Pyhä Honoratus, Arlesin piispa

Pyhä Honoratus syntyi 300-luvun puolivälissä Koillis-Galliassa, jonne hänen roomalaissyntyinen perheensä oli asettunut. Hänen isänsä oli konsuli ja järjesti pojalleen parhaan mahdollisen koulutuksen. Honoratus kääntyi jo nuoruudessaan kristityksi. Hänen elämänmuutoksensa teki vaikutuksen hänen isoveljeensä Venantiukseen, joka päätti myös ottaa kasteen. Heidän isänsä yritti kaikin tavoin saada veljekset kiinnostumaan maallisesta vallasta ja kunniasta, mutta kumpikin tahtoi mieluummin omistautua palvelemaan Kristusta kokonaisvaltaisesti. He hakeutuivat Ranskan etelärannikolla pienessä saaressa eläneen Caprasius-nimisen erakon luokse, jonka innoittamana veljekset tekivät lopullisen päätöksen lähteä kilvoitteluelämään.

Caprasius ja veljekset purjehtivat yhdessä Massiliasta (Marseille) kohti itää etsiäkseen sopivan erämaan kilvoituspaikakseen. Matka kuitenkin epäonnistui dramaattisesti. Molemmat veljekset sairastuivat vakavasti, ja pian Venantius kuoli. Honoratus ja Caprasius palasivat Rooman kautta kotimaahansa. Piispa Leontiuksen siunauksesta he asettuivat kilvoittelemaan erakkoina Lérinsin saarille (Cannesin kaupungin edustalla).

Joskus vuoden 405 tienoilla Honoratus ja Caprasius muuttivat pienemmälle saarelle ja perustivat luostariyhteisön, jonka elämä järjestettiin pyhän Pakomioksen säännön pohjalta. Saari kuhisi käärmeitä, mutta Honoratus rukoili luottaen Herran sanaan (Mark. 16:8) ja saari vapautui tästä vitsauksesta. Saarelle tuli monia palavasydämisiä pyhiä kilvoittelijoita kuten Maximus (27.11.), Lupus (29.7.), Eucherius (16.11.) ja Hilarion (5.5.), joka oli Honoratuksen sukulainen. Luostari poikkesi muista Gallian luostareista siinä, että suuri osa tulijoista oli Gallian roomalaista yläluokkaa.

Luostari kehittyi yhdeksi Länsi-Euroopan tärkeimmistä. Siellä kävi paljon pyhiinvaeltajia ja kerrotaan, että kaikki lähtivät pois valoisin mielin. Luostarin yhteydessä kilvoitteli myös erakkoja omissa keljoissaan. Papiksi vihitty Honoratus palveli yhteisön hengellisenä isänä ja pyrki kaikin keinoin pitämään huolta siitä, ettei kukaan yhteisön jäsenistä masentuisi, laiskottelisi tai uurastaisi liikaa. Monista luostarin munkeista tuli piispoja, ja lukuisia uusia luostareita perustettiin Lérinsin isien ohjauksessa.

Vuonna 426 pyhä Honoratus kutsuttiin Etelä-Gallian suurimman kaupungin Arlesin piispaksi. Hän alkoi olla jo vanhuuden heikentämä, mutta uurasti silti väsymättömästi ja sai pidettyä erinäisten ristiriitojen repimän kirkon yhtenäisenä. Honoratus ei ollut kiinnostunut maallisesta kunniasta tai omaisuudesta, joten hän saattoi keskittyä pyyteettömään palvelustyöhön. Hän ei muuttanut luostarissa omaksumiaan kilvoitustapoja. Hänen valoisa ja iloinen olemuksensa miellytti kaikkia. Palveltuaan piispana väsymättömästi kolme vuotta pyhä Honoratus nukkui pois vuonna 429. Hänelle omistettiin Arlesissa kirkko, jonka pääalttarin alla hänen reliikkejään säilytettiin, kunnes ne siirrettiin vuonna 1391 Lérinsiin.

Kirkon perinteessä Honoratusta on kunnioitettu ”iloisena pyhimyksenä”. Kuvataiteessa hänet on esitetty karkottamassa käärmeitä Lérinsin saarelta, piispana Feeniks-linnun kanssa tai ammentamassa vettä kalliosta. Saari, jolla hän kilvoitteli, tunnetaan yhä nimellä Saint-Honorat. Sen luostari oli toiminnassa 1700-luvun lopulle saakka.