Heinolassa toimivan Juliana -yhteisön historiikki on valmistunut
Heinolan keskustassa vuodesta 1997 asti toimineessa Juliana -yhteisössä (ent. Naisyhteisösäätiö) juhlittiin sunnuntaina 15.9. yhteisön historiikin valmistumista.
Juliana -yhteisön tarina – 25 vuotta yhteisöelämää Heinolassa on yhteisössä asuvan FM Henna Paasosen käsialaa. Yhteisön esikuvien, toiminta-ajatuksen ja perustamisvaiheiden lisäksi historiikissa kerrotaan yhteisön elämän monista eri ulottuvuuksista – spektri ulottuu maallikkopalveluksista ja lukupiireistä palstaviljelyyn ja kesäkanojen hoitoon. Sivuilla nousevat esiin myös yhteisöä eri tavoin tukeneet ihmiset ja asukkaat eri vuosikymmeniltä.
Vaihtoehto suorituskeskeiselle oravanpyöräelämälle
Idea naisyhteisöstä syntyi keskusteluissa oppilaiden kanssa FT Merja Merraksen toimiessa opettajana Valamon kansanopistossa. Syntyi ajatus naisten paikasta, jossa uskonnolla olisi tärkeä sija, mutta jossa voisi samaan aikaan viettää normaalia elämää ilman luostarin sääntöjä.
Yhtenä esikuvana oli keskiajalla syntynyt beginaattilaitos. Beginaatit syntyivät Euroopassa naisten vapaamuotoisiksi hengellisiksi yhteisöiksi. Noin vuoden 1180 tienoilla Pohjois-Euroopan kaupunkeihin alkoi muodostua uskonnollisia naisyhteisöjä, joita perustivat naimattomat tai leskeksi jääneet naiset. Nämä naiset – begiinit – eivät vannoneet luostarivalaa eivätkä kuuluneet uskonnollisiin sääntökuntiin. He elivät joko kotonaan tai yhteisöissä, eivät käyttäneet nunnanpukua ja kulkivat vapaasti maallisessa maailmassa. Yhteisöillä ei ollut sitovia sääntöjä. Begiinit saattoivat osallistua kaupungin elämään ja toimia uudistajina esimerkiksi kasvatuksen, sairaanhoidon ja käsityön alalla luostareihin sitoutuneita nunnia helpommin. Begiiniyhteisö tarjosi naisille turvallisen elämän, seuraa ja miellyttävät, joskin karun yksinkertaiset olot sekä mahdollisuuden ansaita itsenäisesti elantonsa.
Sopiva paikka uudenlaista yhteisöä varten rakennettavalle talolle löytyi Merja Merraksen omasta seurakunnasta, Heinolan kirkon takaa.
Naisyhteisösäätiö perustettiin vuonna 1990. Juliana Mansnerus lahjoitti säätiön perustamiseen 100 000 markkaa ja mukaan lähtivät myös Heinolan kaupunki, Lahden ortodoksinen seurakunta, Ortodoksisen kulttuurin säätiö sekä joukko yksityishenkilöitä.
Ortodoksisen kirkon ihanteena on luonnon ja ihmisen työn kunnioittaminen, ja tämän haluttiin näkyvän myös yhteisön tarpeisiin suunnitellussa rakennuksessa. Taloon asennettiin kaksivesijärjestelmä eli sadevesien keruu maanalaiseen säiliöön, josta käsin talon WC:t huuhdellaan. Puhdasta vettä käytetään vain pesu- ja juomavetenä. Katolle asennettiin aurinkokeräimet, joiden avulla lämmitetään käyttövesi maaliskuusta marraskuuhun. Rakennuksen seinien eristeenä käytettiin selluvillaa ja pinkopahvia, maalina pellavaöljymaalia.
Kymmenen vuokra-asuntoa ja yhteistilat sisältävä rakennus valmistui vuonna 1997. Metropoliitta (myöhemmin arkkipiispa) Leo vihki tilat käyttöön 6.4.1997.
Yhteisön taustavoimana on alusta lähtien ollut ortodoksinen kirkko, sen eettiset periaatteet toisten ihmisten kunnioittamisesta ja auttamisesta sekä käsitykset yhteisöllisyydestä. Yhteisö on kuitenkin ollut avoin kaikille ihmisille uskontoon katsomatta.
Yhteisö on tarjonnut vaihtoehdon tuottavuutta ja tehokkuutta painottavalle elämäntavalle. Juliana -yhteisössä on pyritty keskittymään fyysiseen, henkiseen ja hengelliseen hyvinvointiin, elämän eheyteen ja ympäristön minimaaliseen kuormittamiseen. Keskeistä on ollut myös sukupolvien välinen vuorovaikutus.
Ajan mittaan yhteisöön otettiin asumaan myös miehiä, ja vuonna 2012 naisyhteisön nimi muutettiin Juliana-yhteisöksi 1500–1600 -luvuilla eläneen pyhän Juliana Lazarevolaisen (muistopäivä 2.1.) mukaan.
Yhteisön perustajalle Merja Merrakselle ja hänen puolisolleen rovasti Olavi Merrakselle yhteisöstä muodostui toinen elämäntyö – historiikin sanoin ”uusi lapsi” perheen kolmen lapsen rinnalle. Merrakset asuivat yhteisössä vuoteen 2006 asti.
Historiikkia on saatavilla Juliana -yhteisöstä.
Juliana -yhteisön sivut: https://naisyhteisosaatio.wixsite.com/juliana