Kirkkokalenteri

Pyhä Stefanos, joka valaisi kilvoituksillaan Konstantinopolia ikonoklasmin loppuvuosina 800-luvulla, oli hurskaiden Sakariaan ja Teofanon poika. Koko odotusajan äiti söi vain leipää ja vihanneksia. Kun lapsi sitten syntyi, tällä oli ristikuvio rinnassaan enteenä hänen kieltäymysten täyttämästä elämästään. Kerrotaan, että jo sylivauvana hän kieltäytyi äidinmaidosta, kun hänen äitinsä oli tullut syöneeksi tavallista enemmän. Koska vanhemmat asuivat Pyhän Stefanoksen kirkon lähistöllä, he antoivat pojalleen nimeksi Stefanos ensimmäisen marttyyrin mukaan.

Ikonienraastajakeisari Teofiloksen (829–842) kuoleman jälkeen patriarkka Methodios vihki Stefanoksen isän papiksi Hagia Sofian kirkkoon. Samalla Stefanos vihittiin lukijaksi, ja hän tapasi käydä kirkossa aina yhdessä isänsä kanssa. Pappi Sakarias kuoli, kun Stefanos oli 18-vuotias.

Isänsä kuoleman jälkeen Stefanos sulkeutui Pyhän apostoli Pietarin kirkkoon ja vietti siellä aikaansa valvoen rukouksessa. Yhtenä yönä itse pyhä apostoli ilmestyi hänelle sanoen: ”Rauha sinulle, lapseni. Olet päässyt hyvin alulle, Herra sinua vahvistakoon!” Kolmen vuoden kuluttua, kun Stefanos oli siirtynyt Pyhän Antipaksen kirkkoon, tämäkin pyhä ilmestyi hänelle sanoen: ”Veisaa minulle, niin en jätä sinua.” Siitä lähtien Stefanos alkoi paastota entistä ankarammin ja söi vain pari kertaa viikossa tavanomaista suolatonta kaaliruokaansa. Rukouksillaan ja kilvoituksillaan hän puhdistautui ja tuli arvolliseksi saamaan pappisvihkimyksen. Hänen rukoustensa voimalla tapahtui lukuisia ihmeitä.

Pyhän Antipaksen kirkko tuhoutui vuoden 879 suuressa maanjäristyksessä. Sen jälkeen Stefanos jatkoi askeettista elämäänsä maakuopassa, jossa ilma oli niin kosteaa ja epäterveellistä, että hän menetti hiuksensa, partansa sekä hampaansa, ja reumatismi jäykisti koko hänen ruumiinsa. Kestettyään kaksitoista vuotta tätä vapaaehtoista marttyyrikilvoitusta hän tuli ulos kuopastaan ja otti vastaan munkiksi vihkimisen. Hän oli täysin kuollut maailmalle.

Pyhällä Stefanoksella oli tapana toimittaa liturgia vain suurina juhlina. Palveluksen jälkeen hän söi yhden kuivatun viikunan ja huuhteli suunsa vedellä, minkä jälkeen hän aloitti taas paastokilvoittelunsa. Kilvoiteltuaan tasan puoli vuosisataa ihmisvoimat ylittävässä askeesissa pyhä Stefanos antoi henkensä Jumalan haltuun 72-vuotiaana vuonna 912.

Yazdbozed kuului syntyjään persialaiseen pappiskastiin. Hän tuli kuitenkin tuntemaan oikean uskon ja otti kasteen Armenian Dvinissä. Pian tämän jälkeen mazdalaiset ottivat hänet kiinni ja tuomitsivat hänet uskontonsa luopiona kuolemaan. Pyhä Yazdbozed mestattiin 9. joulukuuta vuonna 553. Hänen nimensä merkitsee ”Jumalan pelastamaa”, ja siksi kreikkalaisissa lähteissä häntä muistellaan vastaavalla kreikkalaisella nimellä Sositheos.

Profeetta Hanna eli Raman kylässä Efraimin kukkulalla. Hän oli toinen Elkana-nimisen miehen kahdesta vaimosta, mutta hänellä ei ollut lapsia, sillä Herra oli sulkenut hänen kohtunsa. Toinen vaimo oli synnyttänyt poikia ja tyttäriä ja hän halveksi Hannaa. Erityisesti hän sorti Hannaa aina vuosittain, kun koko perhe meni Siloon rukoilemaan ja uhraamaan Herralle liitonarkun edessä. Mutta hedelmättömänäkään Hanna ei katkeroitunut vaan noudatti uskollisesti Jumalan käskyjä eikä menettänyt luottamustaan Hänen armoonsa.

Kerran Hanna uhrattuaan jäi temppeliin itkemään ja rukoilemaan Herraa palavasti. Hän vannoi, että jos Jumala antaisi hänelle pojan, hän antaisi tämän pysyvästi Hänen palvelukseensa. Hanna rukoili keskittyneesti, hänen huulensa liikkuivat mutta ääntä ei kuulunut, minkä nähdessään pappi Eeli luuli hänen olevan humalassa.

Hannan usko oli niin luja, ettei Jumala enää voinut pidätellä armoaan vaan soi hänelle pojan, vaikka hän oli jo iäkäs. Näin Hanna sai etukäteen kuvata Jumalanäidin hedelmöittymistä hedelmättömässä naisessa, pyhässä Annassa. (Anna on heprealaisen Hanna-nimen kreikkalainen muoto.) Hanna synnytti pojan, jolle hän antoi nimen Samuel, ”Jumala kuulee”.

