Outokummun kirkon praasniekka 1.6.2020

Outokummussa riemullinen Pyhän Hengen praasniekka

1.6. toimitettu Pyhän Hengen päivän praasniekkaliturgia oli monellakin tavalla ikimuistettava. Ensimmäistä kertaa liki kolmeen kuukauteen kirkkokansan oli mahdollista nyt osallistua jumalanpalvelukseen paikan päällä, turvavälejä noudattaen. Seurakuntalaisten loistavilta kasvoilta välittyi riemu pitkän odotuksen täyttymyksestä.

Liturgian toimitti yhdessä seurakunnan papiston kanssa KP Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni, joka samalla luovutti kaksi myöntämäänsä tunnustusta. Pastori Tuomas Kallonen sai kultaristin kanto-oikeuden. Outokummun kirkon isäntä Arvo Naumanen, pitkäaikainen luottamushenkilö neuvostossa ja valtuustossa sekä seurakunnan nettisivujen ylläpitäjä, sai piispallisen siunauskirjan.

Liturgian lopuksi toimitettiin kirkon pihamaalla vedenpyhitys ja ristisaatto, jota seuraamaan saapui vielä lisää seurakuntalaisia. Outokummun tiistaiseura oli järjestänyt hienosti kirkkokahvit kirkon alakertaan. Epidemia-ajan turvallisuuskäytännöt oli huomioitu, ja myös ulkona penkeillä oli halutessaan mahdollisuus kahvitella.

Samoja käytäntöjä seuraten tullaan toimittamaan muutkin kesän praasniekat. Voimassa olevien rajoitusten mukaan jumalanpalveluksiin saa kokoontua enintään 50hlö ja turvavälejä on noudatettava niin sisällä kirkossa kuin pihamaalla. Samanaikaisesti huomioidaan riskiryhmiin kuuluvia, jotka varovat kokoontumisiin osallistumista: Jumalanpalvelusten striimaamista jatketaan ja myös jumalanpalvelusten jälkeen voi käydä pienissä ryhmissä ehtoollisella.

Kuvat: Pentti Potkonen ja Pekka Sinkkonen