Tammikuisena iltana huomaat sen yllättäen: Päivähän on jo pidentynyt! Olemme siis alkaneet kulkea valoa, ja sen myötä, kevättä ja lämpöä kohti.
Myös kirkkovuodessa tapahtuu: Jo ensi pyhänä näkyy pieni merkki siitä, että jokavuotinen vaelluksemme kirkkautta kohti alkaa pian. Ortodoksisen kirkkokalenterin mukaan ensi pyhä on nimeltään Sakkeuksen sunnuntai. Päivän evankeliumi (Luuk.19:1-10) kertoo Sakkeuksen suuresta kaipuusta nähdä Kristus. Vapahtajan kohtaaminen johti hänet katumukseen, kääntymykseen, hyvän tekemiseen ja Kristuksen seuraamiseen. Sakkeuksen sunnuntaita seuraavat varsinaiset suuren paaston valmistussunnuntait publikaanin ja fariseuksen-, tuhlaajapojan- ja tuomiosunnuntai ennen kuin koittaa sovinto- eli laskiaissunnuntai ja pääsiäistä edeltävä suuri paasto alkaa.
Koko sen matkan ajan valo lisääntyy ja kevään merkkejä alkaa huomata. Se paljastaa myös pölyiset huoneet ja sameat ikkunat. Paaston ajan jumalanpalvelukset ja hiljainen itsetutkistelu näyttävät puolestaan oman hengellisen elämän epäjärjestyksen ja sielun pimeätkin sopukat.
Ennen kuin lämmin vuodenaika lopulta koittaa on lopputalven ja kevään mittaan tiedossa lumimyräköitä, takatalvia, sohjoa ja räntää. Ei myöskään paaston matka ole pelkkää leppeässä myötätuulessa leijumista, vaan esteitä, takapakkia, kaatumisia ja välillä suunnan kadottamista.
Vuodenajat vaihtuvat, emmekä voi nopeuttaa tai hidastaa niiden kulkua. Samoin meidän surkea kilvoituksemme ei vaikuta siihen koittaako pääsiäinen aikanaan. Kristus on kärsinyt, kuollut ja ylösnoussut. Kevät tuo taas mukanaan sen valoa leimuavan yön, jolloin kajahtaa laulu: ”Kristus nousi kuolleista. Kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.” Se on vielä enemmän kuin ensimmäinen kiurun ääni taivaan sinessä, paljon mahtavampi kuin jäiden lähtö Viinijärvestä. Siihen on vielä taivallettava halki harmaiden päivien ja kylmien pakkasöiden. Mutta nyt on aika ottaa ensimmäinen askel. Olkoon se keveä ja toiveikas, rohkea ja kestävä. Olemmehan matkalla valoa ja iloa kohti!
Kaisu Potkonen