Avioliiton sakramentti ja sen esteet

Käsitelty Suuressa ja Pyhässä Synodissa Kreetalla 18.–27. kesäkuuta 2016.

I Ortodoksinen avioliitto 

1. Avioliiton järjestystä uhkaavat nykyajan sekularisaatio ja moraalinen relativismi. Ortodoksinen kirkko opettaa ja pitää tiukasti kiinni avioliiton pyhyyden doktriinistaan, jonka välttämätön edellytys on miehen ja naisen vapaaehtoinen liitto.  

2. Avioliitto on ortodoksisessa kirkossa vanhin jumalallisen oikeuden liitto, koska ensimmäinen avioliitto säädettiin ensimmäisten ihmisten luomisen yhteydessä (1. Moos. 2:23). Tuo liitto ei ollut ainoastaan parin – miehen ja naisen – hengellinen sidos, vaan annettu mahdollisuus ihmissuvun jatkamiseen. Paratiisissa miehen ja naisen välille siunatusta liitosta tuli se avioliiton sakramentti, josta Uusi testamentti kertoo Jeesuksen ”ensimmäisen tunnusteon” yhteydessä kun ”Hän muutti veden viiniksi ja ilmaisi sillä kirkkautensa” (Joh. 2:11). Miehen ja naisen välinen erottamaton liitto on kuva Kristuksen ja Hänen kirkkonsa välisestä unionista (Ef. 5:32).

3. Kristus-keskeinen selitys avioliittoon selittää sen, miksi piispa tai pappi siunaa tämän pyhän liiton erityisellä rukouksella. Pyhä Igantios Jumalankantaja korostaa kirjeessään Polykarpos Smyrnalaiselle sitä, miten niiden, jotka liittyvät yhteen avioliitossa tulee toimia: ”tehdä liitto piispan suostumuksella niin, että avioliitto solmittaisiin Herran tahdon eikä inhimillisen halun vuoksi ja kaikki tapahtuisi Jumalan kunniaksi” (Kirje Polykarpokselle5:2). Jumalan säätämän avioliiton pyhyys ja liittoa kohottava hengellinen sisältö selittävät kehotuksen ”pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne” (Hep 13:4). Tästä syystä ortodoksinen kirkko paheksuu kaikkea avioliiton kunniaa loukkaavaa (Ef. 5: 2–5; 1.Tess. 4:4; Hep. 13:4).

4. Miehen ja naisen liitto Kristuksessa on kirkko pienoiskoossa tai kuva kirkosta. Kleemens Aleksandrialainen vakuuttaa: ”Keitä ovat ne Kristuksen nimessä kokoontuvat kaksi tai kolme, joiden keskellä Jumala on läsnä? Eikö juuri mies, nainen ja lapsi, jotka ovat tulleet yhteen Jumalan nimessä?” (Stromata 3,10,68). Jumalan siunauksen välityksellä syntyvä miehen ja naisen välinen liitto nostaa heidät korkeimmalle portaalle, koska kaikkien pyhimmän Kolminaisuuden valtakunnan liitto on yksilöllistä elämää korkeampaa. Avioliiton edellytys on avioparin – yljän ja morsiamen, miehen ja naisen – yhdessä jakama usko Jeesukseen Kristukseen. Avioliiton yhteyden perusta on ykseys Kristuksessa, joka Pyhän Hengen välittämällä siunauksella säteilee Kristuksen ja hänen kirkkonsa mukaista aviollista rakkautta, Jumalan valtakunnan salaisuutta ja ihmiskunnan ikuista elämää Jumalan rakkaudessa. 

5. Avioliiton pyhyyden suojeleminen on aina ollut myös sen perheen suojelemista, joka loistaa niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin aviopuolisoiden välityksellä. Avioliiton sakramentissa luotu yhteys ei ole vain luonnollinen sopimus, vaan siitä hengellistä voimaa siitä kasvavaan pyhään liittoon. Se takaa turvan lasten kasvatukseen ja koulutukseen riippumatta siitä, onko se kirkon vai yhteiskunnan vastuulla.

