Johannes Sonkajanrantalaisen juhla 8.3.2020

Sunnuntaina 8.maaliskuuta saimme tehdä mieliinpainuvan pyhiinvaelluksen Sonkajanrannan kirkkoon pyhän marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaisen muistopäivän liturgiaan.

Nousu kirkonmäelle häikäisevän kirkkaassa pakkasaamussa oli kuin matka Taaborin vuorelle. Kaunis pyhäkkö piirtyi sinistä taivasta vasten, koivujen oksilla kimaltelivat jääkiteet ja koko maisema kylpi auringonpaisteessa.

Sisällä lämpimässä kirkkoäidin sylissä saimme osallistua jumalanpalvelukseen, jota esipaimenet Arseni ja Elia toimittivat papiston keralla. Kuorolaulua johtivat kanttorit Olga Grinevich ja Petri Nykänen.

Liturgian ja vaikuttavan akatistoksen jälkeen läheltä ja kaukaa saapuneet pyhiinvaeltajat ruokittiin Koveron nuorisoseurantalolla paikallisten Marttojen toimesta.

Luojan armosta saimme tämän kokemuksen: kävimme ikään kuin virvoittavalla lähteellä täyttämässä hengelliset leilimme. Sen turvin jaksamme nyt ottaa vastaa synkempiäkin päiviä, vaatimattoman kuuloisia jumalanpalveluksia ja pieniä väkimääriä kirkoissamme.

Kokemaamme iloa, toivoa ja valoa meidän tulee jakaa nyt muillekin.

Pyhän Johanneksen siunaus seuraa kaikkia meitä, olimmepa juhlassa mukana tai emme.

Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalainen rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

Teksti: Kaisu Potkonen, Kuvat: Pentti Potkonen