HELLUNTAI eli Pyhän Kolminaisuuden päivä
Pyhien apostolien tekojen kirjasta (ap.t. 2: 1–11)
Kun helluntaipäivä koitti, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Tänään vietettävä helluntai liittyy suoraan Herran pääsiäiseen ja juuri päättyneeseen pääsiäiskauteen. Kirkkovuodessa elämme pelastushistorian tapahtumia joka vuosi uudelleen. Helluntailla on kaksi erityistä viestiä: ensimmäinen on se, että helluntain tapahtumassa tulee ensi kertaa esille Kolminaisuuden kolmas persoona eli Pyhä Henki, ja toinen on se, että kyseessä on kirkon syntymäpäivä. Helluntai on oikeastaan kaksipäiväinen pyhä. Tänään muistelemme Pyhää Kolminaisuutta, ja huomenna Pyhän Henkeä.
Huomisen erityinen sanoma on Pyhän Hengen manifestaatio eli ilmestyminen. Sen takia pääsiäiskauden jälkeen palvelusten alussa puhutellaan Pyhää Henkeä: ”Taivaallinen Kuningas, Lohduttaja, totuuden Henki! Joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä. Hyvyyden lähde ja elämän antaja! Tule ja asu meissä!” Tuo rukous kertoo jo paljon Pyhästä Hengestä. Ilman Pyhää Henkeä emme voisi mitään tehdä. Olemme ikään kuin palanneet arkeen, joka ei ole harmaata eikä ikävää, vaan Pyhän Hengen täyttämää elämää.
Kirkon alkuvuosisatojen historiassa pohdittiin kauan, onko Pyhä Henki Jumalan persoona vai ei. Isä Jumala ja Poika Jumala olivat kyllä selvä asia, mutta mihin Henki sijoittuisi? Oppi Pyhästä Kolminaisuudesta oli pitkään kiistelty asia. Voiko Jumala on yksi, kaksi vai kolme yhtä aikaa? Nikean kirkolliskokous päätti v. 325, että ”Uskomme yhteen Jumalaan”. 300-luvulla pohdittiin ja kiisteltiin siitä, oliko Jumala sittenkin vain kaksinaisuus?
Pyhän Hengen jumaluuden puolustajista merkittävimpiä oli Gregorios Nazianzoslainen. Pyhän Hengen teologisen opetuksensa vuoksi hän on saanut harvinaisen arvonimen Teologi. Häntä kutsutaan myös suureksi kappadokialaiseksi Basileios Suuren ja Basileioksen veljen Gregorios Nyssalaisen ohella.
Gregorios Teologin puhe numero 31 antaa meille lisäselvennystä Pyhän Hengen jumalallisesta ominaisuudesta. Hän kirjoitti tuon puheen todennäköisesti vuonna 380. Puheessaan Gregorios yksiselitteisesti todistaa, niin kuin se inhimillisen kielen rajoissa on mahdollista, että Henki todellakin on Jumala. Hän korostaa, että oleellisempaa on uskoa Henkeen, kuin tehdä Hänestä pelkkää opinkappaletta.
Isä ja Poika olivat helposti ymmärrettävissä Jumalan persooniksi, sillä Jeesus puhui asiasta paljon. Henki on Gregorioksen mielestä yhtäläinen Jumala kuin Isä ja Poikakin ovat. Hän perustelee väitettään pyhillä kirjoituksilla ja kirkon liturgisilla käytännöillä. Mutta mitään systemaattista esitystä Gregorios ei Pyhästä Hengestä tee, sillä Jumala on selittämätön. Jumala on kolmiyhteinen, Isä, Poika ja Pyhä Henki, jotka kaikki ovat yksi täydellinen Jumala.
Pyhän Hengen vastustajat viittasivat perusteluissaan siihen, ettei Pyhä Henki esiintynyt Vanhan Testamentin teksteissä lainkaan. Gregorios vastasi epäilijöille, että Pyhä Henki on ennen kaikkea kirkon ilmentymä. Pyhä Henki tuli esille kyllä jo profeettojen kirjoituksissa, mutta lopullisen ilmentymän Henki sai uudessa liitossa eli kirkon synnyssä. Uuden testamentin puolella Henki esiintyi useitakin kertoja.
Gregorioksen mielestä Hengen merkitys Kristuksen maanpäällisessä elämässä oli osoitus Hengen olemassa olosta. Kaikista selvin osoitus asiasta on Teofanian tapahtumassa eli Kristuksen kasteen yhteydessä. Pyhä Henki on välttämätön tekijä kirkon synnyssä. Ja siitä kertoo tietysti tämän päivän epistola ja evankeliumi. Lisäksi kirkko on vakuuttunut Pyhän Hengen toiminnasta, sillä ilman Pyhää Henkeä ei olisi mitään, sillä Hänhän on ”joka paikassa läsnä oleva, elämän antaja ja kaikki täyttävä”.
