Pyhä Eufimi, Novgorodin arkkipiispa

Pyhä Eufimi syntyi hartaiden rukousten hedelmänä lapsettomille vanhemmille pappi Miheille ja tämän vaimolle Annalle 1300-luvun lopulla Novgorodin kaupungissa. Vanhemmat ristivät lapsen Johannekseksi ja toivat hänet jo kapaloissa kirkkoon Jumalanäidin ikonin eteen. Näin he ikään kuin palauttivat Taivaan Valtiattarelle lahjan, jonka olivat häneltä saaneet.

Jo viidentoista vuoden iässä Johanneksen sielussa syttyi niin palava rakkaus Jumalaan, että hän halusi jättää maailman ja ryhtyä munkiksi. Hän meni läheiseen vasta perustettuun Vjažitsan luostariin, jonka igumeni Pahomi vihki hänet enkelielämään nimellä Eufimi. Nuori munkki hämmästytti kaikkia nöyryydellään, täydellisellä kuuliaisuudellaan ja hengellisellä ymmärryksellään. Hänen maineensa kiiri Novgorodin arkkipiispa Simeonin tietoon, joka kutsui hänet luokseen ja oli niin vaikuttunut hänen tapaamisestaan, ettei enää päästänyt häntä luostariin vaan nimitti hänet piispantalon rahastonhoitajaksi.

Muutaman vuoden kuluttua arkkipiispa Simeonin kuoltua Eufimi anoi eroa tehtävästään ja vetäytyi Hutynin luostariin viettämään vaikenevaa elämää. Varsin pian kuitenkin Lisja Goran, ”Kettumäen”, Jumalansynnyttäjän syntymälle omistetun luostarin munkit pyysivät hänet igumenikseen. Eufimi osoitti suurta kyvykkyyttä hengellisenä ohjaajana. Hän oli myötätuntoinen ja huolehti isällisesti kaikista.

Kun Novgorodin arkkipiispa Eufimi lisänimeltään ”Parrakas” kuoli, kaikki halusivat yksimielisesti Lisja Goran igumeni Eufimin hänen seuraajakseen. Ehdokkaiden nimet asetettiin tavan mukaan Pyhän Sofian katedraalin alttarille, ja arpa lankesi hänelle. Näin hänestä vuonna 1429 tuli Novgorodin arkkipiispa.

Muistaen Herran sanat: ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan” (Luuk. 12:48) Eufimi lisäsi askeettista kilvoitteluaan ja pyrki kasvattamaan Herralle satakertaisen sadon. Hän oli piispana noin kolmekymmentä vuotta, mutta mitkään huolet ja virkatehtävät eivät saaneet häntä luopumaan rukoussäännöstään. Jos hän ei ehtinyt hoitamaan sitä päiväsaikaan, hän suoritti sen yöllä. Aamun koittoon saakka hän veisasi ylitystä Jumalalle keljansa yksinäisyydessä ja tuli ensimmäisenä kirkkoon aamupalvelukseen. Suuren paaston ensimmäisen viikon hän vietti aina Vjažitsan luostarissa ja paastosi syömättä mitään. Muilla paastoviikoilla söi vain joka toinen päivä eikä koskaan kyllikseen. Hän pani aina toivonsa ja luottamuksensa Jumalan apuun.

Eufimi jakoi joka päivä almuja tarvitseville. Hänen antelias kätensä ylettyi aina Konstantinopoliin, Athosvuorelle ja Jerusalemiin asti. Aabrahamin tavoin hän osoitti vieraanvaraisuutta kaukaa vierailta mailta tulleille muukalaisille ja pyhiinvaeltajille eikä antanut kenenkään lähteä luotaan murheellisena. Hän lisäsi jumalanpalveluskirjojen määrää järjestämällä kirjojen kopiointia. Eufimi myös rakennutti Novgorodiin lukemattomia kirkkoja ja kunnostutti vanhoja pitäen pyhäkköjen kaunistamista sydämenasianaan.

Suurimman osan ajastaan pyhä Eufimi käytti kuitenkin hengellisen laumansa opettamiseen pitäen ohjenuoranaan apostolin sanoja: ”julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota” (2. Tim. 4:2). Hän ojensi synnintekijöitä ensin lempeästi, mutta turvautui tarvittaessa myös pyhään vihaan rukoillen samalla sydämessään, että he tekisivät parannuksen. Rikkaiden ja ylimysten rikkeet hän paljasti rohkeasti tuomiten laittomat avioliitot ja kaiken vääryyden.

