Talvi on edennyt jo pitkälle. Pääsiäiseen valmistava suuri paasto alkaa jo ensi pyhänä. Sitähän vanha suomenkielinen termi ”laskiainen” on juuri tarkoittanutkin: paastoon laskeutumista. Taipaleen seurakunta-elämässä on jokatalviset kinkeritkin jo tältä vuodelta pidetty. Tauko edellisiin kinkereihin olikin kolme vuotta. Parina viime talvena kinkerikierroskin sukelsi koronarajoitusten kinokseen.
Tämän vuoden kinkereiden teemana oli vainajien muisteleminen. Aihetta ei pelätty, vaan joka kylällä, joita nyt oli kuusi, oli osallistujia kiitettävästi. Illan aikana opetettiin, millaisia ”työkaluja” ortodoksisella kirkolla on surun kohdatessa ja läheisen ihmisen kuollessa. Esirukouksen tärkeyttä painotettiin: se ei rajoitu vain elävien puolesta rukoilemiseen, koska Jumalan edessähän kaikki elävät. Kuoleman tumma verho erottaa meidät tuonpuoleiseen siirtyneistä, mutta rakkauttamme heitä kohtaan se ei voi peittää. Kirkolla on erityisiä vainajanmuistelupalveluksia, joita voidaan pyydettäessä toimittaa niin pyhäkössä, kotona kuin haudallakin. Lyhyemmistä käytetään nimitystä litania ja pitemmistä panihida. Lisäksi vuosittain on useita yleisiä vainajienmuistelupäiviä, jolloin toimitetaan liturgia ja etunimeltä mainiten rukoillaan kaikkien niiden puolesta, joiden nimet on siinä tarkoituksessa tuotu kirkkoon joko erillisellä paperilla tai muistelukirjoissa, joita säilytetään alttarissa.
Esirukous on meidän rakkautemme osoitus poisnukkuneita kohtaan. Juuri muuta keinoa meillä ei enää olekaan. Lämpimät sanat ja tunteet pitäisikin aina muistaa osoittaa vielä elossa olevalle. Usein voi kuitenkin käydä niin, että huono omatunto alkaa kaivella siinä vaiheessa, kun läheinen yllättäen kuolee. Sellaisessakaan tapauksessa ei tarvitse loppuelämäänsä harmitella ja syyttää itseään, vaan voi pukea lämpimät tunteensa ja sanomatta jääneet kiitoksensa esirukouksen valoisaan viittaan. Ja Jumala, joka on ihmisiä rakastava ja armollinen, kuulee luotujensa ikävän, huolen ja murheen. Hän lohduttaa surevia ja armahtaa tästä elämästä lähteneitä osoittaen molemmille tietä kohti taivasten valtakuntaa.
Päivän pidetessä ja valon voittaessa kuljemme puhdistavan paaston matkan itsetutkistelun, katumuksen ja kääntymyksen askelilla. Ja kun ihana pääsiäisyö vihdoin koittaa kuulemme jälleen pyhän Johannes Krysostomoksen lohdullisen pääsiäissaarnan sanat: ” Kuolema, missä on otasi? Tuonela, missä on voittosi? (1. Kor.15:55). Kristus nousi ylös, niin sinä olet alas heitetty; Kristus nousi ylös, niin pahat henget lankesivat; Kristus nousi ylös, niin enkelit iloitsevat; Kristus nousi ylös, niin elämä vallitsee; Kristus nousi ylös, niin ei yhtään kuollutta ole enää haudassa…”
Kaisu Potkonen