Turun ortodoksisen seurakunnan pääpyhäkkö, Carl Ludvig Engelin suunnittelema Pyhän Aleksandran kirkko on suojeltu rakennusperintölain nojalla. Vuonna 1845 valmistunut pyhäkkö kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (RKY 2009).
Kirkon ympäristössä ja maaperässä tapahtuneet muutokset ovat lisänneet kirkon perustuksiin kohdistuvaa rasitusta. Tämä on johtanut rakenteiden epätasaiseen painumiseen. Ilmiö on viime vuosina kiihtynyt ja aiheuttanut huomattavia halkeamia kirkon seiniin, kattoon ja muihin osiin.
Turun ortodoksisen seurakunnan valtuusto on päättänyt käynnistää kirkon perustusten vahvistamisen suunnittelutyöt (päätökset 13.11.2024, § 41 ja 14.5.2025, § 9). Suunnittelutyöt kilpailutettiin keväällä 2025. Seurakunnanneuvosto valitsi 26.5.2025 pidetyssä kokouksessaan hankkeen suunnittelutiimin:
- Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: LPR Arkkitehdit Oy
- Rakennesuunnittelu: Lauri Mehto Oy ja Blääni Oy
- Geotekninen suunnittelu: Maanpää Geo Oy
Suunnittelutöiden kustannukset ovat noin 110 000 euroa.
Museovirasto on mukana sekä suunnittelussa että tulevassa toteutuksessa. Suunnitelmista tullaan pyytämään virallinen lausunto Museovirastolta.
Rahoitusta suunnittelutyöhön on haettu useista lähteistä. Hanketta ovat tukemassa tällä hetkellä:
- Suomen ortodoksisen kirkon kirkollishallitus, joka myönsi 15 000 euroa (päätös 8.4.2025, § 40)
- Liedon Säästöpankkisäätiö, joka myönsi 10 000 euron avustuksen (päätös 20.3.2025)
- Lisäksi yksityinen lahjoittaja on tukenut hanketta 10 000 eurolla.
Suunnittelutöiden tarkempi valmistumisaikataulu varmistuu syksyn 2025 aikana.
Lisätietoa töiden etenemisestä: kirkkoherra Ioannis Lampropoulos
(kuva: Turun ortodoksinen seurakunta)
Kuvassa: DI Reino Heikinheimo (seurakunta), arkkitehti SAFA Pauno Narjus (LPR-arkkitehdit Oy), RI Mika Immonnen (seurakunta), Geosuunnittelija Sanna Kallio (Maanpää Geo Oy), kirkkoherra Ioannis Lampropoulos (seurakunta), RI Tuuli Ranki (Lauri Mehto Oy)