Praasniekkamatka Obinitsaan 16.-20.8.2019

Jälleen unohtumaton praasniekkamatka Obinitsan ystävien vieraaksi

Viron Ortodoksien Sõbrad ry:n järjestämä pyhiinvaellus Obinitsan praasniekoille toteutui viiden vuoden tauon jälkeen. Obinitsan seurakunnan Kristuksen kirkastumisen kirkon juhlaa vietetään juliaanisen kalenterin mukaan 19. elokuuta.

Tartto – Viron kulttuurin sydän

Retkikuntamme starttasi Joensuusta 16. elokuuta kello 4.30 matkanjohtajamme Anna-Kaisan ja kuljettajamme Jussin johdolla ja pudotteli Taipaleen kylien kautta kohti Helsingin satamaa. Pitkän matkapäivän päätteeksi 35-henkinen pyhiinvaeltajaryhmämme saapui Tarttoon, jossa yövyimme matkamme kaksi ensimmäistä yötä.

Kokonainen päivä Tartossa, Viron kulttuurin, sivistyksen ja tieteen keskuksessa, piti sisällään yhteisen vierailun henkeäsalpaavan upeassa Viron Kansallismuseossa. Näyttelyt johdattivat kauniille ja puhuttelevalle matkalle suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuriin, sekä Viron vaiherikkaaseen ja monia traagisia lukuja sisältävään historiaan.

Tarttoon oli jokaisella mahdollisuus tutustua myös omatoimisesti. Pyhän Johanneksen kirkko 1300-luvulta, vanhan kaupungin kadut ja kahvilat, vanhan yliopiston (Pohjois-Euroopan vanhimpia!) museoalue, sekä kasvitieteellinen puutarha olivat suosittuja kohteita.

Obinitsa – ystävät vastassamme

Sunnuntaina saavuimme Obinitsaan, missä tutustuimme kylään ”seurakunnan vanhimman” Guuri Piholaanin opastuksella. Setu-museossa saimme värikkään esityksen setunaisen kansanpuvusta ja hääperinteistä, joissa on häkellyttävän paljon yhteistä vanhoihin karjalaisiin perinteisiin. Ei setuja suotta ole kutsuttu Viron karjalaisiksi!

Kyläkeskuksessa saimme nauttia Itin (os. Sallinen) maittavista ruuista, sekä käsityötaiteilija Terje Lillmaan hienon näyttelyn – ”101 neulatyynyä” – avajaisista. Illalla osallistuimme Obinitsan praasniekkapalveluksiin, vigiliaan, ristisaattoon ja vedenpyhitykseen järven rannalle.

Liturgia-aamuna ajelimme yöpaikastamme Võrusta Obinitsaan ja osallistuimme liturgiaan juhlaa viettävässä Kristuksen kirkastumisen kirkossa. Kirkkoherra Viktor Ivask oli tehnyt seurakunnan kanssa valtavasti töitä kirkon kaunistamiseksi. Äsken olivat valmistuneet unkarilaisten taiteilijoiden tekemät koristemaalaukset. Kirkko oli nyt todella kaunis ja isä Viktor esitteli sitä syystäkin ylpeänä vieraille.

Liturgian toimittivat Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanos ja Pärnun ja Saaren piispa Aleksander yhdessä papiston kanssa. Isä Tuomas ja Kaisu laulajineen osallistuivat palvelusten toimittamiseen.

Liturgian jälkeen ryhmämme ojensi Obinitsan seurakunnalle muistolahjaksi Marjatta Ruotsalaisen tekemän kauniin helmi-ikonin. Kiitospuheessaan isä Tuomas viittasi siihen, miten kaikki hyvä ja kaunis syntyy hitaasti: niin edellisenä päivänä ihastelemamme Terjen neulatyynyt kuin Marjatan helmi-ikoni, niin myös ystävyytemme Suomenlahden yli. Yli 20 vuotta on VOS ry pitänyt yllä tätä arvokasta ystävyyttä, jonka tärkeitä ilmenemismuotoja ovat vastavuoroiset vierailut.

Yhteyttä kuolemankin rajan yli

Monelle mieleenpainuvin osuus pyhiinvaelluksestamme oli osallistuminen liturgian jälkeen hautausmaalla vietettyihin muistopalveluksiin ja -aterioihin. Tuhannet ihmiset kansoittavat hautausmaan praasniekkapäivänä, haudoille katetaan herkuista notkuvia pöytiä, kaiken ikäiset seurustelevat haudoilla, itkien ja nauraen. Hautausmaa täyttyy leikkivien lasten ja sukulaisiaan tapaavien ihmisten äänistä.

Isä Tuomas, Kaisu ja laulajat kutsuttiin monelle haudalle toimittamaan muistopalveluksia ja nauttimaan ihmisten vieraanvaraisuudesta.

Obinitsan ohjelmaan liittyy aina yllätyksiä, niin nytkin: Löysimme itsemme upeasta mieslaulajien konsertista seltsimajan pihamaalta, missä soivat setumiesten äänet – jykevät kuin leipätyötään kiertävät myllynkivet, sekä georgialaisten huippulaulajien laulanta – kuin vuoristojen kaikukammioista kohoava tuulen pauhu!

Kotimatka Paiden pikkukaupungin kautta koti-Suomeen sujui laulun raikuessa linja-autossa ja kiitollisen mielen viihtyessä kallisarvoisissa muistoissa. Milloin jälleen palaamme ystävien luokse, kauniiseen sielua soittavaan setomaahan?

Isänpäivän iltana 10.11. klo 17 VOS ry kutsuu kaikkia kiinnostuneita Viinijärven vanhaan pappilaan osallistumaan Obinitsan matkan muisteloihin. Toivomme, että yhä uudet ihmiset löytäisivät tämän lähteen, josta pulppuaa iloa, kauneutta ja elämän täyteyttä!

Isä Tuomas Kallonen

Kuvat: Markku Haapalainen ja Tuomas Kallonen