6. Avioliiton edellytysten (aviopuolisot eri sukupuolta, täysi-ikäisyys) ja rajoitusten (verisukulaisuus, kummisuhde, voimassa oleva avioliitto, eri uskonto) suhteen kirkko noudattaa pakanoiden apostolien Paavalin (Room. 7:2–3; 1.Kor. 7:12–15, 39) periaatteita. Pastoraalinen herkkyys niiden noudattamisessa on kuitenkin tarpeen. Vaikka Raamattu vertaa avioliittoa kirkon mysteeriin, kirkon käytäntö (praksis) ei sulje pois turvautumista niihin kreikkalais-roomalaisen lain ”jumalallisen ja inhimillisen oikeuden” liiton periaatteisiin, jotka ovat yhteensopivia kirkon avioliiton sakramenttikäsityksen kanssa. 

7. Nykymaailman olosuhteet ovat vaikeita avioliiton sakramentin ja perheen pyhän liiton toteutumiseksi. Sen vuoksi piispojen ja pappien täytyy sitoutua sellaiseen pastoraaliseen työhön, jossa suojellaan kirkon uskovia ja heidän mukana kuljetaan isällisesti ohjaten ja vahvistaen heitä vaikeuksien heikentämässä uskossa. Tässä työssä rakennetaan avioliiton järjestystä sille järkähtämättömälle Kristus-kalliolle, mitä eivät sade, tulvat tai tuulet tuhoa (Matt. 7:25). 

8. Avioliitto on perheen sydän ja perhe on avioliiton toteennäyttö. Nykymaailman painostus saada hyväksyntä myös muille yhteiselämän muodoille on todellinen uhka ortodoksikristityille. Avioliitto-instituution ja perhe-elämän kriisi huolestuttaa niiden aiheuttamista sosiaalisista ongelmista ja perinteisen perhekäsityksen muuttumisesta johtuen syvästi ortodoksista kirkkoa. Perhekriisien aiheuttajia ovat avioparit, joiden luoman jännityksen uhreiksi joutuvat viattomat lapset. 

9. Miehen ja naisen lain mukainen siviilivihkiminen mahdollistaa yhteiselämän mutta se ei ole sama asia kuin Jumalan ja kirkon siunaama sakramentaalinen avioliitto. Niitä kirkon jäseniä, jotka vihkiytyvät siviiliviranomaisen luona tulee pastoraalisessa vastuuntunnossa rohkaista ymmärtämään sakramentaalisen avioliiton siunauksen arvo. 

10. Kirkko ei hyväksy jäsenilleen samaa sukupuolta olevien välisiä liittoja eikä muitakaan avioliittoa korvaavia yhteiselämän muotoja. Kirkon on käytettävä kaikkia mahdollisia pastoraalisia keinoja, että tällaisissa liitoissa elävät ymmärtäisivät katumuksen ja kirkon rakkauden merkityksen. 

11. Avioliitto-insituution ja perhe-elämän nykyiset lieveilmiöt kuten avioerot ja abortit aiheuttavat vakavia seurauksia. Ne ovat suuri haaste kirkolle työlle nykymaailmassa. Tästä syystä kirkon paimenten on työskenneltävä väsymättä näiden perheitä koskevien ongelmien kohtaamiseksi. Kirkko kutsuu rakkaudessa kaikkia lapsiaan ja myös kaikkia muita ihmisiä, miehiä ja naisia, hyvään tahtoon pyhyyteen ja uskollisuuteen rakentuvan perheen puolustamisessa.

II Avioliiton esteet

1. Avioliiton solmimisen esteenä on verisukulaisuus, sukulaisuus adoption kautta tai kummius sillä tavalla, kuin ne on kaikissa eri tapauksissa lueteltu pyhissä kanoneissa (V–VI ekumeenisen kirkolliskokouksen säännöt 53 ja 54) ja niiden perusteella säädetyissä kirkon käytännöissä. Eri paikalliskirkkojen tavat on perusteltu ja määritelty kirkkojen konstituutioissa ja synodaalisten orgaanien päätöksissä.

