Pyhän Gregorios Palamaksen sunnuntai 25.2.

Idän kirkon mystiikka, kokemus ja opetus Jumalan todellisesta kohtaamisesta koki uudistumisensa juuri pyhän Gregorioksen elinaikana.

Thessalonikin arkkipiispa Gregorios Palamas (1296-1359) oli kokemuksellisen teologian tärkeä kehittäjä ja puolustaja. Hänen opetuksensa mukaan ihminen voi tuntea Jumalan hänen tultuaan Pojassaan ihmiseksi, kaikessa jakamaan ihmisen osan.

Idän kirkon mystiikka, kokemus ja opetus Jumalan todellisesta kohtaamisesta koki uudistumisensa juuri pyhän Gregorioksen elinaikana. Tästä uudistumisvaiheesta on käytetty nimitystä hesykasmi. Kreikan sana hesykhia merkitsee hiljaisuutta ja hesykasmi hiljaisuudessa tapahtuvaa rukouselämää. Se on Jumalaan keskittymistä ja Jumalan katselemista. Keskeisessä asemassa on toistuva Jeesuksen rukous, nimen voima: ”Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”.

Toistetun rukouksen ytimenä tulee siis olla Jeesuksen nimi. Nimen avuksi huutaminen on todella pelastusmysteeri sen johdattaessa ihmisen vapauteen. Se on kirkastumisen väline ja menetelmä, sillä lausumalla Jeesuksen nimen ihminen asettaa Kristuksen sydämensä valtaistuimelle ja pukeutuu Kristukseen. ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa”, sanoo apostoli Paavali (Room 6:5).

Pyhän Gregorios Palamaksen teologiassa on keskeistä oppi ihmisestä. Hän opettaa, että ihminen elää kahden maailman, fyysisen ja hengellisen leikkauspisteessä. Jumalan kuva ihmisessä käsittää koko ihmisen. Ihminen on siis psykosomaattinen kokonaisuus. Palamas opettaa, että sielun tiedollinen ja järjen ulottuvuus luotiin yhdessä ruumiillisen todellisuuden kanssa. Sielu sai Jumalalta eläväksitekevän hengen, jonka kautta Jumala jatkaa sielun elämää ruumiin yhteydessä.

Palamas korosti Jumalan tuntemisen yliluonnollisuutta. Hänestä sopivin termi Jumalan tuntemiselle on usko. Todellista tietoa Jumalasta ei saavuteta ihmisen järjen tai mielen kautta – sillä ne ovat, kuten ruumiskin, luotua todellisuutta – vaan Hengen herättämän hengen kautta. Näin todellinen tieto Jumalasta on Pyhän Hengen aikaan saama yliluonnollinen tila, jossa tiedon kohde on sama kuin keino, millä tieto tulee mahdolliseksi.

Palamas kehitteli perinteistä erotusta Jumalan olemuksen ja hänen toimintansa välillä. Palamas selitti, että Jumala on tunnettavissa vain siten, että hän itse haluaa lähestyä ihmistä. Tällainen lähestyminen on esimerkki siitä, mitä Jumalan energeia – energia, voima – tarkoittaa käytännössä. Se on tapahtuma, jossa Jumala laskeutuu meidän elämäämme lähelle. Uuden testamentin maininta Pojasta (Joh.1:18) kertoo tästä. Ihmisen kokemus Jumalan lähestymisestä on ainoa tie tuntea Jumalaa. Toisin sanoen Jumala tunnetaan hänen toiminnassaan meidän hyväksemme, hänen energioissaan.

Kristuksen ihmiseksi tuleminen uudisti ihmisluonnon alkuperäisen kauneuden. Palamaksen teologiassa Kristuksen inhimillinen luonto avaa ihmiselle tien Jumalan elämästä osallistumiseen. Se on kosketuskohta Jumalan elämään. Ihmisen omakohtainen ja välitön Jumalan tunteminen on mahdollista tässä elämässä eli Kristuksen kirkon sakramentaalisessa elämässä ja rukouselämässä.

Palamas on tietoisesti korostanut inkarnaation, Kristuksen ihmiseksi tulemisen merkitystä ihmisen kyvylle tuntea Jumalaa. Tuohon uuteen todellisuuteen ihminen astuu kirkon sakramenttien kautta, joissa syntiinlankemuksessa kuollut ja Jumalan tuntemisesta erkaantunut sielu palautetaan Jumalan yhteyteen. Ensimmäisen ihmisen, Aadamin, turmelus välittyy ihmiselle luonnollisen sikiämisen kautta, mutta neitseestä syntynyt Kristus edustaa uudistunutta ihmisyyttä, jonka osaksi ihminen tulee kasteessa. Kasteessa ihminen tulee omakohtaisesti osalliseksi Kristuksessa jumalalliseksi tulleesta ihmisluonnosta. Myös eukaristia, pyhän ehtoollisen toimittaminen ja siihen osallistuminen on ratkaisevan tärkeää.

