Suuri torstai 28.3. – jalkojenpesupalvelus Uspenskin katedraalista klo 12
Suuri torstai on taivaallisen ja maallisen ajan yhteyden, uuden liiton ja ehtoollisen asettamisen päivä. Samalla se on luopumisen ja vapaaehtoisen Jumalan armon hylkäämisen päivä. Suuren torstain tapahtumien keskipisteessä on Kristuksen viimeinen ateria yhdessä opetuslastensa kanssa – ja toisaalta aterian jälkeen tapahtuva Jeesuksen kavaltaminen.
Nämä kaksi teemaa vaikuttavat nopeasti tarkasteltuina hyvinkin erillisiltä ja toisiinsa liittymättömiltä. Syvempi tarkastelu linkittää ne kuitenkin kiinteästi yhteen. Opetuslapset olivat kokoontuneet opettajansa johdolla yläsaliin nauttimaan pääsiäisaterian, jonka Kristus jo edeltä tiesi jäävän viimeisekseen. Opetuslapset olivat kenties aavistaneet jotain, mutta eivät ymmärtäneet vielä tuolloin aterian syvää eskatologista luonnetta.
Aterian aikana Kristus otti leivän, kiitti, siunasi, pyhitti ja mursi sen ja antoi opetuslapsilleen sanoen sen olevan Hänen ruumiinsa. Aterian jälkeen hän otti maljan ja samoin kiitettyään, siunattuaan ja pyhitettyään sen antoi opetuslastensa juoda siitä sanoen sen olevan uusi liitto hänen veressään (Matt.26:26-28). Miksi näin tapahtui? Mikä oli tämän tapahtuman merkitys opetuslapsille, ja kuinka meidän tulee ymmärtää tämä tapahtuma ei kertaluonteisena vaan yhä jatkuvasti toistuvana Jumalan ihmiselle antaman rakkauden lupauksen toteutumisena?
Suurena torstaina toimitettavassa pyhän Basileios Suuren liturgiassa pappi lukee edellä mainittujen ehtoollisen asettamisen sanojen jälkeen rukouksen: ”Tämä tehkää minun muistokseni; niin usein kuin syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, julistatte te minun kuolemaani ja tunnustatte minun ylösnousemiseni.” (Kts. 1. Kor 11:25-26)
Nämä rukouksen sanat avaavat meille tuon edellä kuvatun yläsalin tapahtumat aivan uudessa valossa. Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet, että Kristuksen maanpäällinen elämä oli tulossa päätökseen eikä heillä enää tuon juutalaisen pääsiäisen jälkeen olisi mahdollisuutta kohdata Herraa päivittäin, kuunnella Hänen opetustaan ja tehdä kenties täsmentäviä kysymyksiä. Jumalan kansan elämä siinä muodossa kuin opetuslapset ja lukuisat heitä ennen eläneet sukupolvet olivat sen kokeneet oli tullut tiensä päähän. Jatkossa Kristus olisi läsnä ”opetuslastensa” keskuudessa ehtoollisen sakramentin kautta, eikä tämä läsnäolo enää rajoittuisi tuohon hetkeen eräässä yläsalissa Jerusalemin kaupungissa, vaan olisi todellista Häneen uskovien keskuudessa kaikkialla maailmassa nyt ja tulevaisuudessa.
Kristuksen ylösnousemuksen tunnustaminen on yksi tärkeimmistä kristityn tunnusmerkeistä. Opetuslapset ymmärsivät tuon vasta ylösnousemuksen jälkeen. Ehkä kuvaavin esimerkki on kertomus Emmauksen tien tapahtumista, jossa opetuslapset tunnistivat Herran vasta, kun hän mursi leivän. Tällöin he tajusivat ylösnousemuksen ja ehtoollisen välisen yhteyden. (Luuk.24:13-31)
Asettaessaan ehtoollisen Kristus myös näytti opetuslapsilleen esimerkin mihin tuon ehtoollisen kautta tapahtuvan yhteyden tulisi johtaa. Sen tulisi johtaa täydelliseen Jumalan rakastamiseen ja tuon rakkauden osoituksena tapahtuvaan lähimmäisen kohtaamiseen.
Opetuslapsista Juudas, Herran kavaltaja, nostetaan tässä suhteessa esiin varoittavana esimerkkinä. Myös Juudaksen toimintaa ohjasi rakkaus, mutta hänen rakkautensa ei kohdistunut Jumalaan. Juudas oli valmis kavaltamaan opettajansa, sillä hänen rakkautensa kohdistui lähimmäisen sijaan häneen itseensä. Tuota kuvaa täydellisesti se, kuinka kirkkoveisut kutsuvat Juudasta ”rahainhimoitsijaksi”.
Kaiken edellä todetun jälkeen on syytä esittää kysymys. Miksi kirkko haluaa nostaa Juudaksen teon näin merkittävällä tavalla esiin? Eikö olisi ollut parempi sivuuttaa se ja keskittyä Kristuksen kärsimyksiin ja kuolemaan?
Vastaus tähän löytyy suuren torstain kahtiajakoisesta teemasta. Ehtoollisen asettamisen myötä meille annetaan mahdollisuus tulla osalliseksi Jumalan rajattomasta rakkaudesta ja malli sen toteuttamiseen näytetään jalkojen pesemisessä. Yhä uudestaan meidän jokaisen tulee etsiä ja löytää vastaus Jumalan kutsuun ja päättää hyväksymmekö tuon kutsun osaksi elämäämme vai seuraammeko Juudasta valkeudesta pimeyteen.
Suurena torstaina toimitettavat jumalanpalvelukset ovat muotoutuneet ja asettuneet paikoilleen pitkän ajan kuluessa. Nykyään kirkkomme perinteessä suuren torstain liturgiseen kokonaisuuteen kuuluu aamupalvelus, ehtoopalvelus ja Pyhän Basileios Suuren liturgia sekä yleensä suurissa kirkoissa – kuten katedraaleissa – toimitettava jalkojenpesupalvelus. Tänä vuonna palveluksen toimittaa Uspenskin katedraalissa Haminan piispa Sergei. Kello 12 alkavaa palvelusta voi seurata suorana verkkolähetyksenä Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube -kanavalta ja ort.fi -sivulta.
Suurena torstaina on myös tapana, että patriarkaattien pääkirkoissa pyhitetään mirhaa tulevan vuoden tarpeiksi ja paikalliskirkkoihin jaettavaksi.
Suuren torstain viettäminen on alkanut jo hyvin varhain kirkon historiassa. Ensimmäisinä vuosisatoina pääsiäiseen eli Herran ylösnousemuksen juhlaan valmistauduttiin yhden tai kahden päivän paastolla. Jumalanpalvelukset muodostivat yhden kokonaisuuden, joka huipentui varhain kyseisenä sunnuntaipäivänä toimitettuun liturgiaan.
Neljännellä vuosisadalla vakiintui käytäntö valmistautua ylösnousemuksen juhlaan viettäen kokonainen viikko Kristuksen kärsimyksen eri vaiheita muistaen. Yksittäisestä Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen muistosta siirryttiin siten historiallisesti orientoituneeseen viimeisten päivien tapahtumien muistamiseen. Silloin suuren viikon keskuksiksi muotoutuivat ehtoollisen asettaminen sekä ristiinnaulitseminen ja hautaaminen.
Teksti: Pastori Teo Merras