Sotkuman rukoushuoneen rakentamisen vaiheita
© Heikki Tarma 2016
Sotkuman rukoushuoneen tai tsasouna, niin kuin nykyisin sanotaan, rakennettiin varsin nopeasti vuosien 1913 ja 1914 aikana. Koko hanke rukoushuonetoimikunnan ensimmäisestä kokouksesta siihen, kun urakoitsija luovutti avaimet tilaajalle, kesti kaikkiaan vuoden, kolme kuukautta ja 11 päivää.
Vaikka rakennustyöt edistyivät vauhdilla, rukoushuonetoimikunnalla oli heti alusta alkaen kädet täynnä ongelmia ratkottavana.
Kokouksen ensimmäinen tapaaminen huhtikuun 13 päivänä vuonna 1913 sujui mallikkaasti ja siinä valittiin toimikunnan jäsenet. Jäseniksi valittiin: kirkkoherra Mihailov, rakennustoimikunnan jäseniksi puheenjohtaja Simo Iljoff nuorempi, ja vanhempi, Aleks Hovatoff ja Konsta Jolkkonen. Sihteerinä toimi venäjänkielen taitoinen lukkari Aleksander Smirnoff.
Samassa kokouksessa arvioitiin myös rakentamisen kokonaiskustannukset. Arvioitiin, että materiaalit, työt ja tarvikkeet tulisivat maksamaan kaikkiaan 50 000 markkaa eli noin 190 000 euroa. Tehtiin rakennusmateriaaleista lista ja ryhdyttiin tilaamaan tarvikkeita.
Mutta jo seuraavalla viikolla jouduttiin kokoontumaan uudelleen, sillä kattotuolitarpeiden rahti Polvijärveltä Sotkumaan oli toimikunnan mielestä liian kallis. Epäiltiin, että polvijärveläiset vedättävät hintaa ylöspäin. Kokous päättikin perua tilauksen Polvijärveltä ja hankkia tarvikkeet Sotkumasta.
Seuraava ongelma oli hirsipuiden hinta, jotka nekin oli tarkoitus hankkia Polvijärveltä. Polvijärvihän oli aikaisemmin saanut oman kirkkonsa rakentamiseen tarkoitetut hirret ilmaiseksi kruunun maista Rauanlahdelta. Tukkia hakattiinkin reilusti yli oman tarpeen ja on viitteitä siitä, että jo tuolloin oli ajatus rakennuttaa näistä hirsistä myös Sotkumaan rukoushuone.
Kun hirsien hintaneuvottelut alkoivat, alkoivat myös kiistat ja ristiriidat. Onhan yleisesti tunnettua, että jos on kyse rahasta, siitä saadaan isompikin riita aikaiseksi. Niin myös tässäkin tapauksessa.
Polvijärveläiset halusivat hirsistä käyvän hinnan, mikä ei sotkumalaisille käynyt ollenkaan.
Sotkuman rakennustoimikunta päätti valtuuttaa kaksi miestä neuvottelemaan polvijärveläisten kanssa hirsien hinnoista ja toimituskuluista. Kun yhteistä aikaa ryhdyttiin sovittelemaan, polvijärveläisille ei tahtonut millään löytyä kalentereista neuvottelurakoa.
Hirsiasia kärjistyi lopulta niin pahaksi, että pyydettiin arkkipiispaa selvitysmieheksi. Arkkipiispa Sergei saapui henkilökohtaisesti Sotkumaan tutkimaan tulehtunutta tilannetta. Tällä reissulla Sergij hyvän tahdon eleenä lahjoitti Sotkuman rakennettavalle rukoushuoneelle rahat uunin rakentamista varten.
Sotkumassa arkkipiispa kysyi, paljonko sotkumalaiset olivat valmiit hirsistä maksamaan. Pöytäkirjoista saa sen käsityksen, että myös arkkipiispan mielestä ilmaiseksi saatujen hirsien myyntihinta oli liian korkea. Sotkumalaiset kertoivat, etteivät he olleet saaneet neuvotteluyhteyttä ja he pyysivät, että arkkipiispa ratkaisisi asian yksin.
Sotkumalaiset olivat ilmeisen kyllästyneitä koko hirsiriitaan, sillä eräänä päivänä he päättivät lähettää hirsien 360 markan eli noin 14 000 euron pyyntöhinnasta 200 markkaa eli noin 7 500 euroa ja samalla he ilmoittivat, että jos tämä hinta tuntuu liian korkealta, liikasuorituksen voi lähettää takaisin. Aikanaan Arkkipiispa ratkaisi hirsiriidan ja molemmat osapuolet tyytyivät siihen.