2. Avioliiton solmimisen este on voimassa oleva purkamaton tai mitätöity avioliitto ja kolme aiemmin solmittua avioliittoa. Ne muodostavat ehdottamat esteet avioliittoon vihkimiselle, koska ortodoksinen kanoninen perinne tuomitsee kategorisesti kaksinnaimisen ja neljännen avioliiton

3. Avioliittoon vihkiminen on pyhien kanonien tarkan (akribeia) tulkinnan kielletty sen jälkeen, kun henkilö on ottanut vastaan munkiksi vihkimyksen (IV ekumeenisen kirkolliskokouksen 16. kanoni ja V–VI ekumeenisen kirkolliskokouksen 44. kanoni)

4. Avioliiton solmimisen este on voimassa olevan kanonisen tradition mukaan sitä ennen vastaanotettu pappeuteen vihkiminen (V–VI ekumeenisen kirkolliskokouksen 3. kanoni).

5. Ei-ortodoksinsekä eri uskontoa olevan kanssa solmittavien seka-avioliittojen olevien osalta todetaan seuraavaa:

a) Avioliittoa ortodoksin ja muuhun kristilliseen kirkkoon kuuluvan välillä ei kanonisen tarkkuuden (akribeia) mukaan voitaisi siunata (V–VI ekumeenisen kirkolliskokouksen 72. kanoni). Tällainen liitto voidaan kuitenkin armahtavaisuuden ja ihmisrakkauden nimissä solmia, mikäli liiton kautta saadut lapset kastetaan ja kasvatetaan ortodoksisen kirkon jäseniksi.

b) Kirkolliset lieventävät (oikonomia) periaatteet on laadittava kunkin autokefalisen paikalliskirkon pyhässä synodissa kanoneihin pohjautuen pastoraalisessa arvostelukyvyssä ja ihmisen pelastusta palvellen.

c) Avioliitto ortodoksin ja ei-kristityn välillä on kanonien mukaan tarkasti ottaen (akribeia) kielletty. 

6. Avioliiton esteiden kirkollisen perinteen soveltamisen yhteydessä on otettava huomioon myös maallinen lainsäädäntö, kuitenkin niin, että hyviä ja rakentavia (oikonomia) kirkollisia rajoja ei ylitetä.

† Konstantinopolin Bartolomeos, puheenjohtaja

† Aleksandrian Teodoros

† Jerusalemin Teofilos

† Serbian Irinej

† Romanian Daniel

† Kyproksen Krysostomos

† Ateenan ja koko Kreikan Hieronymos

† Varsovan ja koko Puolan Sawa

† Tiranan, Durresin ja koko Albanian Anastasios 

† Prešovin ja koko Tšekinmaan ja Slovakian Rastislav 

Ekumeenisen patriarkaatin delegaation piispat: Karjalan ja koko Suomen Leo, Tallinnan ja koko Viron Stefanos, Pergamonin Johannes, Amerikan Demetrios, Saksan Augustinos, Kreetan Eireneos, Denverin Jesaias, Atlantan Aleksios, Prinssisaarten Jakovos, Prokonneson Josef, Filadelfian Meliton, Ranskan Emmanuel, Dardannellien Niketas, San Franciscon Gerasimos, Kissamoksen ja Selinoksen Amfilokios, Korean Ambrosios, Selyvrian Maksimos, Adrianopoliksen Amfilokios, Diokleian Kallistos, Hierapoliksen Antoni, Telmesoksen Job, Khariopoliksen Jean, Nyssan piispa Grigori 

Aleksandrian patriarkaatin delegaation piispat: Leontopoliksen Gabriel, Nairobin Makarios, Kampalan Jonah, Zimbabwen ja Angola Serafim, Nigerian Alexandros, Tripolin Teophylaktos, Hyväntoivonniemen Sergios, Kyreneiden Atanasios, Kartagon Aleksios, Mwanzan Hieronymos, Guinean Georgios, Hermopoliksen Nikolaos, Irinopoliksen Demetrios, Johannesburgin ja Pretorian Damaskinos, Akkran Narkissos,Ptolemaidoksen Emmanuel, Kamerunin Gregorios, Mephisin Nikodemos, Katangan Meletios, Brazzavillen ja Gabonin Panteleimon, Burundin ja Rwandan Innokentios, Mosambikin Krysostomos, Nyerin ja Kenianvuoren Neofytos 

Jerusalemin patriarkaatin delegaation piispat: Filadelfian Benedictus, Konstantinoksen Aristarkos, Jordanin Teofylaktos, Antidonin Nektarios, Pellan Filoumenos

