Etusivu > 13.4.2024

Epistola 13.4.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Päivän epistola

21 Ylipappi ja hänen lähimmät miehensä kutsuivat heti aamulla koolle Suuren neuvoston, kaikki Israelin kansan vanhimmat, ja lähettivät noutamaan apostoleja vankilasta. 22 Sinne tultuaan palvelijat eivät kuitenkaan löytäneet heitä. He palasivat ja kertoivat: 23 ”Me näimme omin silmin, että vankila oli tarkoin lukittu ja vartijat seisoivat ovilla, mutta kun avasimme oven, emme löytäneet sieltä ketään.” 24 Tämän kuultuaan temppelivartioston päällikkö ja ylipapit olivat ymmällä eivätkä voineet käsittää, mitä oikein oli tapahtunut. 25 Silloin tuli joku sanomaan: ”Ne miehet, jotka te panitte vankilaan, ovat täällä temppelissä ja opettavat kansaa.” 26 Vartioston päällikkö lähti miehineen noutamaan apostoleita ja toi heidät paikalle. Väkivaltaa he eivät käyttäneet, sillä he pelkäsivät, että kansa voisi kivittää heidät. 27 Apostolit tuotiin neuvoston eteen, ja ylipappi alkoi kuulustella heitä. 28 Hän sanoi: ”Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä. Mutta nyt koko Jerusalem on täynnä teidän oppianne ja te yritätte panna sen miehen kuoleman meidän syyksemme.” 29 Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. 30 Meidän isiemme Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen, jonka te ripustitte ristinpuulle ja murhasitte. 31 Jumala on korottanut hänet oikealle puolelleen Ruhtinaaksi ja Pelastajaksi johdattaakseen Israelin kääntymykseen ja antaakseen sille synnit anteeksi. 32 Me olemme kaiken tämän todistajat — samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat.” 33 Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja aikoivat tappaa heidät.

Evankeliumi 13.4.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Päivän evankeliumi

14 Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” 15 Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin. 16 Kun tuli ilta, opetuslapset menivät alas rantaan, 17 nousivat veneeseen ja lähtivät kohti Kapernaumia, toiselle puolen järveä. Oli jo pimeä, eikä Jeesus vielä ollut palannut heidän luokseen. 18 Tuuli puhalsi ankarasti, ja järvellä kävivät vaahtopäiset aallot. 19 Kun he olivat soutaneet kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen stadionmitan verran, he näkivät Jeesuksen kävelevän järven aalloilla ja lähestyvän venettä. He pelästyivät. 20 Mutta Jeesus sanoi: ”Minä tässä olen, älkää pelätkö.” 21 He aikoivat ottaa hänet veneeseen, mutta samassa vene jo tuli siihen rantaan, jonne he olivat menossa. 22 Seuraavana päivänä väkijoukko oli yhä toisella puolen järveä. Ihmiset olivat nähneet, että siellä oli ollut yksi ainoa vene ja että Jeesus ei ollut noussut siihen yhdessä opetuslasten kanssa vaan nämä olivat lähteneet ilman häntä. 23 Tiberiaasta tuli kuitenkin veneitä lähelle sitä paikkaa, missä Herra oli kiittänyt Jumalaa ja ruokkinut kansan. 24 Nähtyään nyt, ettei Jeesus ollut siellä eivätkä hänen opetuslapsensakaan, ihmiset nousivat veneisiin ja lähtivät Kapernaumiin etsimään Jeesusta. 25 He löysivät Jeesuksen järven toiselta puolelta ja kysyivät häneltä: ”Rabbi, milloin sinä olet tullut tänne?” 26 Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte leipää ja söitte itsenne kylläisiksi. 27 Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.”

Päivän synaksario 13.4.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Pyhä Mars, joka tunnetaan myös nimellä Martius, syntyi vuoden 440 tienoilla Keski-Galliassa. Jo nuorena hän halusi antaa itsensä kokonaan Jumalan palvelemiseen. Vartuttuaan täysi-ikäiseksi Mars jättikin taakseen maailman huolet ja vetäytyi yksinäisyyteen. Hän eli erakkona erään vuoren kyljessä, johon hän oli kaivertanut itselleen kivisen vuodepaikan.