Eufimi teki myös paimenmatkoja laajan hiippakuntansa alueella ja vieraili Konevitsan luostarissa. Häntä ja pyhittäjä Arseni Konevitsalaista (12.6.) yhdisti keskinäinen kiintymys, sillä he molemmat olivat kilvoitelleet Novgorodin Lisja Goran luostarissa.

Eräänä yönä vuonna 1439 Sofian katedraalin ponomari Aaron näki näyssä kaikkien Novgorodin edesmenneiden piispojen kulkevan kirkon eteisestä alttariin ja palaavan sitten kirkkosaliin toimittamaan rukouspalvelusta Jumalanäidin Korsunilaisen ikonin edessä. Näin he ikään kuin osoittivat taivaallisen hyväksyntänsä Eufimin aktiiviselle työlle Novgorodin arkkipiispana. Kuultuaan tästä ihmeestä Eufimi määräsi vuosittain vietettäväksi Novgorodin esipaimenten yhteistä juhlaa ja jakoi sen johdosta köyhille runsaita lahjoituksia. Samana vuonna löydettiin katedraalin kunnostustöiden yhteydessä ihmeellisellä tavalla pyhäinjäännöksiä. Kukaan ei tiennyt, kenen reliikkejä ne olivat, ennen kuin Novgorodin edesmennyt arkkipiispa pyhä Johannes (7.9.) ilmestyi unessa Eufimille ja ilmoitti kyseessä olevan hänen reliikkinsä.

Sovintosunnuntaina vuonna 1458 hallitusmiehet, papisto ja kansa tulivat tavan mukaan pyytämään anteeksi esipaimeneltaan ennen suuren paaston alkua. Eufimi antoi ja pyysi anteeksi ja opetti kaikkia viettämään paaston ajan puhtaasti. Illalla hän lähti, ei Vjažitsan luostariin, jossa hän tavallisesti vietti paaston ensimmäisen viikon, vaan Lisja Goran Jumalansynnyttäjän luostariin, josta hänet oli valittu piispaksi. Matkalla Eufimi sairastui, mutta osallistui siitä huolimatta jumalanpalveluksiin ja paastosi mitään syömättä koko ensimmäisen paastoviikon. Vaikka hän kärsi silminnähtävästi, hänen kasvonsa loistivat iloa ikään kuin hän olisi palannut kotimaahan pitkältä matkalta. Hän iloitsi siitä, että hänen henkensä oli vapautumassa ruumiin kahleista. Ennen kuolemaansa pyhä Eufimi siunasi kaikkia, pyysi anteeksi ja osallistui pyhään ehtoolliseen. Kiitettyään Jumalaa kaikesta hän antoi puhtaan sielunsa hiljaa ja rauhallisesti Herralle maaliskuun 11. päivänä. Kuolinhetkellä hänen ruumiistaan lähti suunnattoman hyvä tuoksu. Ruumista hautausta varten voideltaessa hänen päältään löydettiin kilvoituskahleet, joita kukaan ei ollut huomannut hänen eläessään.

Pyhä Eufimi haudattiin rakastamaansa Vjažitsan luostariin, jossa hänet oli vihitty munkiksi. Vähän ennen kuolemaansa hän oli kirjoittanut Moskovan metropoliitta Joonalle pyytäen anteeksi rikkomuksiaan sekä siunausta niin tähän kuin tulevaan maailmaan. Metropoliitta lähetti pappismunkki Jevmenin tuomaan Eufimille synninpäästökirjan hautaan pantavaksi. Jevmenin saapuessa Eufimin kuolemasta oli kulunut jo kuusitoista päivää. Hauta kuitenkin avattiin, jolloin Eufimin ruumiin todettiin lepäävän siinä kuin nukkuvana ilman mitään maatumisen merkkejä. Jumala kirkasti pyhän Eufimin muiston tekemällä hänen haudastaan ihmeiden lähteen. Häntä kunnioitettiin pyhänä jo vajaat 40 vuotta kuolemansa jälkeen.