Ilomantsin profeetta Elian kirkon kuoro ja Taipaleen kirkkokuoro lauloivat yhdessä suuren viikon veisuja Ilomantsissa 29.3.2015. Sävelhartaudessa TT Juha Riikonen luennoi palmusunnuntain ja suuren viikon sanomasta.
Kiitos molemmille kuoroille ja tapahtuman järjestäjille.
Juha Riikosen puhe alla
Arvoisat sävelhartauden ystävät!
Olemme kirkkovuodessa ja Kirkon pelastushistorian seuraamisessa edenneet Palmusunnuntaihin. Tässä sävelhartaudessa kuljemme kohti pelastushistorian merkittävimpiä tapahtumia sävelten ja kirkkorunouden kautta.
Kirkkolaulun keinoin loimme äsken tunnelmia tulevan Suuren viikon tapahtumista. Viime perjantaina päättyi 40-päiväinen suuri paasto, eilen lauantaina muistelimme Lasaruksen herättämistä kuolleista ja tulevalla suurella viikolla seuraamme Kristuksen viimeisiä päiviä ennen ristiinnaulitsemista ja hautaamista. Kaikki huipentuu ylösnousseen Kristuksen kohtaamiseen viikon kuluttua pääsiäissunnuntaina.
Eilen viettämämme Lasaruksen lauantai julisti jo ennakolta tulevan ylösnousemuksen salaisuutta. Troparissa lauloimme ”Vahvistaaksesi uskoa yleiseen ylösnousemukseen, Sinä kärsimyksiesi edellä herätit kuolleista Lasaruksen”. Kristus rohkaisi näin opetuslapsia tulevaan koetukseen, jossa kaikki näytti loppuvan Vapahtajan kuolemaan. Suru kääntyi kuitenkin suureen iloon, johon Kristus oli kyllä kehottanut opetuslapsia valmistautumaan, mutta joka tuntui heistä sittenkin käsittämättömältä.
Palmusunnuntai valmistaa kristittyjä kuninkaan vastaanottoon ja luomakunnan pelastamiseen. Tämän päivän evankeliumissaan Matteus, Markus ja Luukas eivät suoranaisesti liitä Kristuksen Jerusalemiin ratsastamista tulevien päivien ketjuun. Sen sijaan Johanneksen mukaan palmusunnuntain tapahtumat liittyvät selvästi tulevan viikon tapahtumiin, jotka alkavat Lasaruksen herättämisestä ja päättyvät Kristuksen kärsimyksiin ja ylösnousemukseen.
Evankeliumien mukaan Kristus ratsasti Öljymäeltä Jerusalemiin, jonka portilla hänet otettiin vastaan pelastajana.
Huomenna alkavan suuren viikon ensimmäiset päivät ovat hiljaisen odottamisen aikaa. Suurena keskiviikkona alkavat varsinaiset kärsimyksiin johtavat tapahtumat. Keskiviikkona muistellaan Jeesuksen voitelemista Betaniassa hänen hautaamistaan varten. Toisaalta muistellaan Juudaksen kavallustekoa.
Suurena torstaina muistellaan Kristuksen viimeistä ateriaa ja ehtoollisen asettamista.
Suuri perjantai on Kristuksen kärsimyksen ja suurimman surun päivä. Silloin muistellaan Pietarin kieltämistä ja Kristuksen ristiinnaulitsemista.
Suuri lauantai on Kristuksen haudassa olemisen päivä. Odottaminen päättyy lauantain ja sunnuntain väliseen yöhön, jolloin kirkko juhlii Kristuksen ylösnousemista.
Kirkko antaa erinomaisen mahdollisuuden tulla mukaan noihin tapahtumiin osallistumalla niistä kertoviin jumalanpalveluksiin tulevalla viikolla joka päivä.
Palataan sitten takaisin tämän päivän muistoon.
