Pyhä Meleti, Harkovin arkkipiispa

Pyhä Meleti, maallikkonimeltään Mihail Ivanovitš Leontjevitš, syntyi Poltavan läänissä vuonna 1784. Hän opiskeli Jekaterinoslavin hengellisessä seminaarissa, josta arkkipiispa Platon lähetti hänet parhaana oppilaana suorittamaan jatko-opintoja Pietarin hengelliseen akatemiaan. Valmistuttuaan teologian maisteriksi Mihail jäi akatemiaan kreikan kielen opettajaksi. Pyhän Meletios Antiokialaisen päivän aattona 11. helmikuuta 1820 hänet vihittiin munkiksi Kiovan Bratskin luostarissa. Nimen hän sai pyhän Meletioksen mukaan. Munkkivihkimystä seurasi nopea eteneminen kirkollisessa hierarkiassa. Jo kuuden vuoden kuluttua lahjakas Meleti vihittiin Kiovan hiippakunnan apulaispiispaksi, ja pian seurasi nimitys ensin Permin ja sitten Irkutskin hiippakunnan esipaimeneksi.

Meleti kiersi laajaa hiippakuntaansa Jäämeren rantoja ja Alaskaa myöten. Tyynen valtameren rannoilla ja Siperiassa hän tapasi usein laamalais-buddhalaisia ja koetti nöyrästi opettaen saada heidät luopumaan eksytyksestään. Hän rakennutti kirkkoja ja näki paljon vaivaa Siperian pienten kansojen kuten tunguusien ja burjattien valistamiseksi evankeliumin valolla. Siperian ankara ilmasto kuitenkin koetteli hänen terveyttään. Vuonna 1835 hänet siirrettiin omasta pyynnöstään takaisin Ukrainaan Harkovin hiippakunnan arkkipiispaksi.

Harkovissa pyhä Meleti kiinnitti huomiota pappiskoulutukseen. Hän perusti uudelleen luostareita ja hengellisiä kouluja, jotka oli lakkautettu keisarinna Katariina II:n aikana. Opiskelevia nuoria hän kohteli aina määrätietoisesti mutta huolehtivasti. Pappeja kohtaan hän oli vaativa. Hän kuulusteli paikkaa hakevilta tarkkaan jumalanpalvelusjärjestyksen tuntemusta ja teki kaikkensa kitkeäkseen lahjusten ottamisen kirkon elämästä. Lahjojen suhteen hän oli itse omantunnontarkka. Kun eräs piirivalvoja toi hänelle lahjaksi kalan, hän sanoi, että saattoi ostaa kalaa milloin vain kaupungin torilta, ja käski valvojaa viemään kalan jollekulle köyhälle kirkonpalvelijalle tai ponomarille.

Henkilökohtaisessa elämässään pyhä Meleti noudatti kaikessa hämmästyttävää pidättyväisyyttä. Hän paastosi ankarasti, rukoili öisin tuntikausia ja harjoitti Jeesuksen rukousta. Opetuspuheita hän piti vain harvoin, sillä hänellä oli heikko ääni, mutta henkilökohtaisissa keskusteluissa hän lausui usein kirkkaita henkeviä ajatuksia. Kansa rakasti häntä hänen hurskaan elämänsä, oikeudentajunsa, armeliaisuutensa ja nöyryytensä tähden.

Meletin nöyryydestä ja sielun puhtaudesta kertoo se, millä tavoin hän osallistui katumuksen sakramenttiin kuukausittain. Synnintunnustus oli yksityiskohtainen, ja vaikka tunnustetut synnit olivat viattomia kuin lasten synnit, Meleti katui niitä vilpittömästi itkien. Synninpäästön jälkeen hänen kasvonsa loistivat ylimaallista iloa.

Vähän ennen kuolemaa Meletiä syytettiin hiippakunnan asioiden hitaasta hoitamisesta, mikä johtui hänen heikosta terveydestään. Hän itsekin myönsi, että kirjallisten asioiden hoitaminen oli hänestä raskasta, mutta jumalanpalveluksissa hän tunsi lepäävänsä.

Pyhä Meleti sai etukäteen tiedon lähestyvästä kuolemastaan. Helmikuun 29. päivän vastaisena yönä vuonna 1840 hän kutsui luokseen papin ja osallistui pyhään ehtoolliseen. Lausuttuaan rukouksen ”Herra, nyt Sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä” hän siunasi itsensä ristinmerkillä, pyysi läsnäolijoilta anteeksi ja jätti henkensä Herralle. Henkilökohtaista omaisuutta häneltä jäi vain kahdeksan ruplaa. Hautajaiskustannusten kattamiseksi toimeenpantiin keräys.

Pyhän Meletin kuolemasta lähtien ihmiset ovat luottaneet hänen esirukoustensa voimaan Jumalan edessä. Moni on parantunut sairauksistaan ja saanut lohdutusta murheissa ja apua vaikeuksissa. Harkovin asukkaat luottivat pyhän Meletin suojelukseen erityisesti toisen maailmansodan aikana. Sodan jälkeen vuonna 1948 hänen reliikkiarkkunsa siirrettiin hautakryptasta kaupungin katedraaliin, jossa se on nykyäänkin. Vuonna 1977 hänen kunniakseen laadittiin jumalanpalvelustekstit ja kirjoitettiin akatistos, mistä lähtien häntä on virallisesti kunnioitettu pyhänä.