Pyhittäjä Makari Kaljazinilainen

Pyhittäjä Makari, maallikkonimeltään Matteus, syntyi vuonna 1400 Kašinin kaupungin lähellä Tverin läänissä. Hänen isänsä palveli pajarina ruhtinaan hovissa, mutta Matteus halusi ennemmin olla taivaallisen Kuninkaan palvelija. Vanhemmat kuitenkin halusivat hänen menevän naimisiin ja Matteus joutui taipumaan isänsä tahtoon. ”Tapahtukoon Herran tahto; tehkää minulle, mitä haluatte”, hän sanoi. Vanhemmat etsivät morsiamen ja Matteus vihittiin avioliittoon. Vuoden kuluttua hänen vanhempansa kuolivat ja kolmen vuoden kuluttua kuoli myös vaimo Helena. Heitä kaikkia Matteus sitten muisti rukouksissaan läpi elämänsä.

Vapaana kaikista maallisista siteistä Matteus meni Klobukovin Pyhän Nikolaoksen luostariin ja sai siellä munkkivihkimyksessä nimen Makari. Hän pyrki jäljittelemään lapsuudestaan asti rakastamiensa pyhien kilvoittelijoiden elämää ja alistui kuuliaisesti paitsi igumenin myös muiden veljien, niin vanhojen kuin nuortenkin tahtoon. Yöt hän vietti rukoillen ja psalmeja laulaen, ja päivisin luki kuuliaisuustehtävien jälkeen pyhien elämäkertoja.

Sielussaan Makari kaipasi päästä kaupunkiluostarista erämaan hiljaisuuteen. Hän vetäytyi seitsemän munkin kanssa noin 18 kilometrin päähän Kašinista kahden järven väliselle kannakselle lähelle Volgaa ja perusti sinne pienen erakkolan. Maa-alue kuului pajari Ivan Koljagalle, joka alkoi pelätä erakkolan laajentuvan suureksi luostariksi laajoine viljelyksineen. Hänen sydämessään leimahti sellainen viha Makaria kohtaan, että hän päätti surmata tämän. Odottamaton sairaus herätti hänet kuitenkin katumukseen. Hän käski kantaa itsensä Makarin luo, tunnusti pahat aikeensa ja pyysi anteeksi. Haluten pyyhkiä kokonaan pois syntinsä hän lahjoitti erakkolalle maata. Munkit rakensivat kirkon Pyhän Kolminaisuuden kunniaksi. Tieto pajari Ivanin kääntymyksestä levisi kansan parissa ja toi Makarin luo monia pelastustaan etsiviä.

Koitti aika valita luostarille johtaja. Makari piti itseään ansiottomana niin korkeaan tehtävään ja pyysi vuorollaan jokaista mukanaan erakkolaan tullutta munkkia ottamaan vastaan pappeuden ja igumenin arvon. Vain veljestön yhteinen toivomus sai hänet taipumaan ja ryhtymään itse luostarin johtajaksi. Ensimmäiseen alttaripalvelukseensa hän valmistautui rukoillen pitkään yksinäisyydessä.

Igumenina Makari ahkeroi luostarin töissä yhdessä veljestön kanssa. Lisäksi hän opetti veljestöä ja luostarissa vierailevia. Nähdessään hänen paikatun ja kuluneen viitansa jotkut nauroivat hänelle, mutta Makari oli tyytyväisempi kuullessaan pilkkaa kuin ylistystä. Hänelle tuotti iloa ja lohdutusta kulkea yksin luonnon hiljaisuudessa. Joskus villieläimet tulivat syömään hänen kädestään.

Hengellinen elämä kukoisti pyhittäjä Makarin luostarissa. Joosef Volokolamskilainen (ks. 9.9.), joka vieraili siellä vuonna 1478, vertasi sitä Athosvuoren luostareihin. Hän sanoi, että on turha lähteä Athokselle asti, sillä Kaljazinin luostarissa voi pelastua yhtä hyvin.

Pyhittäjä Makari ei muuttanut rukoussääntöään koko sinä aikana, jonka hän kilvoitteli erakkolassaan. Astuttuaan ankaran kilvoittelun tielle hän pysyi sillä aina hautaan asti. Herra soi Makarille selvänäköisyyden ja ihmeiden tekemisen lahjan, niin että tämä paransi useita halvaantuneita ja riivattuja.

Puhdistettuaan kyyneliä vuodattamalla sielunsa pyhä Makari antoi henkensä Herralle 83 vuoden ikäisenä vuonna 1483. Hänen maatumattomat pyhäinjäännöksensä löydettiin kolmenkymmenenkahdeksan vuoden kuluttua ja ne levittivät ympärilleen hyvää tuoksua.