Palmusunnuntain suurta merkitystä kirkolle korostaa myös se, että tapahtumille on ennaltakuvauksia Vanhan Testamentin puolella. Toisessa Kuningasten kirjassa (2. Kun 9:13.) kerrotaan kuninkaan vastaan ottamisesta levittämällä vaatteita tämän eteen tielle. Ikoneissa ja kirkkohymneissä kerrotaan, kuinka Kristuksen ratsastaessa aasin varsalla Jerusalemiin, ihmiset levittelivät voiton merkkejä, palmunoksia, hänen tielleen. Esityksissä mainitaan erityisesti lapset. Jopa kaikista vanhimmassa tunnetussa Palmusunnuntain kuvauksessa eli Junius Blassuksen sarkofagissa vuodelta 359 Kristusta ottavat vastaan lapset. Ja vain lapset.
Mutta hetkinen! Eihän evankeliumin tuossa kohdassa puhuta mitään lapsista! Tämä kertoo siitä, että kirkon julistus perustuu muuhunkin kuin pelkkään evankeliumiin. Kirkon Traditio on paljon enemmän kuin evankeliumit. On olemassa perimätieto, joka on kulkenut vuosisatojen ajan kirkon kokemuksessa, ja saanut ilmaisumuodot pyhissä hymneissä ja ikonografiassa. Traditio merkitsee kirkolle sitä, että kristilliselle sanomalle on paljon laajemmat perustelut kuin pelkkä evankeliumin sanoma. Kahden tuhannen vuoden Traditio antaa kirkolle paljon suuremmat mahdollisuudet pelastuksen julistamiseen kuin pelkkä evankeliumin teksti.
Miksi sitten lapset ovat tärkeässä osassa Palmusunnuntain juhlan kuvausta? Taustalla oli juutalaisten suuret odotukset kuninkaasta, joka tulee pelastamaan kansansa kaikista vaikeuksista. Mutta lapset olivat puhdassydämisiä. He eivät odottaneet kuningasta, jolla olisi ollut poliittinen tehtävä.
Kristus saapuu vaatimattomasti aasilla ratsastaen. Lapset edustavat tässä tavallista Häneen uskovaa kansaa. Heille Jumalan Poika oli kauan odotettu, todellinen kuningas ja luvattu Vapahtaja. Lapset eivät ymmärtäneet poliittisesta tilanteesta mitään, mutta ymmärsivät kyllä sen, että nyt otetaan vastaan Voideltu, Messias, Kristus. Toisessa evankeliumin kohdassa Kristus sanoo, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta (Mt. 18:3).
Kristuksen ratsastamisessa pyhään kaupunkiin on nähty myös vahvaa ennaltakuvauksen symboliikkaa. Ikonissa Kristus ratsastaa arkipäiväisestä maailmasta Jerusalemiin, joka kuvaa taivaallista Jerusalemia eli taivaan valtakuntaa. Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen kuolleet nousivat ylös ja saapuivat pyhään kaupunkiin, eli taivaalliseen Jerusalemiin (Mt. 27:52-53).
Ikoni ja kirkkoveisut kuvaavat tapahtuman teologista sisältöä. Ne eivät ole pelkästään evankeliumin kuvitusta. Ikonissa Kristus johdattaa aasilla ratsastaen kirkkonsa maailmasta valkeana hohtavaan Jerusalemiin, joka kuvaa siis taivasta. Jerusalemia ympäröivät vuoret kuvaavat maailmaa, pimeyttä ja pakanakansoja. Kristusta seuraavat apostolit edustavat kirkkoa, jonka Kristus on itse perustanut, ja jonka Hän johtaa pelastukseen eli Jerusalemiin.
Kristuksen ratsastaessa Jerusalemiin kerrotaan kansan laulaneen hänelle ”Hoosianna”- veisua. Se oli juutalainen tapa ottaa vastaan juuri kruunattu kuningas. Erityinen merkitys tässä kohdassa on se, että huudahdus osoitetaan Daavidin Pojalle, millä tarkoitetaan kauan odotettua Messiasta. Kyse ei ollut tavallisesta kuninkaasta, sillä riemuhuutoon kuului lause ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa”. Näin ollen Kristuksen kuninkuus yhdistettiin ilman muuta taivaan Jumalaan.
