Ilomantsin seurakunnan kirkkoherra vieraili Turun Martin ystävyysseurakunnassa 28.-30.10. Vierailun tavoite oli tavata seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia ja keskustella ystävyysseurakunnan yhteisestä toiminnasta. Yhteiseen tapaamiseen osallistuivat vt. kirkkoherra Ilona Hägglund ja martinseurakuntalaiset Hanna Lehto, Anni ja Sakari Itähaarla. Tapaamisessamme nousi esille, että seurakuntien ystävyystoiminta on ekumeenisena toimintamuotona ainutlaatuinen – se on kestänyt vuodesta 1977 tähän päivään asti. Sovimme että Martin ystävien vierailu Iljan praasniekoille jatkuu. Sovimme myös että alamme valmistella seminaaria aiheesta ”Ilomantsin ja Turun Martin seurakuntien ystävyystoiminta – Idän ja lännen kohtaaminen”. Seurakuntien edustajat osallistuivat Suomen ortodoksisen kanttorikuoron konserttiin tiistai-iltana Turun tuomiokirkossa.
Ystävyysseurakunta
Pyhän Elian kirkon kuoro Virossa pääsiäistä laulamassa 26.-28.4.
Ilomantsin ortodoksinen seurakunta solmi ystävyysseurakuntasopimuksen Viron Miiksen ortodoksisen seurakunnan kanssa viime kesänä Miiksen praasniekoilla. Tänä keväänä yhteistyötä jatkettiin siten, että Pyhän Elian kirkon kuorolaisia oli mukana laulamassa pääsiäisen palveluksia Värskassa, Luhamaalla, Miiksessä ja Saatsessa. Kolmessa viimeisessä toimitettiin pääsiäisyön palvelukset.
Tällainen yhteistyö Suomen ja Viron kirkon välillä ei ole uutta. Koska Virossa kirkkolaulutoiminta perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, pääsiäisyöpalveluksien laulaminen viroksi ja osin suomeksi on konkreettista ja kaivattua yhteistyötä kirkkojemme välillä. KRISTUS ON SURNUIST ÜLES TÕUSNUD!