Pyhä uusmarttyyri Markos Smyrnalainen

Pyhä Markos syntyi 1700-luvun puolivälissä Smyrnassa kristittyyn perheeseen. Vartuttuaan Markus meni Uuden Efesoksen kaupunkiin, jossa hänen veljensä pappismunkki Paisios toimi kanttorina, ja perusti sinne pienen yrityksen. Sieltä hän siirtyi Khioksen saarelle, jossa hän solmi avioliiton. Veljensä kehotuksesta hän kuitenkin siirtyi takaisin Uuteen Efesokseen. Siellä hän lankesi aviorikokseen naimisissa olevan kristityn naisen Marian kanssa. Asia tuli kaupungin turkkilaisjohtajan eli agan tietoon, ja eräänä yönä hän pidätytti laittoman pariskunnan.

Seuraavana aamuna sekä Markos että Maria kuolemanrangaistusta peläten ilmoittivat tuomioistuimen edessä kääntyvänsä islamiin. Markos ympärileikattiin ja Marian aga otti omaan haaremiinsa. Hänet päästettiin kuitenkin vapaaksi neljän kuukauden kuluttua, ja pariskunta liittyi jälleen yhteen. Markos alkoi saada palkkaa agalta, joka kohteli häntä kuin omaa poikaansa. Ulkonaisesti hän käyttäytyi vihaisesti kristittyjä kohtaan, mutta hänen sisimmässään omatunto soimasi häntä raskaasti.

Lopulta Markos meni salaa erään rippi-isän luo ja tunnusti hänelle kyyneleitä vuodattaen syntinsä. Hän kertoi halustaan päästä pakenemaan kristityille alueille, missä hän voisi tulla jälleen kristityksi. Maria oli samaa mieltä, ja he molemmat pitivät huolta siitä, ettei Marian poikaa, joka hänellä oli edellisestä avioliitostaan, ympärileikattu. Rippi-isä keksikin keinon, millä he pääsisivät pakenemaan. Hän neuvoi Mariaa teeskentelemään sairasta. Aga lähetti hänen luokseen hyvän lääkärin, joka oli kristitty ja rippi-isän hyvä ystävä. Tämä ilmoitti agalle, että sairaus on niin paha, että apua löytyisi vain Smyrnasta. Näin he saivat luvan lähteä matkaan.

Aga alkoi kuitenkin epäillä, että kyseessä saattoi sittenkin olla pakoyritys, ja lähetti Smyrnan ylituomarille kirjeen pyytäen tätä vangitsemaan heidät. Markos oli jo aivan Smyrnan edustalla, kun hän huomasi agan lähetin ja alkoi epäillä, että tämä oli lähetetty heidän takiaan. Niinpä he lähtivät saman tien laivalla kreikkalaisten asuttamille Joonian saarille, jotka tuohon aikaan kuuluivat Venetsialle. Siellä heidät otettiin mirhallavoitelun sakramentilla takaisin kirkon yhteyteen. Samalla heidät myös vihittiin avioliittoon.

Tämän jälkeen Markos ja Maria asuivat useilla eri paikkakunnilla ja päätyivät aina Venäjän laita-alueille saakka. Markoksen omantunnontuskat eivät kuitenkaan hellittäneet. Yhä enemmän häntä alkoi kiehtoa ajatus, että hän tunnustaisi muslimien edessä kääntyneensä takaisin kristinuskoon ja sovittaisi siten kieltämisensä marttyyrikuolemalla. Niinpä hän palasi takaisin Turkin vallan alla oleville seuduille. Hän puhui monien piispojen ja muiden kirkonmiesten kanssa aikeistaan. Kaikki kuitenkin varoittivat häntä uhkarohkeudesta ja muistuttivat apostoli Pietarinkin saaneen pelkästään katumuksensa tähden anteeksi sen, että oli kolmasti kieltänyt Kristuksen.

Markoksen sydämessä loimunnut rakkaus Kristukseen ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan. Hän palasi Uuteen Efesokseen, jossa hänen kääntymisensä islamiin oli tapahtunut. Siellä hän kohtasi ensimmäisen rippi-isänsä. Tämä kielsi kuitenkin häntä ryhtymästä mihinkään, koska kaupunkiin oli saatu turkkilaisilta johtomiehiltä lupa rakentaa uusi kirkko. Monet muslimit olivat siitä kuohuksissaan, koska sellaisia lupia ei yleensä annettu. Lisäksi oli kulunut vain vähän aikaa pyhän Georgioksen (6.4.) marttyyrikilvoituksesta. Uusi marttyyri ärsyttäisi muslimit koko kristittyä väestönosaa vastaan.