Marsin pyhyys ja hengelliset lahjat toimivat magneetin tavoin. Hänen luokseen alkoi kerääntyä oppilaita, jotka aikaa myöten järjestäytyivät yhteisöksi. Marsin johtamassa munkkiyhteisössä elettiin erittäin yksinkertaisesti: aika kului rukouksessa ja viljelytöissä. Munkit tekivät karusta erämaasta kukoistavan puutarhan.

Pyhän Marsin elämäkerran kirjoittanut pyhä Gregorius Toursilainen kertoo seuraavan tapauksen Marsin elämästä. Eräänä yönä luostariin murtautui varas, joka aikoi anastaa munkkien omenat, yrtit, sipulit sekä valkosipulit. Kerättyään itselleen niin paljon kuin jaksoi kantaa ryöväri yritti paeta, muttei löytänytkään tietään pimeässä. Niinpä varas asettui maahan lepäämään ja odottamaan aamunsarastusta. Keljassaan valvonut Mars kuitenkin tiesi kaikesta, mitä oli tapahtunut.

Auringon noustessa Mars kutsui luostarin priorin1 luokseen. Hän käski prioria menemään luostarin puutarhaan ja päästämään vapaaksi sinne tunkeutuneen härän. Mars kielsi prioria vahingoittamasta tunkeutujaa. “Anna hänelle kaikki, mitä hän haluaa”, Mars sanoi ja jatkoi, “sillä on kirjoitettu: Älä sido puivan härän suuta!” (1. Tim. 5:18).

Priori meni puutarhaan ja tapasi siellä varkaan, joka pelästyi nähdessään munkin. Varas hypähti ylös, heitti saaliinsa maahan ja aikoi karata, mutta jäi kuitenkin kiinni puutarhassa kukoistaviin piikkipensaisiin. Hymyilevä munkki auttoi varkaan irti pensaista ja rauhoitteli häntä. Tämän jälkeen hän vielä keräsi maahan pudonneen saaliin, ojensi sen varkaalle ja ohjasi tämän luostarin portille. “Mene rauhaan ja luovu pahoista teistäsi”, priori sanoi varkaalle ja antoi tämän mennä.

Pyhä Mars nukkui kuolonuneen yhdeksänkymmenen vuoden iässä vuoden 530 tienoilla. Hänen hautapaikkansa äärellä tapahtui monia ihmeitä.


1 Lännen luostareissa priori on apotista eli luostarin johtajasta arvossa seuraava munkki, joka vastaa muun muassa luostarin käytännön asioista.

Pyhä Martinus I eli 600-luvulla. Hän oli kotoisin Umbrian Todista. Diakonina ollessaan Martinus toimi Rooman pyhän piispa Theodorus I:n (18.5.) lähettiläänä Konstantinopolissa. Siellä hän loi suhteita kaikkiin korkea-arvoisiin henkilöihin. Hän tutustui myös monoteletismin harhaoppiin, joka vaivasi kirkkoa tuohon aikaan. Monoteletistien mukaan Kristuksella oli vain yksi tahto.

Martinus valittiin Rooman piispanistuimelle paavi Teodoruksen kuoleman jälkeen vuonna 649. Keisarina hallitsi tuohon aikaan Konstans II Pogonatos (641–668). Uusi piispa olisi tarvinnut Konstantinopolista keisarillisen luvan vihkimykseensä, mutta Martinus ei hankkinut kyseistä lupaa. Tämä raivostutti suuresti keisari Konstans II:sta, eikä hän tunnustanut Martinuksen piispanvihkimystä päteväksi.