Kristus jakaa myös kärsimyksen kuorman painon. Kristus kärsii kanssamme ja me puolestamme voimme tämän jumalallisen myötäkärsimisen kautta kärsiä toisten kanssa, toisissa ja toisten puolesta. Kun Kristus syntyi ihmiseksi, hän omaksui kokonaan, täydellisesti ja varauksetta ihmisluonnon. Getsemanessa ja Golgatalla hän maistaa inhimillistä kuolemaa täydellisesti, mitään pois jättämättä. Kestämällä murheemme ja kantamalla onnettomuutemme hän liittää itsensä kokonaan vieraantumiseemme ja ottaa kuormamme kantaakseen. Pyhä kaste on meille osallisuutta Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen (Room 6.3-5). Kristityn kutsumus on siten kantaa toisten murheita ja kuormia yhteydessä Pelastajansa kanssa. ”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.” (Gal. 6.2)

Sama sakramentaalinen realismi on pohjana Palamaksen näkemykselle hesykasmista. Kun Kristus on ottanut sijansa ihmisessä mysteerioiden seurauksena, ihmisellä on edellytykset nähdä Kirkastusvuoren, Taaborin valoa. Tuo Valo on Kristuksen valoa. Samaten armo on itse jumalallista elämää, eikä mitään luotua, ei siis luotua armoa.

Tämän uuden jumalihmisyyden Palamas asettaa Pseudo-Dionysioksen enkelihierarkioiden yläpuolelle, siis Jumalaa lähemmäksi. Inkarnaation todellisuus tarkoittaa välitöntä yhteyttä Jumalaan. Taaborin valo on identtinen tulevan Jumalan valtakunnan valon kanssa, mikä on merkkinä inkarnaation seurauksena muuttuneista ihmisen edellytyksistä tuntea Jumalaa.

Kirkastumisen valolla on kaksinainen vaikutus. Jokainen persoona ja jopa esine erottuu siinä täysin omanlaisenaan, olemukseltaan ainutkertaisena ja toistumattomana. Lisäksi se tekee jokaisesta ihmisestä ikään kuin läpinäkyvän. Se siis paljastaa kaiken luodun takaa ja sisältä jumalallisen läsnäolon.

Hesykasmilla on samanlainen kaksoisvaikutus. Sisäisen hiljaisuuden rukous ei hylkää maailmaa vaan pikemminkin syleilee sitä. Hesykasti katselee maailman ilmiöiden takana ja tuolla puolen olevaa näkymätöntä Luojaa ja palaa takaisin maailmaan, näkemään sen uusin silmin. Hesykasti, kristitty kilvoittelija, näkee jokaisen ihmisen olevan Jumalassa ja Jumalan olevan läsnä jokaisessa ihmisessä.

Ei ole sattuma, että 1300-luvun opillisissa kamppailuissa Gregorios Palamas ja hänen kannattajansa puolustivat aineellisen luomakunnan ja erityisesti ihmisen hengellistä ulottuvuutta. Palamas puolusti aitoa, todellista ihmisyyttä. Jumalallistuminen, Jumalan tuntemisen kirkas valo, ei merkitse vain varjonyrkkeilyä luostarikammion hiljaisuudessa eikä pelkästään älyllistä toimintaa vaan koko ihmisyyden osallistumista pelastuksen lahjasta.

Kajaanin ortodoksisen Kristuksen kirkastumisen kirkon vihkimispäivänä 14.11.1959 jolloin tuli kuluneeksi 600 vuotta Gregorios Palamaksen kuolemasta, isä Dimitri Tarvasaho totesi puheessaan, joka sittemmin julkaistiin Aamun Koitossa, että jokainen mystikko on varma siitä, että hän on nähnyt Jumalan, mutta yhtä varma hän on siitäkin, että Jumalan todellinen olemus siitä huolimatta jää saavuttamattomaksi. Jumala on ja pysyy käsittämättömänä, saavuttamattomana ja mittaamattoman täydellisenä. Kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneet johdonmukaisesta erittelystä, on idän kirkon mystikkojen oppi pysynyt vieraana ja ristiriitaisena.

Tarvasashon mukaan idän mystiikan tulkitsija taas ei ole kiinnostunut erittelystä, vaan hän kuvaa kokemansa, kokoaa yhteen kokemuksensa niitä erittelemättä. Idän ajattelija kertoo todellisuudesta sellaisena kuin hän sen on elävästi kokenut. Elämän, varsinkin hengellisen elämän, rikkaus ja moninaisuus eivät voi alistua ankaran, rationaalisen logiikan kaavoihin. Avain on Jumalan täydellisyydessä, joka jää aina inhimillisen ymmärryksen ja käsityskyvyn yläpuolelle. Mutta kaikille meille kuuluu velvollisuus pysyä alati rukouksessa. Aito, todellinen usko johtaa siten todellisiin rakkauden tekoihin.

Pyhän Gregorios Palamaksen sunnuntain liturgiaa Uspenskin katedraaalista voi seurata suorana verkkolähetyksenä ort.fi -etusivulta ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube -kanavalta. 

Teksti: Arkkimandriitta Andreas Larikka
Kuva: Kyproksen ortodoksinen kirkko