Korona ja pääsiäinen

Hyvät seurakuntamme jäsenet: isät, veljet ja sisaret. Meille kaikille tärkeä suuri ja pyhä pääsiäinen lähestyy. Varsinainen suuri paasto päättyy tänään 26.3.2021 ja huomisesta lähtien astumme ylösnousemusjuhlan esijuhlakauteen. Paasto jatkuu vielä pääsiäiseen saakka, mutta nyt emme paastoa enää itsemme tähden, vaan Kristuksen ylösnousemus tietä seuraten.

Eilen ilosanoman-juhlan, Marian ilmestysjuhlan, keskelle saimme ikävän viestin. Korona on palannut koko Pohjois-Karjalan alueella kiihtymisvaiheeseen. Seurakunnan alueella on kymmeniä altistumispaikkoja ja niitä tulee ilmeisesti lisää. Alttiiksi koronalle on voinut tulla lukuisissa ravintoloissa, elokuvissa ja liikuntapaikoissa, mutta myös aivan tavallisissa ruokakaupoissa ja tavarataloissa. Onneksi Luoja on varjellut meitä altistumasta koronalle pyhäköissämme ja yhteisissä kokoontumisissamme. Kiitos siitä kuuluu myös teille kaikille, jotka noudatatte annettuja ohjeita ja varotoimenpiteitä.

Tätä viestiä kirjoittaessa Siun Sote on säilyttänyt rajoitukset ennallaan. Tämänhetkisen tiedon valossa me voimme kokoontua pääsiäisen jumalanpalveluksiin pienellä 20 hengen ryhmällä. Tämä mahdollistaa monien pääsyn kirkkoon sekä juhlan alla että itse juhlakautena.

Jotta mahdollisimman moni pääsisi kirkkoon ja jumalanpalveluksiin toivon, että jokainen miettisi mielessään, miten moneen palvelukseen on hyvä ilmoittautua. Kun rajaamme omaa osallistumistamme, moni muukin saa mahdollisuuden osallistua juhlaan. Voimme myös auttaa toista seurakuntalaista ilmoittautumisessa. Tiedän, että palvelukset täyttyvät pian, mutta mahdollisuuksia osallistua juhlaan on monia. Yksin pääsiäisyön palvelus toimitetaan peräti kahdeksassa temppelissä, lisäksi ovat monet muut palvelukset seurakunnan pyhäköissä.

Koska epidemia on kiihtymisvaiheessa, meidän tulee olla entistä tarkempia ja huolellisimpia varotoimien suhteen. Pyydän huomioimaan seuraavia asioita:

  • Seurakunnan jumalanpalveluksiin voi osallistua vain ennakkoilmoittautumalla
  • Turvaväli on kaksi metriä
  • Maskin käyttöön ja käsi- sekä yksimis-hygieniaan on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota
  • Sairaana ei saa osallistua seurakunnan kokoontumisiin – ei edes pienten flunssaan viittaavien oireiden kanssa
  • Matkustamista oman paikkakunnan ulkopuolelle jumalanpalveluksiin tulee välttää
  • Tilanne voi muuttua nopeastikin pahemmaksi – seuraathan aktiivisesti seurakunnan tiedotusta

Tämä aika on kaikille raskas. Muistetaan toinen toisiamme rukouksissamme. Viettäkäämme suurta juhlaa niissä puitteissa, jotka meille nyt sallitaan. Ylösnousemusjuhlan merkitys on ikuinen. Viettäkäämme juhlaa toinen toisiamme muistaen, Jumalan kunniaksi ja mielemme ylentämiseksi Vapahtajamme puoleen.

Juhlan odotusta ja tulevaa juhlaanne siunaten ja voimia toivottaen

isä Tuomas Järvelin
kirkkoherra