Palmusunnuntain tapahtumien taustalta voidaan löytää silloinen tapa, jossa hallitsija, erityisesti keisari, saapui kotikaupunkiinsa voitollisessa juhlasaattueessa vihollisista saadun voiton kunniaksi. Seremoniallista saapumista kutsuttiin adventukseksi. Tapa oli yleinen pääkaupungissa Roomassa. Mutta myös Jerusalem ymmärrettiin kuninkaalliseksi kaupungiksi, jonne hallitsijaa odotettiin riemusaatossa. Saapuminen, adventus, oli poliittisesti tärkeä tapahtuma, joten hallitsijan suurten voittojen kunniaksi rakennettiin jopa suuria riemukaaria. Voitolliset tapahtumat veistettiin muistoksi riemukaareen. Riemukaaria voimme vieläkin nähdä Roomassa. Kristuksen ratsastaminen Jerusalemiin riemusaatossa ei jäänyt huomaamatta hänen vastustajiltaan. Palmusunnuntaista alkoikin Kristuksen ristintie.
Palmusunnuntai on vanhimpia kristillisiä juhliamme. Jerusalemista tuli jo varhain pyhiinvaelluskohde kristityille. Pyhiinvaeltajat matkustivat Jerusalemiin ja eläytyivät pelastushistoriallisiin tapahtumiin niiden autenttisilla tapahtumapaikoilla. Lasaruksen lauantaina kuljettiin kulkueena Lasaruksen haudalle. Nunna Egerian matkakertomuksesta vuodelta 381 voimme lukea, että palmusunnuntaita vietettiin Jerusalemissa erottamattomana osana pääsiäisjuhlaan valmistautumista. Tapana oli, että Jerusalemin piispa ratsasti jo tuolloin vertauskuvallisesti aasilla kaupunkiin.
Nykyään vietämme palmusunnuntaina koristellun pajunoksin, joilla vastaanotamme inhimillisyyteen puetun Kristuksen. Tämä päivä on edelleen erityisesti lasten juhla, niin kuin jo kaksi tuhatta vuotta sitten.
Konserttimme ensimmäisen osan veisuissa kerrottiin pelastushistorian merkittävimpiä vaiheita suuren viikon tekstein. Kauniin surumieliset sävelmät johdattavat katumuksen mielialaan. Mutta noistakin surumielisistä veisuista saattoi tarkkaavainen kuulija löytää ylösnousemuksen sanoman.
Naiskuoromme lauloi suuren torstain aamupalveluksen eksapostilariossa kauniin puhuttelevasti: ”Minä näen, oi Vapahtajani, Sinun häämajasi kaunistettuna, mutta minulla ei ole vaatetta siihen sisälle mennäkseni”. Tässä kohdassa ”häämaja” voidaan ymmärtää kaikille valmistettuna pelastuksen paikkana.
Kirkkorunoilija kuvaili suuren perjantain stikiirassa, kuinka ”orjantappuraseppeleellä kruunataan enkelein kuningas”. Miehet lauloivat viisaasta ryöväristä, jolle avattiin pääsy paratiisiin. Viisas ryöväri ei jäänyt ristille, vaan sai korkeimman mahdollisen päätöksen elämälleen. Sen jälkeen lauloimme
kunniallisesta Joosef Arimatialaisesta, joka teki viimeisen palveluksen Vapahtajalle pukiessaan hänet liinavaateeseen ja pannessaan hänet ”uuteen hautaan”. Siis ei vanhaan, vaan uuteen. Vanha hauta julisti kuolemaa, mutta uusi hauta julisti ylösnousemista.
Suuren lauantain kanonissa lohduttaa Kristus omin sanoin äitiään Mariaa: ”Älä itke minua, äitini, nähdessäsi haudassa poikasi, sillä minä nousen ylös”.
Hyvät kuuntelijat! Olemme kaikki yhdessä matkalla kohti Jerusalemia, niin kuin Vapahtaja oli 2000 vuotta sitten. Varsinkin viimeisinpä kuultava veisu Jumalansynnyttäjälle pitää sisällään ylösnousemuksen sanoman: ”Loista sinä uusi Jerusalem, loista kirkasta valoa, sillä Herran kunnia on ylitsesi koittanut. Riemuitse, riemuitse nyt, riemuitse ja ihastu, Siion, ja sinäkin puhdas Jumalansynnyttäjä, iloitse sinun synnyttämäsi ylösnousemisesta!”.
Juha Riikonen