Pyhittäjä Kiril Uusjärveläinen

Pyhittäjä Kiril syntyi 1400-luvun loppupuolella hurskaaseen ja vauraaseen perheeseen. Viidentoista vuoden ikäisenä hän karkasi kotoaan mennäkseen pyhittäjä Kornili Komelilaisen (19.5.) luostariin, jonne oli matkaa noin 80 kilometriä. Viisitoista kilometriä kuljettuaan hän tapasi harmaahapsisen munkkivanhuksen, joka siunasi hänen hyvän aikeensa ja saattoi hänet aina Komelin luostariin asti. Kun he saivat luostarin näköpiiriinsä, vanhus katosi, ja Kiril ymmärsi hänen olleen Jumalan lähettämä saattaja.

Luostarissa Kiril lankesi pyhittäjä Kornilin jalkoihin pyytäen päästä veljestöön. Selvänäköinen Kornili tunsi heti, että nöyrästä nuorukaisesta tulisi oikea kilvoittelija, ja vihki hänet munkiksi käskien hänen palvella muita munkkiveljiä nöyrästi, kuuliaisesti ja kärsivällisesti. Kiril heittäytyi kilvoituksiin koko innollaan. Päivisin hän toimitti hänelle annettuja palvelutehtäviä ja öisin hän rukoili ja ylisti Jumalaa. Hänen puhdas hengellinen elämänsä elähdytti koko veljestöä.

Seitsemän vuoden kuluttua Kirilin isä sai tietää poikansa olevan Komelin luostarissa ja tuli tapaamaan häntä. Sen sijaan, että olisi taivutellut Kiriliä palaamaan maailmaan, hän odottamatta ilmoitti haluavansa itsekin vihkiytyä munkiksi ja elää poikansa kanssa samassa luostarissa. Pyhittäjä Kornili täytti isän pyynnön ja antoi tälle vihkimyksessä nimen Varsonofi. Kirilin äiti seurasi miehensä hyvää esimerkkiä vihkiytyen nunnaksi läheisessä naisluostarissa, jossa hän antoi sielunsa Jumalalle vain viikko vihkimyksen jälkeen. Kirilin isä eli vielä kolme vuotta. Hänen kuoltuaan Kiril totesi: ”Minäkin olen kuolevainen” ja enensi entisestään kilvoituksiaan. Jumala palkitsi hänen uhrautuvaisuutensa työssä ja rukouksessa antamalla hänelle kyynelten lahjan.

Elettyään luostarissa noin kymmenen vuotta Kiril sai pyhittäjä Kornililta siunauksen vetäytyä erämaahan. Hän meni ensin pohjoiseen ja vaelsi Vienanmeren rannikolla eläen sienillä, petulla ja yrttikasveilla. Sieltä hän suuntasi kulkunsa Novgorodin ja Pihkovan seuduille, kävi luostareissa ja pyhillä paikoilla, mutta ei koskaan yöpynyt maallikkojen luona eikä ottanut vastaan lahjoituksia lukuun ottamatta pientä määrää leipää. Vaelleltuaan näin seitsemän vuotta hän rukoili Herraa ja Jumalanäitiä osoittamaan hänelle vakituisen kilvoituspaikan. Silloin hän kuuli taivaasta äänen, joka kehotti häntä menemään itään Valgetjärvelle (venäjäksi Beloozero). Vähän myöhemmin Jumalanäiti ilmestyi hänelle unessa ja antoi saman ohjeen.

Saavuttuaan Uusjärvelle (Novoozero) Valgetjärven piirikuntaan Kiril asettui vuonna 1517 Kaunissaareen ja alkoi heti rakentaa pientä erakkolaa, johon tuli kaksi kirkkoa, toinen Kristuksen ylösnousemuksen ja toinen Jumalansynnyttäjän Tiennäyttäjä-ikonin kunniaksi. Pian kirkkojen valmistuttua Kiril vihittiin papiksi. Hänen hyveidensä tuoksu veti puoleensa kasvavan joukon oppilaita, joita hän ohjasi viisaudella ja rakkaudella. Hän ei koskaan menettänyt sisäistä rauhaansa ja pysytteli Jumalan avulla kaikkien kiusausten yläpuolella. Hengellisten kilvoitusten ohella hän uurasti myös ruumiillisessa työssä ollen kaikille hyvän kilvoittelijan esikuvana.

Kirilin hyveellisen elämän maine toi hänen luokseen vierailijoita, jotka hän otti aina iloiten vastaan. Heti Kirilin asetuttua Uusjärvelle pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen lähetti vanhus Nikiforin (9.2.) käymään hänen luonaan hengellisen rakkauden ja yhteyden osoitukseksi.

Kerran luostarista varastettiin kirkonkellot. Varkaat kuitenkin eksyivät ja harhailtuaan aikansa luostarin ympärillä jäivät kiinni. Pyhittäjä Kiril nuhteli heitä lempeästi sanoen: ”Lapseni, ei kukaan ole koskaan rikastunut varastamalla, mutta monet ovat menettäneet sen mitä itse omistivat.” Käskettyään antaa varkaille syötävää hän päästi heidät menemään.

Pyhittäjä Kiril paransi monia sairaita, varsinkin sokeita. Jumalan armo oli näkyvällä tavalla hänen kanssaan. Kerran suurena torstaina Kirilin oppilas Dionisi näki hänen palvelevan liturgiassa salaperäisen diakonin kanssa. Palveluksen päätyttyä diakoni katosi ja Dionisin tiedustellessa hänestä Kirililtä tämä sanoi vain: ”Dionisi, älä utele Jumalan asioita äläkä ennen kuolemaani kerro kenellekään, mitä Herra on sinulle ilmoittanut.”

Tuntiessaan kuolemansa lähestyvän Kiril kutsui munkkiveljet luokseen ja kehotti heitä elämään keskinäisessä rakkaudessa ja kuuliaisuudessa ankarasti kilvoitellen. Osallistuttuaan pyhään ehtoolliseen helmikuun 4. päivänä vuonna 1532 hän siunasi itsensä ristinmerkillä ja antoi henkensä Jumalalle lausuen viimeisiksi sanoikseen: ”Kunnia Jumalalle kaikesta.” Samalla hänen kasvonsa loistivat ihmeellistä valoa. Hänen haudallaan alkoi tapahtua ihmeitä pian hänen kuolemansa jälkeen.