Pyhä Akakios, Melitenen piispa
Pyhä Akakios oli kotoisin Armenian Melitenestä ja vaikutti 400-luvulla. Jo lukijana kirkossa toimiessaan hän tuli kuuluisaksi viisaudestaan ja pyhän Raamatun tuntemuksestaan. Niinpä piispa Otreus määräsi hänet opettamaan Raamattua ja hyveellistä elämäntapaa tulevalle pyhittäjä Euthymiokselle (20.1.) Myöhemmin Akakioksesta tuli piispa ja hän kaitsi antaumuksellisesti hänelle uskottua hiippakuntaa. Hänen rukoustensa voimalla tapahtui myös ihmeitä. Elettiin aikaa, jolloin kirkon oppia määriteltiin, ja Akakios pyrki kaikin voimin löytämään uskolle oikeita ilmaisuja.
Akakios osallistui aktiivisesti yhdessä pyhän Kyrillos Aleksandrialaisen kanssa Efesoksen kolmanteen yleiseen kirkolliskokoukseen vuonna 431. Kokouksessa tuomittiin Nestorioksen harhaoppi. Akakios oli yksi niistä kahdeksasta piispasta, jotka valittiin keisari Teodosios III:n luo menevään lähetystöön. Sen tehtävänä oli tiedottaa keisarille Nestorioksen käsityksiä kannattavien itäisten piispojen toimista.1 Tämän jälkeen Nestoriosta kannattanut Antiokian piispa Johannes alkoi kantaa kaunaa Akakiokselle. Johannes erotti Akakioksen piispan asemasta, koska tämä oli osallistunut Nestorioksen seuraajan, oikeauskoisen pyhän Maksimianoksen (21.4.) virkaanasettajaisiin Konstantinopolissa.
Pyhä Kyrillos ja Johannes Antiokialainen tekivät sovinnon vuonna 433. Akakios säilytti asenteensa Kristuksen kahden luonnon yhdistymistä koskevassa kysymyksessä muuttumattomana. Edessan piispan Rabbulan avustamana hän alkoi vastustaa Teodoros Mopsuesilaista, joka oli vaikutusvaltaisimpia antiokialaisia teologeja. Akakios kirjoitti lukuisia opillisesti taipumattomia kirjeitä Armenian piispoille neuvoen heitä, etteivät he ottaisi vastaan Teodoroksen kirjoituksia, koska hän piti tätä nestoriolaisuuden harhaopin isänä. Samalla Akakios opetti heitä säilyttämään oikean uskonnäkemyksen herkän tasapainon.
Saatettuaan päätökseen Herran hänelle maan päällä uskoman tehtävän pyhä Akakios nukkui rauhallisesti kuolonuneen noin vuonna 438 näkemättä Khalkedonin yleistä kirkolliskokousta, joka kokoontui vuonna 451. Siinä hänen edustamansa uskonnäkemys vahvistettiin oikeaksi, mutta opin muotoilu palasi eräissä suhteissa lähemmäksi antiokialaista perinnettä. Melitenen paikallisen kirkolliskokouksen isät ylistivät vuonna 458 pyhän Akakioksen muistoa kutsuen häntä “isäkseen ja opettajakseen”.
1 Koko 400-luku oli kahden kristologisen tulkintamallin välistä taistelua. Antiokiassa oli oma vanha tulkintatraditionsa, jossa korostettiin Raamatun historiallista tulkintaa, minkä seurauksena antiokialainen kristologia korosti Kristuksen ihmisyyden todellisuutta ja sitä kautta Kristuksen ihmisyyden ja jumaluuden eroa. Aleksandrialainen tulkinta puolestaan painotti enemmän Raamatun allegorista tulkintaa sekä Kristuksen jumaluutta ja Kristuksen persoonan ykseyttä. Tästä syystä Aleksandriassa oli taipumusta monofysitismiin ja Antiokiassa nestoriolaisuuteen. Tilanne oli kuitenkin sekava, ja rintamalinjat elivät koko ajan: moni piispa vaihtoi puolta 430-luvulla.