On pitkälti luettava Gregorioksen ansioksi se, että vuoden 381 yleinen kirkolliskokous laajensi uskontunnustusta, ja siihen tuli lisäys: ”Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan, Eläväksitekijään, joka lähtee Isästä ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan, ja joka on puhunut profeettojen kautta”. Oppi Pyhän Hengen jumaluudesta todettiin ortodoksiseksi.
Kristus itsekin viittaa opetuksessaan Pyhän Hengen välttämättömyyteen perustaessaan kirkkoa. Kirkko ei ole meidän ihmisten perustama, vaan se on jumalallista alkuperää, niin kuin päivän teksteistä voimme kuulla. Kirkon perusti Jeesus Kristus. Sen takia meidän on erityisesti vaalittava kirkkoa ja seurakuntaa.
Toinen tämän päivän kristillisen opetuksen ydin on siis kirkon syntyminen. Pääsiäisen keskijuhlan stikiiroissa jo lauloimme, että ”valmistaudumme Pyhän Hengen vastaanottoon”. Koska kirkko elää pelastushistorian tapahtumat uudelleen, tämä päivä on suuri juhlapäivä kirkossa, sillä tänään saamme Pyhän Hengen. Kirkko sai alkunsa ensimmäisenä helluntaina. Hengen voimasta opetuslapsista tuli apostoleja, tavallisista kalastajista tuli ihmisten kalastajia. Kirkkoon liitettiin heti 3000 henkeä.
Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta pyhissä teksteissä liittyy siihen, että apostolit saivat kielillä puhumisen lahjan. Se on tulkittu siten, että kauan kadoksissa ollut yhteys Jumalan ja ihmisten välillä palautettiin. Nyt kaikki olivat yhtä kirkkoa, kielestä, kansasta tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.
Kirkko on heijastuma Pyhästä Kolminaisuudesta. Sillä tarkoitetaan, että kirkko on täydellinen aivan kuin Pyhä Kolminaisuus on täydellinen. Pyhässä Kolminaisuudessa persoonien välinen rakkaus on täydellinen ja purkamaton. Kirkolla on kaikki pelastukseen tarvittava kokemus. Mutta niin kuin tiedämme, ei kirkkokaan tai sen edustajat ole aina oikeassa. Ja parhaimmillaan kirkko myös tunnistaa puutteellisuutensa. Kirkko onkin jumalisinhimillinen kokonaisuus. Meidän maanpäällinen kirkkomme elää langenneessa tilassa, joten se tekee virheitä. Jokaisen kirkon jäsenen on osallistuttava kirkon elämään ja johdettava se siihen tilaan, jonka Kristus sille on tarkoittanut. Kirkko toimii myös iankaikkisuudessa, jonne meidät kaikki vuorollaan kutsutaan. Iankaikkisessa kirkossa järjestys on palautunut Jumalan tahdon mukaiseksi. Samaa järjestystä toivotaan myös maanpäälliseltä kirkolta.
Koska suora yhteys Jumalan ja ihmisen välillä meni poikki syntiinlankeemuksessa, tarvitsemme kirkon pitämään tuota yhteyttä yllä. Jokainen liturgia on Jumalan valtakunnan kokemista ennakolta. Kirkko on pelastuksen arkki. Siinä on kaikki, mitä kristillisessä elämässämme tarvitsemme.
Kirkon jäseninä meillä on toivoa, sillä tehtäväämme kirkon elämän vaalimisessa auttaa Pyhä Henki. Pyhä Henki vaikuttaa meissä jatkuvasti. Sanallisesti Henki esiintyy mm. sakramenteissa. Pyhää Henkeä kutsutaan useita kertoja liturgiassa. Vedenpyhityksessä Häntä kutsutaan pyhittämään vesi. Papin vihkimyksessä Hän on läsnä kätten päälle panemisen kautta. On myös huomattava, että jokaisen ihmisen keho on Pyhän Hengen temppeli. Meidän pitäisi pitää huolta tuosta temppelistä.
Vaalikaamme kaikki tuon Hengen läsnäoloa itsessämme ja suhteissamme lähimmäisiimme! Henki ei vaikuta, ellemme itse sitä halua. Hengen täyttämällä kirkolla on vahva opetus lähimmäispalveluun. Seurakunnassamme on aina toiminut vapaaehtoinen lähimmäispalvelu. Tarkoituksena on, että lähiaikoina lähimmäispalvelua koordinoitaisiin tarkemmin osaksi seurakunnan toimintaa. Saamme kuulla tuosta asiasta liturgian jälkeen. Amen.
Juha Riikonen