Pastori Jari Jolkkonen in Memoriam

Pastori Jari Jolkkonen syntyi Liperin Viinijärvellä 27.4.1962 ja nukkui kuolonuneen pitkällisen sairauden seurauksena 58-vuotiaana Joensuussa 26.11.2020.

Isä Jari tuli ylioppilaaksi Liperin lukiosta vuonna 1982. Suomen ortodoksisesta pappisseminaarista hän valmistui pappiskanditaatiksi vuonna 1988, jonka jälkeen suoritti teologisia jatko-opintoja Holy Crossin ortodoksisessa teologisessa akatemiassa Bostonissa, USA:ssa 1988-1990.

Opiskeluvuosina isä Jari teki kesätöitä mm. Helsingin ortodoksisen seurakunnan leiriohjaajana ja Valamon luostarin m/s Sergein kansimiehenä useana kesänä 1980-luvulla.

Isä Jarin ensimmäinen papin työpaikka oli Ivalon matkapappina vuosina 1991-1993. Sieltä hän siirtyi Lieksan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraksi yli kymmeneksi vuodeksi. Vuosina 2008-2010 isä Jari toimi Taipaleen ortodoksisen seurakunnan toisena pappina.

Musiikillisesti lahjakkaana hän toimi kanttorin tehtävissä hoitaen sijaisuuksia mm. Taipaleen seurakunnassa ja Valamon luostarissa useampaan otteeseen.

Uskonnonopettajana isä Jari toimi Ivalossa ja Lieksan kaupungin eri kouluilla. Hän opetti myös musiikkia ja teknistä työtä tuntiopettajana Viekijärven koulussa. Isä Jari ehti toimia ennen pappisvihkimystään myös Liperin kunnan raittiusohjaajana.

Lieksan vuosinaan isä Jari kävi usein toimittamassa jumalanpalveluksia Venäjän Karjalassa, erityisesti Repolassa. Hän kuului Repola seuran hallitukseen.

Viimeiset vuodet isä Jari asui Heinävedellä Valamon luostarin läheisyydessä auttaen luostarin papistoa jumalanpalvelusten toimittamisessa sekä hoitaen lähialueen seurakuntien pappien sijaisuuksia. Vuosi sitten isä Jari muutti terveyssyistä Outokumpuun.

Isä Jari oli helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen, kansan pappi. Häntä jäivät kaipaamaan kolme aikuista lasta ja sisarukset perheineen.

Isä Jarin hautauspalveluksen toimittaa K.P. Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni yhdessä papiston kanssa Viinijärven Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkossa lauantaina 5.12.20 klo 12.30 alkaen.

Ollos iäti muistettu, sinä autuuteen kutsuttu
   

Arkkimandriitta Sergei