Kun urakkasopimus herra Juho Sorsan kanssa allekirjoitettiin ja Sorsa aloitti työt, ilmeni heti suurehko ongelma. Kirkon piirtäjä ei pyynnöistä huolimatta antanut rakennuspiirustuksiin minkäänlaisia työselvityksiä. Olisikohan tässä yksi syy, miksi emme tiedä, kuka kirkon alun perin piirsi, sillä rakennuksen valmistamiseen tarvittavat äärimmäisen tärkeät työselvitykset olivat tekemättä.Rakennustoimikunnan oli itse tehtävä työselvitykset ja ne viivästyttivät rakennusaikataulua.
Alkuperäisessä piirustuksissa alttariosaa ei ollut piirretty lainkaan, joka päätettiin kuitenkin rakennuttaa. Alttarin rakentaminen annettiin tehtäväksi hyvin toimineelle urakoitsijalle herra Juho Sorsalle.
Sorsan tehtäväksi tuli alttarirakennuksen rakentaminen kolmen seinän osalta. Alttarirakennuksen tuli olla saman levyinen kuin porstua eli eteinen. Alttarin katto tuli olla kolmeen suuntaan kallistuva. Ikkunat, sisäkatto ja lattia olivat samanlaisia kuin salinkin puolella. Urakkahinta oli 1 925 markkaa eli noin 8 000 euroa.
Rakennustöiden edistyessä havaittiin, että rukoushuoneesta tulee liian matala ja maaliskuussa 1914 päätettiin lisätä rakennukseen yksi hirsikerros. Tästä lisätyöstä maksettiin Sorsalle 20 markan lisäkorvaus (noin 800 euroa).
Koska, rakennustoimikunta ei ollut saanut rautaisia katto ja torniristejä, päätettiin teettää ristit puusta urakoitsija Sorsalta.
Myös monia muita pienempiä järjestelyjä joutui rakennustoimikunta tekemään toimintansa aikana. Rakennustoimikunnalla oli kädet täynnä töitä saadakseen rakentamisen sujumaan mallikkaasti.
Rakennusurakoitsija ilmoitti 23. päivänä heinäkuuta 1914, että rukoushuone on valmis tarkastettavaksi. Urakka viivästyi vain 23 päivää. Rakennustoimikunta tarkasti työt ja ilmoitti, hyväksyi työn jäljen ja maksoi urakoitsijalle loppusumman.
Rakennustoimikunta päätti myydä kaikki ylimääräiset rakennustarvikkeet huutokaupalla eniten tarjoavalle.
Huutokauppa pidettiin 27. päivänä heinäkuuta 1914 ja vaikka rakennuslautakunnan jäsen Simo Iljov vanhempi huusikin kaikki pitkät lankut, hirret ja rautapultit, voidaan hyvällä syyllä katsoa, että huutokauppa oli hyvin ja rehellisesti toimitettu. Ostajia oli kaikkiaan kahdeksan ja ilmeisesti kaikki saivat mitä tarvitsivat. Toiset huusivat rautalevyjä, toiset polttopuita ja kattotarpeita.
Rakennustoimikunta hoiti työnsä nopeasti, tunnollisesti ja erittäin hyvin. Oli kuitenkin yksi asia, mistä heitä voisi hieman arvostella. Raha-asioiden hoito näytti sille tuottaneen melkoisia vaikeuksia.
Rakennustoimikunta ja sen jäsenet jäivät runsaasti velkaa rukoushuoneen rakentamisesta. Esimerkiksi kauppias Teppo Jolkkonen jäi odottelemaan rahoja ja hänelle ilmoitettiinkin, että rakennustoimikunta maksaa viivästyskorot ja pienen lyhennyksen. Loppusumma ilmoitettiin maksettavaksi vuoden kuluttua. Tämä maksun suorittaminen jätettiin Simo Iljov vanhemman maksettavaksi ja jos hän ei kykene sitä hoitamaan, rahat otetaan kirkollisseuran rahoista.
Rahatilanne oli siis niin tiukka, että rakennustoimikunnan jäsenet joutuivat henkilökohtaisesti maksamaan erääntyneitä laskuja tavarantoimittajille. Niinpä kesäkuussa vuonna 1918 rakennustoimikunta päätti kokouksessaan kääntyä hengellisen konsistorin puoleen ja anoa rahaa velkojen maksamiseen. Hengellisen konsistorin kirjeessä ilmenee, ettei rakennustoimikunnalla ollut minkäänlaista tietoa, kuinka paljon rahaa se oli siihen mennessä saanut. Rakennustoimikunta kysyi kirjeessään tietoa myös tästä asiasta.
On kuitenkin sanottava, ettei rakennustoimikunnan toimissa ole nähtävissä mitään väärinkäytöksiä eikä epäselvyyksiä. Toimikunnan jäsenet olivat vain hyvää hyvyttään taanneet velkoja ja maksaneet laskuja omasta kukkarostaan. Saivatko he rahansa pois, siitä eivät pöytäkirjat kerro mitään.