Martinus oli ehtinyt olla piispana vasta kolmisen kuukautta, kun hän osallistui suureen monoteletismin vastaiseen kirkolliskokoukseen Rooman Lateraanissa. Paikalle oli kokoontunut yli sata läntisen kristikunnan piispaa ja useita maanpaossa olevia pappeja itäisestä kristikunnasta. Konsiilissa monoteletismi tuomittiin harhaopiksi. Tämän lisäksi kokouksen piispat tuomitsivat keisari Konstans II:n laatiman uuden asiakirjan, jossa keisari kielsi kaikenlaisen keskustelun Vapahtajan tahtojen määrästä.

Kun keisari Konstans kuuli kokouksesta ja sen päätöksistä, hänen raivonsa kiehui yli äyräidensä. Konstans kutsui heti luokseen kamariherransa Olympioksen. Keisari lähetti Olympioksen eksarkkina Italiaan mukanaan määräys tuoda piispa Martinus Konstantinopoliin.

Saavuttuaan Roomaan Olympios kiiruhti heti keskustelemaan Martinuksen kanssa. Heidän keskinäisten kohtaamistensa tuloksena Olympios huomasi, että Martinuksella oli laaja kannatus. Kamariherra alkoi myös ymmärtää, että piispa oli oikeassa ja keisari puolestaan väärässä. Niinpä Olympios nousi kapinaan keisari Konstansia vastaan. Hän ei myöskään suostunut tuomaan piispa Martinusta Roomasta Konstantinopoliin.

Vihastunut keisari ei kuitenkaan luovuttanut. Seuraavaksi Konstans lähetti Roomaan eksarkki Teodoros Kalliopaan ja antoi tälle määräykseksi pidättää piispa Martinus. Keisari antoi Teodoroksen mukaan asiakirjan, jossa todettiin Martianuksen piispanvihkimys laittomaksi. Teodoros Kalliopaan saavuttua Roomaan hän meni tapaamaan piispa Martinusta, jotta voisi pidättää hänet.

Noihin aikoihin Martinus oli sairastunut ja joutunut vuoteen omaksi. Martinus yritti paeta Teodorosta. Hän kiiruhti Lateraanikirkkoon ja haki sieltä suojapaikkaa. Teodoros astui häikäilemättömästi kirkkoon ja ojensi keisarin allekirjoittaman pidätysasiakirjan papistolle. Papiston oli pakko luovuttaa piispansa Teodoroksen käsiin.

Kesäkuun lopulla vuonna 653 alkoi Martinuksen tuskallinen purjehdus kohti Konstantinopolia. Kolme kuukautta kestäneen matkan aikana Martinus joutui kokemaan monenlaisia kärsimyksiä. Sairastuneen piispan ei annettu edes peseytyä. Aina laivan ankkuroituessa satamaan Martinuksen vartijat estivät häntä poistumasta laivasta. Sen sijaan he hakkasivat hänet haavoille ja ottivat itselleen kaikki lahjat, joita kristityt toivat Rooman piispalle.

Lopulta laiva saapui Konstantinopoliin. Pääkaupungissa Martinus vietiin heti tyrmään, jossa häntä pidettiin vangittuna kolmen kuukauden ajan. Lopulta joulukuussa 653 hänet tuotiin oikeuden eteen. Martinusta syytettiin maanpetturuudesta, koska hän oli avustanut Olympiosta tämän kapinassa keisaria vastaan.

Kun Martinus alkoi puhua monoteletismista ja sen vaikutuksesta asioiden kulkuun, häntä ei kuunneltu. Martinusta ei kohdeltu kuten piispaa vaan kuten jotain alempaan papistoon kuuluvaa kapinoitsijaa. Oikeudenkäynnin tulos oli, että Martinus sai kuolemantuomion. Ennen tätä hänet tuli myös julkisesti ruoskia.

