Lapsikuoro aloittaa taas syyskuussa – ilmoittaudu mukaan!

Turun ortodoksinen lapsikuoro aloittaa toimintansa taas syyskuussa. Kuoro on suunnattu kuorolaulusta kiinnostuneille 7–12-vuotiaille lapsille ja sitä johtaa kanttori Riikka Patrikainen.

Kuoro on lapsen kannalta monipuolinen oppimisympäristö. Kuorossa lapsi oppii musiikin perusteita ja moniäänistä kuorolaulua sekä tuntemaan omaa ääntään instrumenttina. Kuorossa toimiminen opettaa musiikillisten taitojen lisäksi sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ja ortodoksisen kirkon rikkaan lauluperinteen tuntemusta. Koska lapsikuoro esiintyy usein, oppii siinä hyvin myös esiintymiseen liittyviä taitoja: Kuoro laulaa ennalta sovitusti mukana seurakunnan liturgioissa ja juhlissa, mutta kuoroa voi myös tilata erilaisiin tilaisuuksiin. Syksyn ensimmäinen esiintyminen on jo Pyhän Aleksandran kirkon 180-vuotisjuhlassa Akatemiatalolla 27.9.

Myös matkat kuuluvat olennaisena osana kuoron toimintaan: Keväällä 2025 kuoro vieraili Tampereen kirkossa ja Särkänniemessä, tänä keväänä vuorossa oli laulaminen mukana ortodoksisilla kirkkolaulupäivillä Helsingissä muitten lapsi- ja nuorisokuorojen kanssa. Suunnitteilla keväälle 2027 pääsiäisen jälkeen on vastaava reissu Helsinkiin, missä lapsi- ja nuorisokuorolaisten olisi tarkoitus laulaa mukana radioitavassa tai striimattavassa liturgiassa.

Kuoroon liittymistä edeltää koelaulu, joka syksyllä 2026 järjestetään ke 2.9. klo 18–20. Koelauluun ilmoittaudutaan puhelimitse Riikka-kanttorille viimeistään su 30.8. (yhteystiedot alla). Ilmoittautumisen jälkeen osallistujalle ilmoitetaan oma lauluaika (n.15 min). Koelaulun tarkoituksena on tutustua lapseen ja hänen musikaalisiin vahvuuksiinsa, mikä toimii laulamisen opettamisen tukena kuoroharjoituksissa.

Kuoro kokoontuu tiistaisin klo 18–19 (seurakuntatalo, 3. krs.). Syksyllä 2026 kuorotoiminta alkaa tiistaina 8.9.2025 klo 18.

Ilmoittaudu mukaan kuoroon riikka.patrikainen@ort.fi, p. 0449012344

Kuva: Lapsikuorolaisia oli mukana laulamassa Ortodoksisten nuorten liiton tilaamaa ortodoksisen kirkkolaulun opetusvideota varten elokuussa 2026. Kuvassa on myös videon kuvaaja ja editoija Jonathan Guillaume.