Vaikka Sotkuman rukoushuone eli nykyisin sanottuna tsasouna oli vihitty käyttöönsä sata vuotta sitten vuonna 1916, rakennustoimikunnan pöytäkirjakirja ovat jatkaneet omaa elämäänsä ja kulloisetkin isännöitsijät ovat lisänneen tärkeimpiä tapahtumia aina meidän päiviimme saakka. Niistä muutama poiminta:
Vuonna 1922 päätettiin ostaa toinen kello samalta toimittajalta, jolta se oli ensimmäinen kello ostettu eli Pietarin kellovalmistajalta. Varojen keräämiseksi rakennustoimikunta päätti pitää hengelliset iltamat Emil Havulan talossa korkeatasoisella ohjelmalla. Ohjelma sisälsi ruokaa, runoja, lausuntaa ja Emil Havulan juhlapuhe, jonka aiheena oli lama. Siis ei mitään uutta auringon alla. Lamasta puhutaan yhä edelleen. Tarkoituksena oli käyttää saadut tulot kirkonkellon ostoon. Kirkonkellojen osto ei liene onnistunut, sillä rakennustoimikunnan kirjan mukaan rukoushuoneelle saatiin toinen kello 40 vuoden kuluttua vuonna 1962 kohdalla, jolloin se saatiin Valamon luostarista kirkkoherra isä Erkki Piiroisen tuomana.
Vuonna 1926 arkkipiispa Herman vieraili Sotkuman rukoushuoneella ja ”arkkipiispalle hänen seurueelleen päätettiin tarjota päivällinen ja lämmin kuppi Emil Havulan talossa. Rukoustoimikunta maksoi kokonaan lystit kokonaan”, kuten pöytäkirja asian ilmaisi.
Vuonna 1935 rukoushuoneen kuvaseinä korjattiin perusteellisesti uusimalla kuvaseinän kehykset. Vuonna 1959 vaihdettiin ikonostaasin uudet ikonit.
Vanhat ikonit olivat sotilaskirkon ikoneja, jotka olivat reissanneet pitkin Venäjää paikasta toiseen. Joissakin ikoneissa oli noilta ajoilta ollut muutama luodinreikäkin. Uudet ikonit saatiin kirkkokunnan varastosta Valamon luostarista. Vanhat ikonit pantiin rullalle ja silloinen kirkkoherra isä Erkki Piiroinen otti ne talteen. Muuttaessaan Joensuuhun isä Erkki vei ikonit mukaan ja ne unohtuivat Joensuun seurakunnan varastoon vuosikymmeniksi. Ikonit löydettiin, kun Joensuuhun rakennettiin uutta seurakuntakeskusta ja ne vietiin Valamoon. Nyt nämä vanhat ikonit on siirretty ortodoksisen kulttuurikeskuksen tiloihin näkyvälle paikalle. Sieltä ne voi bongata ja kertoa halukkaille ikonien pitkä vaellus Venäjältä Sotkuman kautta Joensuuhun.
Vuonna 1960 hankittiin hautausmaalle sankaripatsas.
Nykyisen kirkkoherramme rovasti Paavo Ratilaisen kirkkoherraksi valitsemisen tulojuhla vietettiin tässä rukoushuoneessa vuonna 1997. Samana vuonna museovirasto teki kaivauksia uudella hautausmaalla ja havaitsi, että Sotkumassa on ollut asutusta jo kivikaudella.
Nykyinen isännöitsijä Aarre Saukkonen on ottanut tehtävän vastaan Lasten Pääsiäisenä vuonna 2005. Edellinen isännöitsijä Pentti Kontkanen oli toiminut virassa 24 vuotta ja oli irtisanoutunut vuoden 2004 lopussa.
Aarrelle voimme vain toivottaa armorikkaita vuosia, että hän jaksaa vielä toisen rupeaman.Vuonna 2004 virkaan valittu Arkkipiispa Leo vieraili samana syksynä Sotkumassa piispantarkastuksen yhteydessä.
Myös muutkin piispamme ovat vierailleet Sotkuman rukoushuoneella. Joensuun silloinen piispa Ambrosius vieraili Sotkumassa vuonna 1989 ja Joensuun piispa Arseni ensimmäinen vierailu tapahtui vuonna 2005, jolloin hänet oli juuri valittu virkaansa. Piispa Arseni on vieraillut Sotkuman tsasounassa useita kertoja mm tsasounan 90 v. juhlissa.
Sotkuman rukoushuone on ollut ahkerassa käytössä. Parhaimmillaan praasniekoissa on käynyt yli sata henkeä ja praasniekkavieraita on aina ollut yli 40 henkeä. Rukoushuonetta on pidetty hyvin ja täällä on aina ollut erityisen miellyttävä tunnelma. Tänne on aina mukava tulla kuuntelemaan Jumalan sanaa ja nauttimaan ehtoollista.