Kuullessaan asioiden kulusta Konstantinopolin kuolemansairas patriarkka Paavali (641–653) vetosi oikeusistuimeen Martinuksen puolesta. Patriarkan onnistui muuttaa Martinuksen kuolemantuomio karkotustuomioksi. Niinpä Martinusta pidettiin ensin vankilassa kolmen kuukauden ajan. Alkuvuodesta 654 hänet vietiin laivalla Krimin Khersoniin, lähelle Sevastopolia. Karkotuspaikassaan Martinus kärsi kylmästä, nälästä ja huonosta kohtelusta. Maanpakolaisuuden aikana hänen sairautensa paheni entisestään.

Pyhä Martinus nukkui kuolonuneen vuoden 655 syyskuun puolivälin tietämillä, mistä johtuen hänen muistoaan alettiin viettää 15.9. Sittemmin hänen muistopäivänsä vakiintui kreikkalaisortodoksisessa kalenterissa huhtikuun 13:ksi ja slaavilaisessa päivää myöhemmäksi. Roomalaiskatolinen muistopäivä oli aiemmin 12.11. mutta nykyään 13.4.

Pyhä Artemon syntyi 200-luvun alussa Syyrian Laodikeassa (nyk. Latakia). Hän sai jo nuorena piispa Sisiniukselta lukijan vihkimyksen. Hän palveli kirkkoa vuosikymmenestä toiseen ensin lukijana, sitten diakonina ja lopulta pappina. Keisari Diocletianuksen vainojen alettua 300-luvun alkuvuosina Artemon oli jo iäkäs pappi.

Eräänä päivänä Artemon meni piispansa Sisinoksen kanssa Artemiksen temppeliin ja kaatoi siellä kaikki epäjumalien patsaat. Kun maaherra Patrikios kuuli tästä poiketessaan matkallaan Laodikeaan, hän päätti tehdä lopun koko kristittyjen yhteisöstä. Ankara sairaus kuitenkin esti häntä toteuttamasta aikeitaan. Epätoivoissaan maaherra lähetti piispa Sisinokselle sanan, että tämä rukoilisi hänen puolestaan. Parantumisensa palkaksi hän lupasi antaa piispalle kultaisen patsaan. Kirkon rukousten avulla hän paranikin, mutta pysyi silti itsepintaisesti epäjumalanpalvelijana.

Palatessaan matkaltaan maaherra kulki taas Laodikean kautta ja tapasi pappi Artemonin, jota hän yritti pakottaa uhraamaan epäjumalille. Vanhus vastasi: “Toimin viisitoista vuotta lukijana lukien pyhän Raamatun tekstejä Jumalan kansalle, sitten olin 28 vuotta diakonina ja nyt olen ollut jo 25 vuotta pappina ja opettanut ihmisille hurskasta elämää. Kuinka muka voisin uhrata epäjumalille?” Lopulta Artemon oli suostuvinaan ja hänet vietiin Asklepioksen temppeliin. Hän rikkoi siellä olleet valtavat epäjumalanpatsaat. Maaherra raivostui ja määräsi, että hänen kehoaan piti raadella ja sitten panna hänet tulikuumalle ristikolle.

Legendan mukaan Artemonia seurannut hirvi sai ihmisäänen ja alkoi puhua näitä julmuuksia vastaan. Yksi sotilas yritti ampua sitä nuolella, mutta nuoli osuikin maaherran avustajaan, joka menehtyi. Artemon määrättiin heitettäväksi kuohuvaan tervapataan, mutta maaherra putosi siihen itse ja koki kauhean lopun. Lopuksi lähelle puhkesi lähde, jossa pyhä Artemon saattoi kastaa entisiä epäjumalanpalvelijoita, jotka olivat alkaneet uskoa Kristukseen nähdessään nämä ihmeet.

Kun pyhä Artemon oli voittoisasti täyttänyt tehtävänsä maan päällä, hänet vietiin lopulta mestattavaksi Balbinan – toisten tietojen mukaan Kesarean – kaupunkiin, missä hän antoi sielunsa Herransa käsiin.

