”Jumalan pelvossa, uskossa ja rakkaudessa lähestykää!” (torstaina 26.3.)
Nämä sanat ovat iskostuneet varmasti jokaisen kirkossa käyvän ortodoksin takaraivoon. Näin ei ole vain Suomessa, vaan kaikkialla maailmassa. Liturgia ja ehtoollisen sakramentti ovat ne, jotka käytännössä muodostavat Kirkon, Kristuksen Ruumiin. Ihminen elää liturgiasta liturgiaan rakentuen Kirkon jäseneksi ja etenee kohti Jumalan valtakuntaa.
”Pidä sinä tapa, niin tavat pitävät sinut.” Kun noudatamme tapoja, niin ne lähes automaattisesti pitävät meidät oikealla tiellä. Säännölliseen ehtoolliseen osallistumiseen meitä kehotetaan. Tästä asiasta jo apostoli Paavali kirjoitti meille: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.” (1. Kor. 11: 26). Apostolien tekojen kirja kertoo: ”Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” (Ap.t. 2: 42). Kirkon varhaiset ohjeet kehottavat kristittyjä osallistumaan säännöllisesti ehtoollisen sakramenttiin.
Kaikki edellä kirjoitettu liittyy tavalliseen elämäntilanteeseen. Poikkeusoloissa joudumme toimimaan toisella tavoin. Ensimmäinen huomio olkoon lähimmäisen rakastaminen. Jos me todella rakastamme lähimmäisiämme, niin emme tee mitään sellaista, joka saattaisi lähimmäisemme vaaraan. Koronan aiheuttaman pandemian aikana täysin viattomalta vaikuttava vierailu voi levittää tietämättämme virusta lähimmäisiimme. Fyysisen etäisyyden pitäminen on siis tässä yhteydessä merkki lähimmäisen rakastamisesta. Lähimmäisiämme me voimme edelleen auttaa, on vain mietittävä, mitkä ne keinot ovat. Yhteydenpito ja esirukous onnistuvat ilman fyysistä tapaamista.
Ortodoksisen kirkon toiminta on yhteisöllistä. Olemme tottuneet toimimaan yhdessä, kokoontumaan yhteisiin jumalanpalveluksiin. Nyt se ei ole mahdollista. Voimme osallistua edelleen yhteiseen palvelukseen rukouksen ja teknisten apuvälineiden kautta. Tämä on myös aika, jolloin meillä on mahdollista harjoittaa enemmän henkilökohtaista rukousta.
Jostain luin, että me (ortodoksit) olemme ”riippuvaisia ehtoollisesta”. Pidän sitä hyvänä asiana. Tämä pandemia voi osoittaa meille, kuinka riippuvaisia me todellakin olemme ehtoollisesta. Ei ole huono asia, jos koemme jopa ”vieroitusoireita”, kun emme pääse ehtoolliselle. Tämä riippuvaisuutemme osoittaa sen, että me kaipaamme Jumalaa. Kunpa me silloin muistaisimme rukouksen ja lähimmäisen rakastamisen.
Ehtoollisen sakramentti, kuten muutkin sakramentit, ovat pyhittäviä asioita, niiden kautta ei jaeta kirouksia. Ehtoollisessa viini on Kristuksen Veri ja leipä on Kristuksen Ruumis. Mutta jos ihminen, joka sairastaa tarttuvaa tautia, suutelee ehtoollismaljaa, niin seuraava ihminen voi tulla osalliseksi paitsi ehtoollisesta, myös viruksesta. Kyse ei ole vain yksittäisestä esineen suutelemisesta, viaton kuiva yskä voi levittää suuressa ihmisjoukossa viruksen satoihin tai tuhansiin läsnäolijoihin (tästä on useita esimerkkejä, meillä Suomessa vaikka naistenpäivän konsertti).
Poikkeuksellisessa tilanteessa kirkon on etsittävä niitä palvelemisen muotoja, joihin se kykenee. Jumalanpalvelusten toimittamista seurakuntalaisten ja koko maailman puolesta jatketaan sellaisessa muodossa, kuin se on mahdollista. Paras asiantuntemus pandemiasta on viranomaisilla. Kirkko noudattaa viranomaisten ohjeita osallistuen näin pandemian torjumiseen.
Voimmeko me pelastua, kun emme voi osallistua kirkon jumalanpalveluksiin? Kyllä voimme! Jumala meidät pelastaa, emme me itse siihen yksinämme kykene. Poikkeuksellisena aikana Jumala edellyttää meiltä lähimmäisen rakastamista. Etsikäämme Jumalaa niin ajatuksissamme kuin rukouksissamme ja auttakaamme oikealla tavalla lähimmäisiämme.
Ortodoksinen kirkko tunnetaan paitsi jumalanpalveluksistaan, niin myös ohjeista, joiden tarkoitus on johdattaa ihmistä kohti Jumalan valtakuntaa. Kirkon elämässä on kuitenkin poikkeuksia. Tämän kirjoittaja muistelee, että pyhittäjä Maria Egyptiläinen osallistui vain kerran elämässään ehtoolliseen. Hän on pyhä. Jumalan armo voi noudattaa myös muita polkuja, kuin mitä me tiedämme.
Pääsiäisajan tervehdystä ”Kristus nousi kuolleista” käytetään kirkossamme pääsiäisaikana. Vaikka en tiedä yhtään sääntöä, joka kieltäisi sen käyttämisen muuna aikana, kansa noudattaa em. periaatetta. Pyhittäjä Serafim Sarovilainen tervehti näillä sanoilla vastaantulijoita koko kirkkovuoden aikana.
Olkaamme kotona. Rukoilkaamme. Odottakaamme pääsiäisen riemua ja pandemian talttumista.
Julkaistu Joensuun ortodoksisen seurakunnan internetsivuilla 26.3.2020