Pappilan virkeät vanhukset – kuvia ja kuulumisia

Marraskuusta 2021 lähtien on Viinijärvellä Vanhassa Pappilassa kokoontunut kerran kuussa iloinen porukka itsensä jo rehellisesti vanhuksiksi tunnustavista tai sitä kohti joka tapauksessa rohkeasti menevistä ihmisistä.

Kuluneen vuoden aikana on mm. kylvetty kesäkukan taimia (Hilkka Lihavainen), kuunneltu luentoa iäkkäiden muistisairaiden asumisesta (Leena Viinisalo-Heiskanen) ja luonnosta Raamatun ajan ja nykyihmisen tukena, jolloin saimme nauttia jalkakylvystäkin (Minna Koistinen).

On laulettu paljon, välillä vakavampia, välillä hilpeämpiä viisuja ja pähkäilty tietokilpailukysymysten parissa (Kaisu-kanttori). Aikaa on varattu myös jutustelulle, pitäähän saada vaihtaa kuulumisia ja päästä jakamaan iloja ja suruja. Aina on saatu nauttia makoisat päiväkahvit, joiden tuotto on kerätty kenialaisten lasten ja nuorten koulutukseen Filantropian kautta, jonka toiminnasta meille kertoi Vastapuun Pirkko. Ohjelmassa on aina alkujumppa, jonka aikana ei kuulu hiiskaustakaan, vain Kareisen Kaijan rauhallinen ääni ohjeistamassa tunnollisia liikkujia. Puuhanaisina ovat alusta asti touhunneet Ylämyllyn Tiistaiseuran Hilkka Lihavainen, Kaija Kareinen ja Marja Turunen.

Kauden päätteeksi tehtiin kesäretki Säynelammelle, jossa alkujumpan päälle maistuivatkin jo makkarat (kiitos nuotiomestari Sulo!) ja Hilkan herkullisten kahvien jälkeen laulettiin oikein syömmen kyllyydestä kilpaa lintujen liverryksen kanssa.

Toimintamme jatkuu taas syyskuussa kuukauden ensimmäisenä tiistaina (5.9.) Pappilan salissa klo 13.30.

Virkistävää kesää kaikille!

Kaisu Potkonen