Pyhän Aleksandran kirkko turvataan tuleville sukupolville – seuraa kirkon korjaushankkeen etenemistä seurakunnan sivuilta

Turun ortodoksinen seurakunta kilpailutti kirkon perustusten vahvistamisen suunnittelutyöt keväällä 2025. Seurakunnanneuvosto valitsi suunnittelijatiimin seuraavasti: Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: LPR Arkkitehdit, Oy, Rakennesuunnittelu: Lauri Mehto Oy ja Geotekninen suunnittelu: Maanpää Geo Oy. Seurakunnanneuvosto on lisäksi perustanut suunnittelutöiden seurantaa varten eri teknisten alojen asiantuntijoista koostuvan kiinteistötyöryhmän. 

Suunnnittelutyöt käynnistyivät heinäkuussa. Suunnittelun tueksi tehtiin viisi koekuoppaa: kaksi kirkon ulkopuolelle sekä kolme kirkon alle kirkkosalin puolelta. Merkittävin havainto oli, että kirkon perustuksissa on käytetty puuarinaa ja puupaalutusta. Perustusten vahvistamissuunnitelma valmistuu joulukuun aikana. 

Seurakunnanvaltuusto päätti 12.11. seurakunneuvoston esityksestä, että kirkon perustukset vahvistetaan suihkuinjektointi ja kuormansiirtolaatta -menetelmällä.

Vanha hirsiarina ohitetaan kivilatomuksen ja hirsiarinan läpi valettavien kuormansiirtopilarien avulla. Jatkossa rakennus tukeutuu kuormansiirtolaatan kautta ja pilarien välityksellä suoraan suihkuinjektointipilareihin. Vanhoilla puupaaluilla ja hirsiarinalla ei ole merkitystä tulevaisuudessa.

Menetelmän etuna on se, että riski merkittäville työnaikaisille painumille on pieni. Työ ei myöskään vaikuta perusmuurin ulkopuolen ulkonäköön. 

Uusien rakenteiden suunniteltu käyttöikä on 100 vuotta.

Hankesuunnittelu jatkuu, kirkko normaalisti käytössä koko vuoden 2026

Seurakunnanvaltuusto päätti 12.11. jatkaa hankkeen suunnittelua. Lopullinen päätös hankkeen toteuttamisesta tehdään erikseen sen jälkeen, kun on käyty neuvottelut rahoituslaitosten kanssa investoinnin rahoittamisesta.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin neljä miljoonaa euroa. 

Tavoitteena on päästä aloittamaan korjaustyöt vuoden 2027 aikana. Perustusten vahvistamisen jälkeen korjataan vielä kirkon halkeamat ja restauroidaan seinäpinnat. Kokonaisuudessaan hanke tulee kestämään useita vuosia – arviolta vuoteen 2031 asti. 

Kirkko tulee olemaan käytössä suurimman osan korjaushankkeen kestosta. Väliaikaisiin väistötiloihin siirtymisestä kerrotaan myöhemmin aikataulujen tarkentuessa. Nyt on kuitenkin hyvä tietää, että kirkossa havaitut korjaustarpeet eivät muodosta vaaraa kirkossakävijöille tai siellä työskenteleville ja kirkko on tavalliseen tapaan käytössä koko vuoden 2026. Syyskuussa kirkossa juhlitaan 180-vuotispraasniekkaa. 

Seurakunnalta koko hanke kysyy varmasti vielä monessa kohdin kärsivällisyyttä, mutta nyt toimimalla varmistetaan, että Pyhän Aleksandran kirkko palvelee myös tulevien sukupolvien rukoilijoita. 

Seurakunnan työntekijät ylläpitävät koko hankkeen ajan erillistä verkkosivua, jonka kautta voi seurata korjaushankkeen etenemistä askel askeleelta. Sivusto löytyy osoitteesta https://ort.fi/turku/kirkon-korjaushanke/