Markos palasi pettyneenä Khioksen saarelle. Siellä kaksi hänen tuttavapappiaan yritti vakuuttaa hänelle, että koska hänen marttyyrikilvoituksensa jäi toteutumatta hänestä itsestään riippumattomista syistä, Jumala ei kiellä häneltä marttyyrikruunua, vaan pitää häntä ”aikomukseltaan marttyyrina”, kuten sanonta kuului. Hänelle riittäisi, jos hän lähtisi viettämään askeettista elämää Athokselle. Tämä ei kuitenkaan tyydyttänyt Markosta. Hän vietti yönsä rukouksessa ja osallistui pyhään ehtoolliseen. Heti aamulla hän meni saaren turkkilaisen tuomioistuimen eteen, heitti turbaaninsa maahan ja pantuaan päähänsä athosvuorelaisen munkinmyssyn julisti risti kädessään kääntyneensä takaisin kristityksi. Tuomari kysyi häneltä, oliko hän tullut hulluksi vai oliko hän juovuksissa. Markos vastasi kirkkaalla äänellä olevansa täysin kunnossa ja julisti olevansa valmis vuodattamaan verensä rakkaudesta Kristukseen.

Markos heitettiin vankilaan ja pantiin jalkapuuhun. Hän alkoi sisäisen ilon vallassa laulaa kauniilla äänellään kirkkolauluja ja psalmeja. Tämä ärsytti vanginvartijoiden päällikköä, joka oli fanaattinen muslimi. Hän ryntäsi Markoksen kimppuun ja potki häntä kolmisenkymmentä kertaa eri puolille ruumista, kuten vankilaan tulleet kristityt myöhemmin kertoivat. Kun Markos sanoi vartijalle olevansa kristitty luopio, tämä raivostui vielä enemmän ja pahoinpiteli häntä niin, että hän sylki verta. Seuraavana yönä pyhälle Markokselle ilmestyi kolme uusmarttyyria, jotka kutsuivat häntä liittymään joukkoonsa mahdollisimman nopeasti.

Toisena päivänä iltapäivällä Markos vietiin uudelleen kuulusteltavaksi. Hän vahvisti aikaisemman todistuksensa ja tuomitsi voimallisesti islaminuskon. Läsnäolijat alkoivat hakata häntä armottomasti yhdessä vanginvartijoiden kanssa. Hän huudahti: ”Jos tietäisitte, minne olen menossa, heittäisitte menemään nuo ryhmysauvanne ja seuraisitte minua!”

Heti Markoksen kilvoituksen alettua Khioksen kristityt alkoivat paastota ja kerääntyivät kirkkoihin rukoilemaan hänelle voimaa. Hänelle onnistuttiin viemään pyhä ehtoollinen joka päivä. Kolmannen kuulustelun jälkeen kesäkuun 5. päivänä 1801 tuomari tuomitsi Markoksen mestattavaksi. Valoisin kasvoin Markos kiirehti mestauspaikalle, jonne oli kokoontunut valtava ihmisjoukko. Hän laski päänsä mestauspölkylle ja sanoi pyövelille: ”Lyö hyvin!” Mutta hämmennyksissään tämä epäonnistui ja joutui iskemään kuusi kertaa ennen kuin Markoksen pää putosi maahan. Kristityt riemuitsivat nähdessään marttyyrin saattaneen loppuun voittoisan taistelunsa. Suurin joukoin he ryntäsivät keräämään pyhäinjäännöksiksi hänen verisiä vaatekappaleitaan, kun taas jotkut menivät kirkkoihin laulamaan kiitosveisuja Jumalalle, joka oli vahvistanut marttyyria loppuun asti.

Pyhän Markoksen vaatteista ja verestä lähti ihana tuoksu, ja niiden kautta alkoi heti tapahtua ihmeitä. Erään ikonimaalarin muodottomiksi turvonneet jalat parantuivat heti, kun niihin hierottiin pyhän marttyyrin verta. Yksi nainen parani keuhkojen verensyöksyistä, joita hänellä oli ollut pari kertaa viikossa. Pyhä Markos ilmestyi lapsettomalle naiselle ja lupasi, että tämä saa lapsen, mikä toteutui.

Ihmeitä tapahtui niin paljon, että saaren turkkilaisetkin hämmästelivät. Erästä fanaattista turkkilaista eivät tällaiset puheenaiheet miellyttäneet. Hän lähti pyhän Markoksen mestauspaikalle ja siellä heitti halveksivasti piippunsa ja takkinsa muurille, jonka vieressä mestaus oli tapahtunut. Mutta kuten hän itse myöhemmin kertoi, tuskin hän oli sen tehnyt, kun paikalle ilmaantui kaksi valkopukuista miestä. He tarttuivat häneen ja heittivät hänet muurin takana olevaan ojaan. Herjaaja menetti tajuntansa ja jäi ojaan koko sateiseksi yöksi. Aamulla hän ryömi nelinkontin ihmisten ilmoille. Vasta monta päivää myöhemmin hän pystyi kertomaan, mitä hänelle oli tapahtunut, eikä koskaan täysin toipunut kokemastaan.