Kristuksen valkeus säteilee kaikille

Suuren paaston aikana ortodoksisessa kirkossa toimitetaan arkipäivisin erityistä ennenpyhitettyjen lahjojen liturgiaa. Koska paaston aikana olemme kirkkokansana ikään kuin vapaaehtoisesti epitimian eli katumusharjoituksen alaisina, ei paaston arkipäivinä toimiteta varsinaista liturgiaa, vaan ehtoopalveluksia, joiden yhteydessä jaetaan edellisenä sunnuntaina pyhitetyt ehtoollislahjat eli Kristuksen ruumis ja veri.

Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa kutsutaan myös nimillä ”paastoliturgia” tai Gregorios Dialogoksen liturgia. Palveluksessa ei ole eukaristian rukouksia, vaan ehtoopalvelusta on täydennetty liturgian suureen saattoon ja ehtoollisen nauttimiseen liittyvillä osilla.

Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa voisi kanonien mukaan toimittaa paaston kaikkina arkipäivinä, mutta tavaksi on muodostunut toimittaa niitä keskiviikko- ja perjantai-iltaisin. Keskiviikot ja perjantait ovat paastopäiviä ympäri kirkkovuoden, liittyyhän niihin aina Kristuksen kärsimysten ja ristin muistaminen. Erityisen ankaria ne ovat juuri suuren paaston aikana. Kun paastoliturgia toimitetaan illalla, antaa illalla nautittava ehtoollinen päämäärän päivän ankaralle paastoamiselle. Siksi ennenpyhitettyjen lahjain liturgia tulisi aina toimittaa ilta-aikaan.

Piispainkokouksen antaman ohjeen mukaan täydellinen ehtoollispaasto aloitetaan illalla nautittavan ehtoollisen edellä kuusi tuntia ennen palveluksen alkua. Jos siis liturgia alkaa kello 18, täydellinen paasto alkaa kello 12 päivällä ja niin edelleen. Vanhassa luostariperinteessä ensimmäinen ateria syötiin vasta palveluksen jälkeen. Jos palvelus toimitettaisiin aamulla, täydellinen paasto ei olisi pidempi kuin sunnuntaisin ja näin paastoliturgia menettäisi paaston henkeä tukevan merkityksen.

Sen lisäksi, että illalla nautittava ehtoollinen antaa päämäärän paastoamiselle, se tukee paastoa kokonaisuudessaan antamalla voimaa paastotaipaleelle ja siunaa samalla paastomme. Herran rukousta edeltävän ektenian yhteydessä pappi rukoilee, että ”vapautuisimme kaikesta pahan matkakumppanuudesta, joka teoissa, sanoissa ja ymmärryksessä vaikuttaa.” Edelleen ambonin takaisessa rukouksessa: ”Salli meidän taistella hyvä kilvoitus, päättää paaston tie, säilyttää yhteinen usko, [--] tulla synnin voittajiksi ja tuomiotta kunnioittaa myös pyhää ylösnousemusta”. Siksi osallistuminen ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaan on paastoaikana suositeltavaa. Ehtoolliselle valmistautuminen myös hiljentää paastopäivien rytmiä ja antaa sisältöä henkilökohtaiselle rukouselämälle.

Muodoltaan ”paastoliturgia” koostuu paaston ehtoopalveluksesta sekä joistakin liturgian osista. Liturgiasta se poikkeaa esimerkiksi siinä, ettei palveluksessa lueta evankeliumia kuin suurella viikolla, tai palveluksen sattuessa juhlapäivälle. Sen paastopalveluksille luonteenomaisia elementtejä ovat myös katumusta ilmaisevat maahankumarrukset ja polvillaan rukoileminen, joista etenkään jälkimmäistä ei harjoiteta sunnuntaisin, sillä sunnuntai on aina ylösnousemusjuhla. Maahankumarruksien ja polvillaan rukoilemisen paikkaa ei tarvitse ulkoa opetella, vaan mallia voi katsoa paikalla olevasta kirkkokansasta tai vaikka kanttorilta. Maahan kumarrutaan papin laulaessa psalmeja vuorolauluna kuoron kanssa, Efraim Syyrialaisen paastorukousta luettaessa, suuressa saatossa ehtoollislahjoja esiin kannettaessa sekä ennen ehtoollista. Osassa näistä kohdista kirkkokansa on pidemmän aikaa polviseisonnassa tai maahan kumartuneina.

