Turun ortodoksisen seurakunnanvaltuusto kokoontui 12.11.2025 toiseen sääntömääräiseen kokoukseen. Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestyksen mukaan tässä kokouksessa valtuuston on vahvistettava seurakunnan talousarvio ja tuloveroprosentti, hyväksyttävä seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma sekä valittava ne luottamushenkilöt, joiden toimikausi on kalenterivuosi.
Kokouksessa käsiteltiin useita seurakunnan toiminnan ja talouden kannalta merkittäviä asioita.
Seurakunnanvaltuusto hyväksyi seurakunnanneuvoston esityksen, jonka mukaan Pyhän Aleksandran kirkko vahvistetaan suihkuinjektointi- ja kuormansiirtolaatta-menetelmällä. Hankkeen alustava kustannusarvio on noin 4 miljoonaa euroa. Suunnittelua jatketaan normaalisti, ja lopullinen toteutuspäätös tehdään rahoitusneuvottelujen jälkeen. Valtuuston päätös on alistettava kirkollishallituksen vahvistettavaksi ennen täytäntöönpanoa, koska kyse on taloudellisesta sitoumuksesta, jonka arvo ylittää seurakunnan vuositulon ja koska kirkolle tehdään hyvin merkittävä korjaus.
Seurakunnanvaltuusto myönsi luvan kilpailuttaa ja hakea pankkilainaa investoinnin rahoittamiseksi. Päätöksen mukaan valtuusto hyväksyy lopullisen lainatarjouksen.
Kokouksessa hyväksyttiin sekä viisivuotinen (2026–2030) että kolmivuotinen (2026–2028) investointisuunnitelma. Painopisteinä ovat Pyhän Aleksandran kirkon korjaus, Salon tsasounan ja Rauman rukoushuoneen kunnostukset sekä seurakuntatilojen parannukset.
Seurakunnanvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2026 ja vahvisti veroprosentiksi 1,75 %. Talousarviovuosi 2026 on alijäämäinen (–87 998 €).
Seurakunnanvaltuusto hyväksyi poistosuunnitelman päivityksen, joka lyhentää poistoaikoja. Päivitetty poistosuunnitelma otetaan käyttöön 1.1.2026 alkaen toteutettavissa investoinneissa. Poistosuunnitelman lisäksi seurakunnanvaltuusto hyväksyi uuden hautaustoimen ohjesäännön. Ohjesääntö tulee voimaan 1.12.2025.
Vuoden 2026 seurakunnanvaltuusto puheenjohtajaksi valittiin Vesa Viitaniemi, ja varapuheenjohtajiksi Maisa Kuusela sekä Riikka Harikkala-Laihinen.
Pääset lukemaan seurakunnanvaltuuston päätökset tästä.
Kiitos kaikille luottamushenkilöille heidän arvokkaasta työstään seurakunnan hyväksi.