauneutta.

Korkeasti Pyhitetty Elia, rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa,

Sallikaa minun esittää vielä yksi pohdinta, jonka on jälleen inspiroinut Pyhä Johannes Teologi, joka opettaa meille: ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä” (1. Joh. 4:16). Tämä on ortodoksisen uskomme ydin ja yhteisen tehtävämme perusta. Maailmassa, jota liian usein leimaavat jakaantuminen, konflikti ja välinpitämättömyys, kirkon täytyy julistaa sanoin ja teoin, että rakkaus on vihaa vahvempi, pelkoa vahvempi, jopa kuolemaa vahvempi.

Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen Patriarkka Bartolomeoksen puolesta ilmaisen vielä kerran kiitollisuuteni vastaanottonne lämmöstä ja yhteytenne ilosta. Rukoilen, että Karjalan valistajat puhuisivat puolestanne, että Suomen kirkko jatkaisi kukoistustaan uskossa ja palvelussa, ja että Herran siunaus olisi tämän maan ja kaikkien sen ihmisten yllä.

Kiitos lämpimästä vastaanotostanne ja ystävällisestä huomiostanne.