Pyhä Eleutherios eli 300-luvulla Persiassa. Hän oli syntyjään pakana, mutta pyhä marttyyripiispa Simeon (17.4.) opasti hänet Kristuksen seuraamisen tielle. Eleutherios sai Jumalalta opettamisen lahjan. Niin kuin pyhä Simeon oli ohjannut häntä, niin myös Eleutherios itse sai julistuksellaan ohjattua monia pakanoita kääntymään kristinuskon totuuteen.

Eleutherioksen kohtalo oli samanlainen kuin hänen oppi-isänsä. Simeonin tavoin hänet vangittiin Persian hallitsija Šapur II:n (309–379) alulle panemissa kristittyjen vainoissa. Eleutherios luovutettiin persialaistietäjän käsiin. Tietäjä yritti saada häntä luopumaan uskosta Kristukseen. Eleutheriosta kidutettiin, mutta hän pysyi uskollisena Kristukselle. Lopulta pyhä Eleutherios mestattiin ja hän sai marttyyrien kruunun.

Eleutherioksella oli myös kaksi kumppania – pyhät Teodosios sekä Zoilus, joka oli kotoisin Persian ja Rooman imperiumin raja-alueelta. Teodosios mestattiin miekalla. Zoilus puolestaan ripustettiin puuhun ja häntä ammuttiin nuolilla. Näin hekin saivat Jumalalta marttyyrien kruunut.

Keisarien Diocletianuksen ja Maximianuksen käynnistämissä kristittyjen vainoissa 300-luvun alussa Moisiassa, Balkanin niemimaan koillisosassa, ilmiannettiin kolme kristittyä miestä, jotka olivat kieltäytyneet tottelemasta keisarillista käskyä uhrata epäjumalille. Heidät vangittiin maatilalla, jossa he olivat rukoilemassa, ja vietiin prokonsuli Durostorumin eteen. Hänen kysymyksiinsä he vastasivat rohkeasti julistaen olevansa kristittyjä. Prokonsuli ehdotti, että he uhraisivat suurelle Äitijumalalle ja ryhtyisivät hänen temppelinsä papeiksi. Halveksien kristityt hylkäsivät ehdotuksen. “Palvelemme taivasten Jumalaa, jonka kätten tekoa olemme”, he julistivat.

Tämän jälkeen rohkeat uskontunnustajat heitettiin vankilaan. Yöllä kaikki kolme näkivät unessa Paholaisen, joka kehotti heitä kieltämään Kristuksen. Herättyään he rukoilivat yhdessä ja vahvistivat toinen toistaan uskossa. Silloin Herran enkeli tuli antamaan heille rohkeutta ja voimaa. Aamulla kuulusteluissa heitä yritettiin vielä ankarasti pakottaa kieltämään Kristus, mutta he julistivat suurella äänellä, että Hän on todellinen Jumala ja kaiken Luoja. Sen seurauksena heitä ruoskittiin ja heidät heitettiin uudestaan vankilaan. Sitten heitä kuulusteltiin vielä yhdessä muiden kristittyjen kanssa. Monien kidutusten jälkeen heidät lopulta mestattiin, ja he siirtyivät voittoisina marttyyreina Jumalan luo.

Merkkien ja lyhenteiden selitykset

(ap) aamupalvelus
ap.
 apostoli
ap. v. apostolien vertainen
(ep) ehtoopalvelus
kk:t kanssakilvoittelijat
m. marttyyri
nm. neitsytmarttyyri
p. pyhä
pm. pappismarttyyri
pr. profeetta
pt. pyhittäjä
ptm. pyhittäjämarttyyri
sm. suurmarttyyri
t. tunnustaja
um. uusmarttyyri
vs. vuosisata

† kuolinvuosi
✚ paastopäivä
✜ suuri ylistysveisu lauletaan
✱ ehtoopalveluksessa Autuas se mies, parimiat; aamupalveluksessa polyeleo, suuri ylistysveisu lauletaan; tarkemmat merkinnät päivän kohdalla
✲ vigilia toimitetaan
❉ suuri juhla, vigilia toimitetaan
(i) lisätietoa liturgisissa ohjeissa