Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan on näkynyt tässä talvessa. Useana vuonna olemme kaipailleet lapsuuden talvia, jolloin oli lunta ja kirkkaita pakkaspäiviä. Nyt hiihtämisen ilosta ovat päässeet nauttimaan jopa pääkaupunkilaiset. Huikean kaunis luonto on lumonnut lumisine puineen ja kimaltelevine hankineen. Niin kuin rakastava isä, joka joutuessaan nuhtelemaan ankarastikin lastaan, samalla osoittaa kuitenkin välittämistään ja jopa hellii häntä.
Suuren paaston pyhä aika on alkanut. Sen ihanat jumalanpalvelukset pehmittävät sielua kohti ylösnousemuksen suurta juhlaa. Pimenevässä illassa, lumen narskuessa askelten alla, käymme kirkkoa kohti. Vielä rajattu väkimäärä kantaa siellä rukousta Jumalan puoleen koko maailman edestä. Hämärässä pyhäkössä valaisevat tuohusten lämpimät liekit ikoneissa kuvattujen pyhien kasvoja. Paljon kärsineet, mutta uskonsa säilyttäneet, taivaalliset esirukoilijamme katsovat meitä vakavina, mutta lempeästi.
Huolien, epävarmuuden, pelon ja kipujen keskellä emme ole koskaan yksin. Näkymätön todellisuus on koko ajan läsnä. Jossakin on Voima, Tieto ja Ymmärrys, joka näkee meidät kaiken aikaa tietäen, mikä on parhaaksemme ja johdattaen meitä iankaikkista valkeutta kohti.
Avaa, oi Jumala, minun silmäni näkemään Sinun läsnäolosi, korvani kuulemaan Sinun opetuksiasi, suuni ylistämään Sinua ja käteni tekemään hyviä tekoja.
Kaisu Potkonen