Kirjoitus on julkaistu 18.2.2021 Pogostan Sanomien Sanoja arkeen -palstalla, kuten myös aiemmat Kanttorin kynästä -kirjoitukset.
Ensimmäisen kerran tervehdin Pogostan Sanomien lukijoita tällä palstalla tuoreena kanttorinalkuna vuonna 2005. Siitä on kulunut jo yli 15 vuotta. Olen jo useamman vuoden tehnyt väitöskirjaa vapaa-aikanani, mutta nyt tutkimustyöni yliopistolla muuttuu maaliskuusta lähtien kokopäiväiseksi työksi, jonka määränpäänä kivisen polun (ja noin kolmen vuoden) päässä siintää väitöskirja. Maaliskuusta eteenpäin teitä seurakunnassa ja myös tällä palstalla tervehtii toinen, pian valittava kanttori.
Työ Ilomantsissa ja ne sadat hautajaiset, joissa olen saanut laulaa, toimivat inspiraationa tutkimussuunnitelmaa luodessani. Olen kiinnostunut siitä, mihin kirkon veisuja tai itkuvirsiä hautajaisissa oikein tarvitaan ja miksi ihmisen ääni on niin voimakas väline tuonpuoleista lähestyttäessä. Olen tutustunut tutkimuksessani arkistolähteiden kautta Raja-Karjalan itkijöihin 1900-luvun alkupuolella ja olen saanut matkustaa myös tämän päivän itkuvirsitaitajien luo Pohjois-Kreikkaan. Vielä monin tavoin olen tutkimuksessani alussa, mutta elämääni tutkimuksen teko on rikastuttanut jo paljon uusilla ystävillä ja kulttuurien syvemmällä ymmärtämisellä. Parasta tutkimuksen teossa ovat olleet uutta luovat keskustelut tapaamieni ihmisten kanssa eri puolilla Eurooppaa.
Parasta myös työssäni Ilomantsissa ovat olleet keskustelut ja kohtaamiset hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Vähän päälle parikymppisenä kanttorina olin lumoutunut minua paljon vanhempien ihmisten kertomuksista elämästä paljon ennen syntymääni jopa 1920-luvulle saakka. Jos joku ajatteli, että onpa syrjäinen paikka tehdä töitä tuo Ilomantsi, minä koin olevani kaiken perinnetiedon keskellä persoonallisten ja lämpimien ihmisten ympäröimänä.
Ilomantsi ei todella ole mikä tahansa kyläkeskus ortodoksikanttorin tehdä töitä. Ilomantsin pitkä historia näkyy ensin siitä yleisesti käytetyssä nimessä ”pogosta” eli veronkantoalue. Erityisesti tämä pogosta on ollut yli 500 vuotisella seurakunnan historiallaan ”Pyhän Iljan pogosta”. En edes tiedä montako kanttoria ja laulajaa täällä on ollut ennen minua. Pitkä historia näkyy kokemukseni mukaan tavallista vahvemmassa paikallisidentiteetissä. Olen nauttinut vuosien varrella siitä, ettei monillekaan ilomantsilaisille ole tuottanut ongelmaa sanoa asiaansa suoraan. On erityisen arvokas asia seurakunnassa, että voimme olla erimieltä monistakin asioista sen silti heikentämättä keskinäistä rakkauden sidettämme. Tämä on harvinaista, sillä usein ajattelemme niin, että yhteisön voi rakentaa vain samoin ajattelevien kesken. Yhteisö ei kuitenkaan kehity eikä ole dynaaminen, ellei sen sisällä käydä jatkuvaa keskustelua ja tuoda esille erilaisia näkökulmia. Tärkeintä hyvässä yhteisössä on mielestäni se, että päämäärä on yhteinen ja käymme sitä kohti toisiamme kunnioittaen.
Samalla kun työni tulee jatkumaan tutkimuksen parissa, jätän taakseni useaksi vuodeksi rakkaan kanttorin työn. Kiitos kaikille teille, jotka olette tehneet matkastani Ilomantsin kanttorina tähän asti niin rikkaan!
Riikka Patrikainen
Ilomantsin ort. kappeliseurakunnan kanttori