Kirkko kutsuu paastoaikana katumuksen sakramenttiin

Monissa seurakunnissa on ilmoitettu, milloin papisto päivystää pyhäköissä katumuksen sakramenttia varten – voit varata ajan myös puhelimitse tai sähköpostitse.

”Kaiken mitä olet sanonut minulle arvottomalle ja kaiken mitä et saanut sanotuksi joko tietämättömyydestä tai unohtaen, olipa se mitä tahansa, Jumala antakoon sinulle anteeksi tässä ja tulevassa ajassa.” (Katumuksen sakramentin rukouksista)

Ortodoksisessa kirkossa katumus on sakramentti. Usein puhutaan synnintunnustuksesta. Ripistäkin puhutaan. Tuttuja ovat ehkä myös riähkä tai synde.

Katumuksen sakramentti on luonnollinen osa kristillistä elämää. Se koskee kaikkia, myös papistoa. Kyse on paluusta ja elämän suunnanmuutoksesta.

Osallistuminen siihen pitäisi olla säännöllistä. Monet osallistuvat siihen suuressa paastossa, pääsiäispaastossa. Toiset osallistuvat kaikissa kirkkovuoden paastoissa, siis neljästi vuodessa, katumuksen sakramenttiin. Toiset tätäkin useammin. Eräs pappi opetti viisaasti, että katumuksen sakramentti on ”parhaimmillaan tapa, jota ei ole otettu tavaksi”. Hauskasti eräs toinen pappi tokaisi: ”Miettikääpä hiukan, miltä näyttää ihminen, joka ei ole kertaakaan eläessään peseytynyt! Sielukin kaipaa pesua…”

Kirkkoa on verrattu hengelliseen ”parantolaan” tai ”sairaalaan”. Katumuksen sakramentissa sanotaankin: ”Katso, tulit parantuaksesi, varo, ettet menisi pois parantumattonana.” Tämä ulottuvuus korostaa syntiä ”sairauden” kaltaisena ja näin on kyse paljon syvällisemmästä, kuin vain jonkun säännön rikkomisesta.

Itsetutkiskelu on osa valmistautumista katumuksen sakramenttiin. Paljon meissä on hyvää ja ihailtavaa, mutta on myös muuta. Rehellinen itsetutkiskelu on hyvästä. Paasto on hyvää aika tälle. Paaston hiljainen ja rauhallinen elämätyyli ja paastojumalanpalveluksien tuki ovat suotuisia itsetutkiskelulle.

Eräs piispa vertasi tätä itsetutkiskelua arkeologiseen kaivaukseen.

Tällainen etenee varovaisesti, kerros kerrokselta. Löydökset eivät saa mennä rikki. Muu aines poistetaan. Kerros kerrokselta edetään, arasti. Liian rajusta ja holtittomasta etenemisestä syntyy vain vahinkoa ja tuhoa. Itsetutkiskelussa on myös edettävä määrätietoisesti, mutta samalla rauhallisesti. Jos itseensä menee ”hengellisellä kaivinkoneella” on jälki rumaa.

Evääksi itsetutkiskeluun voi ottaa Kristuksen opetuksen tai vaikkapa kymmenen käskyä. Ortodoksinen pappi Alexander Schmemann (k. 1983) suositteli, että pohditaan kolmea suhdetta. Suhdetta Jumalaan, lähimmäisiin ja itseemme.

Uskon heikkous, vähyys ja elävän jumalasuhteen puute. Rukouselämän tila. Jumalanpilkka. Rakkauden puute lähimmäistä kohtaan. Kateus. Juoruilu. Valehtelu. Kiittämättömyys. Kohtuuttomat ja itsekkäät vaatuimukset puolisolta ja lapsilta. Aviorikos. Sopimaton, painostava ja epäoikeudenmukainen puuttuminen muiden elämää, vaikkapa lapsien. Puolueellisuus työelämässä. Teeskentely. Ylpeily. Mielistely. Siveettömyys. Rahanhimo. Ahneus. Viha. Välinpitämättömyys.

Yllä on vain pieni otos kaikesta mistä voi kertoa katumuksen sakramentissa. Tärkeää on muistaa, ettei kerro mitä muut tekevät, vaan mitä itse on tehnyt. Katumuksen sakramentin yhteydessä voi myös käydä keskustelua papin kanssa. Saada neuvoja tai opastusta. Ehkä on jotain, joka painaa mieltä.

Pappi on läsnä tukena, todistajana ja sakramentin toimittajana. Hän ei perinteisesti julista anteeksiantoa, vaan rukouksessa kääntyy yhdessä katuvan kanssa Jumalan puoleen ja anoo anteeksiantoa.

Kaikki on vaitiolovelvollisuuden piirissä ja pappia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus.

Teksti: Saimaan ortodoksinen seurakunta