”Kuolema ei ole loppu, vaan alku”

Arkkipiispa Leon opetuspuhe Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen juhlassa Uspenskin katedraalissa 15. elokuuta 2024.

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!

Mitä tapahtuu, kun ihminen avautuu Jumalan Hengelle? Tämän voimme parhaiten nähdä Neitsyt Mariassa. Jumalansynnyttäjän elämää leimasi syvä usko, vertaansa vailla oleva rakkaus ja mittaamaton kärsimys, joka loistaa kestävänä toivon ja innoituksen majakkana meille.

Pyhä Siluan Athosvuorelainen on viisaasti todennut, että syvää suhdetta Jumalaan luonnehtii rakkauden ja tiedon vastavuoroinen kasvu, johon usein liittyy lisääntynyt kärsimys. Jumalanäidin elämässä näemme tämän periaatteen äärimmäisen ilmentymän. Hänen roolinsa Jumalankantajana asetti hänet ainutlaatuiseen läheisyyteen Poikansa kanssa, suhteeseen, joka väistämättä toi mukanaan myös syvää surua. Kukaan ei nimittäin rakastanut Kristusta yhtä paljon kuin hänen äitinsä, kukaan ei myöskään kärsinyt samalla lailla kuin hän.

Mutta miksi puhua kärsimyksestä tänä juhlapäivänä? Eikö maailmassa ole jo tarpeeksi kärsimystä ja surua? Oikeastaan mistään muusta ei ole yhtä luonnollista puhua kuin kärsimyksestä, koska kristillisessä elämässä kärsimys ja kirkkaus kulkevat käsi kädessä. Marian kärsimys ulottuu kuitenkin henkilökohtaista surua pidemmälle. Se ei rajoittunut vain ristin juurelle. Maria kärsii edelleen kirkon ja koko ihmiskunnan kanssa. Hän rukoilee, lohduttaa ja osoittaa myötätuntoa jokaiselle ihmiselle maan päällä. Hänen rakkautensa ei tee eroa uskovien ja ei-uskovien, ortodoksien ja ei-ortodoksien, kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä. Hän rakastaa kaikkia ehdoitta.

Jumalanäidin kuolonuneen nukkuminen osoittaa meille, ettei kuolema ole loppu vaan alku. Se on siirtymä elämään Kristuksen kanssa. Kuten apostoli Paavali sanoi itse itsestään: ”Iloitsen, vaikka kärsin puolestanne. Seurakuntana te olette Kristuksen ruumis. Niinpä minä teidän puolestanne kärsiessäni täydennän ruumiissani sen, mikä Kristuksen kärsimyksestä vielä puuttuu.” (Kol. 1:24). Niinpä Neitsyt Mariakin – tarkemmin ajateltuna, jokainen meistä – voisi sanoa: ”Ja minä täytän lihassani sen kärsimyksen, joka puuttuu Kristuksen persoonasta kirkon tähden, joka on hänen ruumiinsa, jonka esikuvaksi olen tullut kristillisessä maailmassa”.

Tunnettu teologi, isä Thomas Hopko kysyi kerran dogmatiikan professoriltaan, mitä ihmettä Paavalin kolossalaiskirjeen sanat ”täydennän ruumiissani sen, mikä Kristuksen kärsimyksestä vielä puuttuu”, oikein tarkoittavat? Mitä Kristuksen kärsimyksistä voisi mahdollisesti puuttua? No, professori vastasi suurin piirtein näin: ”Olet oikeassa. Kristuksen kärsimyksestä maailman pelastuksen tähden ei puutu mitään muuta kuin meidän osallistumisemme tuohon kärsimykseen ja tuon kärsimyksen tiedostaminen ja toteuttaminen omassa elämässämme”.

Ja tässä kohtaa Raamatun sanoma on selvä. Jos emme ole kärsineet Kristuksen kanssa, emme tule hallitsemaan hänen kanssaan. Jos emme ole kuolleet hänen kanssaan, emme tule elämään hänen kanssaan. Jos emme ole ottaneet ristiämme, kuten hän otti omansa meidän puolestamme, emme tule tuhoamaan kuolemaa. Emme voi tuhota kuolemaa kuolemalla. Meidän kuolemamme ei tule tällöin olemaan portti elämään. Päinvastoin. Se tulee olemaan portti Gehennaan – ulkopuolisuuteen, pimeyteen, itkuun ja hammasten kiristelyyn.

Juhliessamme Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumista, ottakaamme hänet esimerkiksemme. Pyrkikäämme elämään uskossa, armossa ja rakkaudessa. Tällä elämän mittaisella tiellä, mitä enemmän rakastamme, sitä enemmän kärsimme, mutta myös sitä suurempi on ilomme ja kirkkautemme Kristuksessa.

Kristuksessa rakkaat isät, sisaret ja veljet. Meillä on seuraavaksi ilo vihkiä uusi pappi kirkkoomme. Olemme olleet siunattuja, että diakoni Serhii Danilovin elämän tie toi hänet viime vuonna Ukrainasta Suomeen. Samanaikaisesti suremme yhdessä hänen sodan runteleman kotimaansa kohtaloa, jolle rukoilemme lakkaamatta oikeudenmukaisen rauhan saavuttamista.

Kristuksessa rakas diakoni Serhii! Pappeus on pyhä kutsumus, joka vaatii syvää antautumista ja avoimuutta Jumalan Hengelle. Kätke sydämeesi Neitsyt Marian esimerkki. Sillä kun hän sanoi ”kyllä” Jumalalle, varjosi Pyhä Henki hänet ja Jumala tuli ihmiseksi. Samoin sinun pappeudessasi, kun avaudut Jumalan Hengelle, Kristus tulee eläväksi sinussa ja sinun kauttasi.

Anna Pyhän Hengen koskettaa sinua niin, että Jumalasta tulee sinulle konkreettinen todellisuus – niin käsin kosketeltava, että tunnet hänen läsnäolonsa jokaisessa hetkessä. Pyhän Hengen varjostamaksi tulemisesta seuraa aina, että Jumalasta tulee elävä – niin elävä, että kaikki muu vaikuttaa jopa kuolleelta. Anna tämän totuuden muovata pappeuttasi.

Etsi jatkuvasti Jumalan läsnäoloa ja elävyyttä kaikessa mitä teet. Ja kuten Jumalankantaja oli täynnä armoa ja uskoa, pyri sinäkin olemaan armon ja uskon esimerkki yhteisöllesi ja kannattelemaan sitä. Palvele Kristusta ja hänen kirkkoaan täydellä sydämellä. Rakasta kaikkia erotuksetta, kuten Maria rakastaa meitä katsomatta taustaamme. Ole lohdutuksen ja myötätunnon lähde kaikille, joita kohtaat. Kanna Kristusta sydämessäsi ja vie hänen rakkauttaan maailmaan. Aamen.