Heti kun Samuel oli vieroitettu, Hanna omisti hänet Herralle. Hanna ylisti Jumalaa profeetallisella veisulla: ”Sydämeni riemuitsee Herrasta, Herra nostaa minun pääni pystyyn. Minä voin rohkeasti vastata vihollisilleni, Sinun avustasi minä iloitsen. Vain Herra on pyhä, ei ole toista, meidän Jumalamme yksin on luja kallio. […] Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä. Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, painaa maahan ja kohottaa. Hän ylentää tomusta mitättömän ja korottaa tuhkasta köyhän, sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon ja antaa heille kunniasijan.” (1. Sam. 2:1-10) Hannan kaunis ylistysveisu on Jumalanäidin kiitosvirren (Luuk. 1:46-55) esikuva ja sen loppusanat ”Hän kohottakoon pystyyn voideltunsa pään!” on yksi vanhimpia messiaanisia profetioita.

Samuel jäi palvelemaan pyhäkköön. Joka vuosi kun Elkana ja hänen perheensä menivät Siloon uhraamaan, Hanna toi pojalleen uuden viitan. Pappi Eeli siunasi Hannan, joka oli antanut ainoan poikansa Herralle, ja Jumala siunasi iäkästä Hannaa vielä kolmella pojalla ja kahdella tyttärellä. Pyhä profeetta Hanna vietti lopun elämänsä Jumalaa ylistäen ja nukkui pois rauhassa.

Juutalaisessa perinteessä Hannaa kunnioitetaan yhtenä seitsemästä naisprofeetasta. Häntä pidetään ensimmäisenä, joka käytti Jumalaa puhutellessaan Herra Sebaot -nimeä (1. Sam. 1:11).

Ikuisen suunnitelmansa mukaan Jumala tahtoi valmistaa itselleen puhtaimman asuinsijan tullakseen lihaksi ja asuakseen ihmisten keskuudessa. Joakim ja Anna olivat vuosikausia olleet hedelmättömiä. Heidän vanhuutensa oli kuin ihmisluonto itse: alas taipunut ja synnin ja kuoleman alaisuuteen kuivettunut. He eivät kuitenkaan lakanneet rukoilemasta, että Jumala ottaisi pois heidän häpeällisen murheensa. Kun Herran määräämä valmistautumisen aika oli täyttynyt, Jumala lähetti enkelin Joakimin luokse tämän ollessa mietiskelemässä kukkuloiden hiljaisuudessa ja toisen Annan luokse tämän ollessa alakuloisena puutarhassa. Enkelit ilmoittivat, että pian muinaiset profetiat täyttyisivät heidän kauttaan. Heille syntyisi lapsi, josta oli tuleva uuden liiton arkku, jumalalliset portaat, palamaton pensas, Danielin näkemä kallio, elävä temppeli, jonka Jumalan Sana ottaisi asuinsijakseen.

Pyhän Annan hedelmöittyessä koko ihmisluonnon, jonka kuolema oli erottanut Jumalasta, kuivettuneisuus tuli päätökseensä. Ja mikä on vielä suurempaa, tämä hedelmättömään ikään ehtineen naisen ihmeellinen synnyttäminen ennakoi ihmeellistä siemenetöntä sikiämistä, Kristuksen tahratonta syntymää Jumalanäidin kohdusta.

Vaikka Neitsyt Marian syntymä oli seurausta Jumalan ihmeellisestä teosta, itse hedelmöittyminen tapahtui kuitenkin tavanomaisen miehen ja naisen yhteyden seurauksena luonnonlakien mukaisesti. Maria on osallinen ihmisluonnosta, joka oli langennut Aadamin rikkomuksen kautta ja joutunut synnin ja turmeluksen alaisuuteen. Jumalan valittuna astiana ja Hänen valmistamanaan kallisarvoisena pyhäkkönä Maria on ihmiskunnan puhtain ja täydellisin edustaja, mutta hän ei ole millään tavoin erillään ihmissuvun yhteisestä perinnöstä ja ensimmäisten esivanhempiemme synnin seurauksista. Kristuksen oli inkarnaatiossa tultava ihmisten kaltaiseksi kaikessa paitsi synnissä vapauttaakseen ihmiset kuolemasta omalla vapaaehtoisella kuolemallaan. Samoin myös Hänen äitinsä, jonka kohdussa Jumalan Sana yhtyi ihmisluontoon, kuului ihmisenä olla kuoleman- ja turmeluksenalainen kaikkien Aadamin jälkeläisten tavoin. Näin ihminen ei jäisi miltään osin pelastuksen ja lunastuksen ulkopuolelle.

Jumalanäiti valittiin kaikkien naisten joukosta, koska Jumala näki ennalta, että hän säilyttäisi puhtautensa täydellisesti. Meidän kaikkien tavoin hedelmöittyneenä ja syntyneenä Maria oli katsottu arvolliseksi tulemaan Jumalan Pojan äidiksi ja hengellisessä mielessä meidän kaikkien äidiksi. Hellänä ja säälivänä hän voi toimia välittäjänämme Poikansa edessä.

Niin kuin Kristus oli pyhän Jumalanäidin neitsyyden hedelmä, niin tämä itse oli Joakimin ja Annan siveellisyyden hedelmä. Samaa puhtauden polkua seuraten mekin voimme saada Kristuksen syntymään ja kasvamaan itsessämme.