Jos seurakunnassa ei joskus jaeta jälkiviiniä tai leipää paastoliturgian yhteydessä, ei kannata hämmästyä. Leipä, joka normaalisti liturgian yhteydessä jaetaan, on proskomidin muisteluissa ja esirukouksissa käytettyä leipää, eli niin kutsuttua antidoraa. Ennenpyhitettyjen lahjojen liturgian alla ei toimiteta proskomidia eikä leikata muisteluosasia, joten on luontevaa, ettei antidoraa välttämättä erikseen tarjota. Useimmissa seurakunnissa sitä kuitenkin säästetään edelliseltä sunnuntailta paastoliturgioita varten. Pappi jakaa joka tapauksessa palveluksen lopussa antidoraa seurakuntalaisille siitä kirkkoleivästä, josta Karitsa eli Kristuksen ruumiiksi pyhitettävä leivän osa on leikattu.

Ortodoksisessa kirkossa on paikoittain esitetty opetusta, jonka mukaan ennenpyhitettyjä lahjoja ei voisi jakaa aivan pienille sylilapsille. Ajatuksen taustalla on se, ettei maljassa oleva viini ole ”paastoliturgiassa” siunattua, vaan ehtoollisviini on imeytetty ja kuivattu ehtoollisleipään edellisenä sunnuntaina. Aivan pienelle sylilapselle jaetaan vain maljassa olevaa viiniä, joten ajoittain on spekuloitu sillä, onko lapsi tällöin lainkaan ehtoollisesta osallinen. Toisaalta ortodoksiseen teologiaan ei ole koskaan kuulunut spekulointi sillä, minkä verran ehtoollista pitää nauttia, jotta siitä olisi osallinen. Aivan pienikin hiukkanen ehtoollista on ehtoollisteologiamme mukaan täysi osallisuus Kristuksen ruumiiseen ja vereen. On selvää, että osittain kuivaneestakin ehtoollisleivästä ja -viinistä liukenee osia maljassa olevaan viiniin. Siksi kaikkialla ortodoksisessa maailmassa ei ole tällä asialla spekuloitu.

Kysymys liittyy laajempaan keskusteluun siitä, miten käsittää maljaan lisättävän siunaamattoman viinin olemus. Onko kyseessä Kristuksen veri? Liturgisissa ohjeissa toimittava pappi nauttii viiniä maljasta vasta nauttiessaan maljan loppuun, tai jos pappi toimittaa diakonin kanssa, ei hän lue viiniä nauttiessaan osallistumiseen viittaavaa rukousta kuten normaalisti liturgiassa tehdään. Näin liturginen käytäntö osittain tukee näkemystä siitä, ettei viinissä ole kyse Kristuksen verestä. Joka tapauksessa kysymys on häilyvä, eikä ortodoksisessa maailmassa ole tästä yhtenäistä käsitystä tai käytäntöä. Suomessa on tekeillä ennenpyhitettyjen lahjojen liturgiaa käsittelevä väitöskirja, jossa käsitellään tätäkin kysymystä. Vaikka joissakin suomenkielisissä teoksissa on aihetta sivuttu, on pienet lapset pääsääntöisesti otettu ehtoolliselle, mikä perustuu ajatukselle siitä, että viiniin laitettava kuivattu ehtoollisleipä ja siihen imeytetty ehtoollisviini pyhittävät koko maljan sisällön.

Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa voisi kutsua ortodoksisen liturgisen elämän aarteeksi. Sen sisältö paljastaa, kuinka kristillinen elämä on kokonaisuudessaan katumusta ja valmistautumista Kristuksen kohtaamiseen niin ehtoollisessa kuin tulevassa elämässä. Katumus mielenmuutoksena – Kristuksen puoleen kääntymisenä – on olennainen osa kristillistä elämänkokemusta ympäri kirkkovuoden. Tähän kokemiseen kirkon jäseniä ohjaa paastoaikoina juuri ennenpyhitettyjen lahjain liturgia ja sitä edeltävä täydellinen paasto sekä palveluksen katumuskumarrukset. Ne ohjaavat meitä nöyryyteen ja kohtaamaan ylösnousseen Kristuksen, jonka ”valkeus säteilee kaikille” ja kaikkialle maailmaan.

Pastori Tuomas Järvelin

7.3.2017

Tulostettava sivu