Pyhä Serapion, Novgorodin arkkipiispa

Pyhä Serapion oli kotoisin Moskovan lähistöltä. Jo nuorena hän halusi jättää maailman ja mennä luostariin, mutta vanhemmat vastustivat hänen kutsumustaan. Heidän toivomuksestaan hän meni naimisiin ja ryhtyi seurakuntapapiksi. Kun hänen vaimonsa vuoden kuluttua kuoli, hän vihkiytyi munkiksi, mutta jatkoi vanhempiensa tähden työtään seurakuntakirkon pappina. Vasta heidän kuoltuaan hän antoi vapautuskirjan isänsä maaorjille, jakoi omaisuutensa köyhille ja meni Dubenin Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen luostariin. Pian hänet nimitettiin luostarin rakentajaksi. Hän tuli niin kuuluisaksi askeettisista kilvoituksistaan, että luostaria alettiin hänen mukaansa kutsua Serapionin erakkolaksi. Serapion itse kaipasi ankaraa kilvoituselämää ja mahdollisuutta hengelliseen mietiskelyyn. Hän jätti Dubenin luostarin ja siirtyi Sergein Pyhän Kolminaisuuden lavraan. Kun lavran johtaja igumeni Simon nimitettiin vuonna 1495 Moskovan metropoliitaksi, Serapionista tuli hänen seuraajansa igumenina.

Pyhä Serapion nautti suuriruhtinas Iivana III:n (1462–1505) suosiota. Kerran vihamiehet panettelivat kolmea pajaria syyttäen heitä noituudesta. Iivana III raivostui ja tuomitsi pajarit poltettavaksi. Metropoliitta yritti turhaan puolustaa syyttömiä. Vasta pyhän Serapionin puuttuminen asiaan ja kahdenkeskinen keskustelu suuriruhtinaan kanssa sai tämän rauhoittumaan ja vapauttamaan tuomitut. Tämän tapauksen jälkeen Serapion sai kansan parissa pyhän miehen maineen ja häntä verrattiin pyhään Nikolaokseen.

Serapion osallistui vuoden 1504 kirkolliskokoukseen, jossa käsiteltiin luostareiden maaomaisuutta koskevaa kiistaa. Hän puolusti viisaasti kirkon ja luostareiden oikeutta omaisuuteen, joka teki mahdolliseksi hyväntekeväisyyden harjoittamisen.

Serapion valittiin Novgorodin arkkipiispaksi vuonna 1506, aikana jolloin tuo kaunis kaupunki joutui kestämään monia koettelemuksia. Kolmen vuoden ajan siellä riehui rutto, johon menehtyi tuhansia ihmisiä. Serapion järjesti ristisaattoja ja antoi lopulta määräyksen rakentaa yhdessä päivässä kirkko Jumalanäidin kunniaksi. Kirkkoa vihittäessä kolme sairasta – sokea, halvaantunut ja riivattu – parantuivat, ja pian kuolemaa kylvänyt rutto laantui. Samana vuonna raju tulipalo tuhosi suuren osan Novgorodin kauppakaupunkia vaatien satoja uhreja. Jälleen Serapion johti ristisaattoa ja toimitutti rukouspalveluksen, jonka aikana hän itki niin, ettei voinut lausua sanaakaan.

Samoihin aikoihin ruhtinas Feodor Borisovitš esitti taloudellisia vaatimuksia Novgorodin hiippakuntaan kuuluvalle Volokolamskin luostarille ja sen johtajalle igumeni Joosefille (ks. 9.9.). Tämä etsi suojelusta Moskovan suuriruhtinaalta Vasili III:lta (1505–1533) ja metropoliitalta Simonilta. Samalla Joosef lähetti erään vanhuksen viemään tiedon asiasta arkkipiispa Serapionille. Ruton takia lähetti joutui kääntymään takaisin kesken matkan. Kun Serapion sitten sai muuta kautta tietää igumeni Joosefin hakeutuneen Moskovan metropoliitan suojelukseen ilman hänen siunaustaan, hän loukkaantui, syytti Joosefia ja määräsi hänet jumalanpalvelusten toimituskieltoon. Tämä teko puolestaan sai metropoliitta Simeonin vihastumaan siinä määrin, että hän riisti Serapionilta arkkipiispan arvon ja käski sulkea hänet Andronikin luostariin Moskovaan. Vuonna 1509 kirkolliskokous käsitteli syntynyttä kiistaa. Se vahvisti Joosefin oikeuden toimia luostarinsa johtajana ja määräsi Serapionin elämään Andronikin luostarissa. Vasta kahden vuoden kuluttua Moskovan metropoliitta vähän ennen kuolemaansa kutsui Serapionin luokseen ja teki sovinnon tämän kanssa. Samalla myös igumeni Joosef ja Serapion sopivat kiistansa. Serapion sai suuriruhtinaalta luvan siirtyä Sergein Pyhän Kolminaisuuden luostariin, jossa hän vietti elämänsä viimeiset vuodet syvässä nöyryydessä paastoten ja rukoillen. Ennen kuolemaansa hän vihkiytyi suureen skeemaan ja antoi henkensä Herran käsiin maaliskuun 16. päivänä vuonna 1516.