Kirkkokalenteri

Suurten juhlien jälkeisinä päivinä pyhä kirkko tapaa kunnioittaa niitä Jumalan palvelijoita, joilla on ollut tärkeä osuus juhlan tapahtumien toteutumisessa. Teofanian jälkeisenä päivänä muistellaan Herran edelläkävijää ja kastajaa Johannesta, profeetoista mahtavinta ja naisista syntyneistä suurinta. Hän oli Jumalan lähettämä ääni erämaassa, Messiaan tulemisen julistaja ja valmistaja. Johannes oli maallinen enkeli ja taivaallinen ihminen, jonka paikka on taivaan ja maan välillä vanhan ja uuden liiton yhdistäjänä. Hän oli armon sanansaattaja, hengellisen kevään tuloa ennakoiva pääsky, jumalallisen valon soihtu ja hengellinen sarastus Vanhurskauden auringon nousun edellä.

Johannes Edelläkävijän tehtävä huipentui ja päättyi Kristuksen kastamiseen. ”Iloni on nyt täydellinen”, Johannes totesi, ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” (Joh. 3:30) Johannes Edelläkävijä lähti tästä maailmasta marttyyrikuoleman kautta, mutta sen jälkeenkin Johannes on kristityille Kristuksen osoittaja ja edelläkävijä hengellisessä mielessä. Askeesin ja rukouksen täyttämällä elämällään hän on esimerkki pidättyvyydestä, neitsyydestä, katumuksesta ja himoista puhdistautumisesta. Hän on myös uuden liiton erämaakilvoittelun alkuunpanija ja luostarielämän airut, joka valmistaa tietä Herran luo. Ottamalla vastaan hänen sanomansa katumuksesta ja kääntymyksestä voimme valmistautua arvollisesti vastaanottamaan pyhään kasteen. Ja kun olemme kasteessa saaneet valaistuksen, voimme Johanneksen pyhää elämäntapaa jäljittelemällä säilyttää armon itsessämme ja antaa sen kasvaa lakkaamatta aina siihen saakka kunnes Kristus asuu meissä ylösnousemuksensa koko kirkkaudessa.

Teofanian jälkeisenä päivänä muistellaan myös Edelläkävijän kallisarvoisen oikean käden siirtämistä Antiokiasta Konstantinopoliin 950-luvulla. Ensimmäisellä vuosisadalla Johanneksen opetuslapset hautasivat hänen pyhän ruumiinsa Juudean Sebasteiaan. Evankelista Luukas tuli myöhemmin kunnioittamaan hänen hautaansa ja vei Edelläkävijän oikean käden mukanaan Antiokiaan, missä sen äärellä tapahtui monia ihmeitä. Antiokiaan rakennettiin kirkko Johannes Edelläkävijän kunniaksi, ja sen arvokkain reliikki oli hänen oikea kätensä.

Reliikin tiimoilta on syntynyt monia legendoja. Kerrotaan esimerkiksi, että pakanoilla oli tapana uhrata vuosittain nuori neito lohikäärmeelle, mutta eräänä vuonna tytön isä heitti pedon eteen Johannes Edelläkävijän peukalon, jolloin peto heitti henkensä. Isä oli hankkinut reliikin itselleen puraisemalla sormen salaa irti Johanneksen kädestä, kun se oli annettu hänen suudeltavakseen.

Pyhä Johannes Edelläkävijä oli erityisen kunnioitettu Konstantinopolissa, jossa hänen kunniakseen oli omistettu peräti 36 kirkkoa ja luostaria. Kuultuaan pyhän käden kautta tapahtuneista ihmeistä keisari Konstantinus VII (945–959) lähetti Job-nimisen diakonin hakemaan reliikin Konstantinopoliin. Edelläkävijän käsi saapui pääkaupunkiin sopivasti teofaniajuhlan aattona. Konstantinos sijoitti sen palatsiinsa. Nykyään Johannes Edelläkävijän käsi on kunnioitettavana Athosvuorella Pyhän Dionysioksen luostarissa. Johanneksen käsivarren reliikkejä on myös Topkapi Saray-palatsissa Istanbulissa.

Johannes Kastajan juhlapäivään liittyy myös seuraava erikoinen tapaus. Vuonna 1740 Atziken alueen johtavat muslimit päättivät ottaa Johannes Edelläkävijälle pyhitetyn kirkon haltuunsa ja muuttaa sen islamilaiseksi rukouspaikaksi, koska heillä oli pitkä kävelymatka lähimpään moskeijaan. Hyökkäys päätettiin toteuttaa tammikuun 7. päivän iltana. Johtavat muslimit olivat kokoontuneet suunnittelemaan toimenpidettä. Viisi heistä kannatti ajatusta ja yksi vastusti. Yhtäkkiä tuli voimakas maanjäristys, ja juuri se puoli rakennuksesta, jossa he keskustelivat, romahti. Viisi heistä menehtyi, mutta se, joka oli vastustanut kirkon haltuunottoa, selvisi hengissä. Myös kirkon pelättiin romahtavan, mutta se kesti maanjäristyksen. Tapahtunutta pidettiin Johannes Edelläkävijän kostona jumalattomalle hankkeelle.

Pyhä Tillo nukkui pois vuonna 702 saavutettuaan yli 90 vuoden iän. Häntä on kunnioitettu pyhänä Solignacin alueella, Belgiassa ja Ranskassa, jossa hänelle on omistettu lukuisia kirkkoja. Taiteessa hänet on kuvattu benediktiini-apottina, joka pitelee käsissään ehtoollismaljaa ja sauvaa.