Pidä etäisyyttä, älä kosketa, vältä tapaamista, pysy kotona! – Nyt on jokaisen elintärkeää totella meille annettuja määräyksiä. Koronapandemian torjumiseksi asetettu poikkeustila tallentuu syvälle muistiimme. Mutta ei ainoastaan kielteisessä sävyssä, rajoitusten ja kieltojen kautta.
Presidentti Sauli Niinistö linjasi puheessaan Suomen kansalle: Samalla kun otamme nyt fyysistä etäisyyttä, meidän tulee ottaa henkistä läheisyyttä. Tämä on toteutunut monella elämänalueella. On löydetty keinoja osoittaa välittämistä ja huolehtimista ilman kohtaamista kasvoista kasvoihin.
Naapuriapu voi hyvin. Yhteyksiä sukulaisiin ja tuttaviin on pidetty entistä tiiviimmin puhelimitse. Moni on ilmoittautunut vapaaehtoistoimintaan, kuten asiointiavuksi karanteenissa oleville. (Lisää apua tarvitaan!) Tervehdyksiimme on tullut uudenlaista lämpöä ja syvyyttä: Terve! Pysykää terveinä!
Poikkeustila on merkinnyt kaikille sopeutumista. On pitänyt nopeasti pysäyttää totuttuja toimintoja ja omaksua tilalle uusia. Seurakunnissa on yritetty pysyä muutosten vauhdissa mukana. On tehty työtä entistäkin enemmän, jotta yhteys seurakuntalaisiin säilyisi.
Kriisin aikana kirkko on toivon ja rohkeuden lähde. Kirkko pitää esillä ristiä, joka voi kirkastaa kärsimykset ja koettelemukset hengelliseksi kasvuksi. Kirkko kutsuu ihmisiä seurakuntayhteyteen, välittämisen ja palvelemisen yhteisöksi. Papit antavat sielunhoidollista apua. Diakoniatyössä etsitään uusia auttamisen tapoja. Jumalanpalveluksia lähetetään netin välityksellä kotona seurattaviksi. Seurakunta on läsnä sosiaalisessa mediassa.
Kirkon tärkein yhteyden kanava on rukous – aina turvallinen kohtaaminen ja kosketus. Kun kodeissamme samaan aikaan rukoilemme Jumalaa, anoen sairaille parannusta, heitä hoitaville kestävyyttä, ja kaikille varjelusta sairauksista, me olemme yhtä Jumalan edessä. Kohtaamme yhdessä edessämme olevat haasteet.
Rukous pitää sisällään toiminnan. Emme vain esitä Jumalalle toivomuslistaa, vaan teemme kaikkemme, että olisimme hänen palvelijoitaan maailmassa. Lääkäreinä, hoitajina, opettajina, poliiseina, pappeina, taiteilijoina – missä tahansa tehtävässä voimme toimia yhteiseksi hyväksi, tuoda maailmaan rakkautta, kauneutta ja toivoa. Olla lähimmäisiä toisillemme.
Paaston aika ja pääsiäisjuhla ovat kirkon elämässä vuoden tärkeintä aikaa: tihentynyttä odotusta, murheesta esiin murtautuvaa ylösnousemuksen iloa. Se on myös yhteisöllisyyden aikaa monine jumalanpalveluksineen ja perinteineen.
Monesta juhlan ulkoisesta muodosta on tänä vuonna luovuttava, mutta sekin voi olla meille siunaukseksi. Voimme oivaltaa, että mitkään olosuhteet eivät tee tai estä Pääsiäistä. Pääsiäinen tulee joka tapauksessa, Ylösnousemuksen aamuna Kristus Aurinko nousee voitollisena tuonelan syvyydestä!
Ja astuessamme sitä ennen Suuren Viikon tapahtumiin, Kristuksen ristinkärsimyksiin ja kuolemaan, voimme tuntea entistä syvempää yhteyttä Jumalaan ja kaikkiin maailman ihmisiin, kaikkeen kipuun, sairauteen ja kärsimykseen.
”Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme… Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” Jes. 53:4-5
Tuomas Kallonen