Serbian patriarkaatin delegaation piispat: Ohridin Ioann, Montenegron Amfilohije,Zagrebin ja Ljubljanan Porfyri, Sremin Basile, Budapestin Lukian, Uuden Gračanizan ja Keski-Amerikan Longin, Bačkan Ireneos, Zvornikin ja Tuzlan Krysostom, Žičan Justin, Vranjen Pakomie, Kumadian Ioann, Braničevon Ignati, Dalmatian Foti, Bihaćin ja Petrovacin Atanase, Budimljen ja Nikšićin Ioannise, Zahumljen ja Herzegovinan Grigorie, Valjevon Milutin, Länsi-Amerikan Maksim, Australian ja Uuden-Seelannin Ireneos, Kruševacin David, Slavonian Ioann, Itävallan ja Unkarin Andre, Frankfurtin ja koko Saksan Sergei, Timokin Ilarion

Romanian patriarkaatin delegaation piispat: Iasin, Moldavian ja Bukovinan Teofanos, Sibiun ja Ardealin Laurenti, Vadin, Feleacin, Clujn, Maramuresin ja Sălajn Andre, Craiovan ja Oltenian Ireneos, Timisoaran ja Banatin Joan, Keski- ja Länsi-Euroopan Josef, Saksan, Itävallan ja Luxenburgin Serafim, Târgovişten Nifon, Alba Iulian Ireneos, Râmnicun Varsonofi, Roman ja Bacăun Joakim, Ala-Tonavan Kassian, Aradn Timoteo, Amerikkojen Nikolas, Oradean Sofroni, Severinin ja Strehaian Nikodemos, Tulcean Bessarion, Sălajn Petronios, Unkarin Siluani, Italian Siluani, Espanjan ja Portugalin Timoteo, Pohjois-Euroopan Makari, Ploieştin ja Loviestean Varlaam, Râmnicun Emilian

Kyproksen kirkon delegaation piispat: Pafoksen Georgios, Kitionin Krysostomos, Kyrenian Krysostomos, Limassolin Atanasios, Morfoun Neofytos, Konstantian ja Ammohostoksen Vasileios, Kykkoksen ja Tillyrian Nikeforos, Tamassoksen ja Oreinin Jesaias, Tremitousan ja Lefkarean Barnabas, Karpasionin Kristoforos, Arsinoen Nektarios, Atathusin Nikolaos, Ledran Epifanios, Kytronon Leontios, Neapoliksen Porfyrios, Mesaorian Gregorios 

Kreikan kirkon delegaation piispat: Fililippin, Neapoliksen ja Thassoksen Prokopios, Peristerionin Krysostomos, Eleian Germanos, Mantineian ja Kynourian Aleksandros, Artan Ignatios, Didymoteixonin, Orestiasin ja Souflin Damaskinos, Nikaian Aleksios, Nafpaktoksen ja Agios Vlasioksen Hieroteos, Samoksen ja Ikarian Eusebios, Kastorian Serafim, Demetriaksen ja Almyroksen Ignatios, Kassandrian Nikodemos, Hydran, Spetseksen and Eginan Efraim, Serresin ja Nigritan Teologos, SidirokastroninMakarios, Alexandropoliksen Antimos, Neapoliksen ja Stavropoliksen Barnabas, Messenian Krysostomos, Ilionin, Aharnonin ja Petropoliksen Atenagoras, Lagkadan, Litiksen and Rentiniksen Ioannis, Uuden Joonian ja Filadelfian Gabriel, Nikopoliksen ja Prevezan Krysostomos, Ierissoksen, Athosvuoren ja Ardanmeren Teoklitos

Puolan kirkon delegaation piispat: Łódźin ja Poznańin Simon, Lublinin ja Chełmin Abel, Białystokin ja Gdanskin Jaakob, Siemiatyczen Georgi, Gorlicen Paisjusz 

Albanian kirkon delegaation piispat: Koritsan Joan, Argyrokastronin Demetrios, Apollonian ja Fierin Nikolla, Elbasan Andon, Amantian Nathaniel, Byliksen Asti

Tšekinmaan ja Slovakian kirkon delegaation piispat: Prahan Michal, Sumperkin Isaia

Sveitsin Jeremias, Pyhän ja Suuren Synodin panortodoksisen sihteeristön puheenjohtaja

6.10.2016

 
Tulostettava sivu