Pyhä Alek­san­dra, rukoile puo­les­tamme!


Kupoli 2/2026 pää­kir­joi­tus

Juh­lis­tamme tänä vuonna Pyhän Alek­san­dran kirkon 180-vuotista historiaa. On suuri siunaus ja etuoikeus saada viettää yhdessä tätä mer­kit­tä­vää vaihetta Turun seu­ra­kun­nan historiassa. 

Kuten vanhoista kuvista käy ilmi, Turku oli tuolloin hyvin erilainen kaupunki kuin nykyään. Turun palo oli jäänyt taakse, ja kaupunki etsi uutta suuntaa ja ilmettä. Silloiset hal­lit­si­jat ja päättäjät eivät jääneet katsomaan men­nei­syy­den tuhoa, vaan käänsivät katseensa tule­vai­suu­teen ja tekivät rohkeita rat­kai­suja. Yksi niistä oli orto­dok­si­sen kirkon raken­ta­mi­nen nykyi­selle pai­kal­leen. Kun kulkee Turun keskustan halki, ei voi olla huo­maa­matta Pyhän Alek­san­dran kirkkoa. Se on olen­nai­nen osa kaupungin maisemaa ja historiaa. Rakennus ei jää kenel­tä­kään huo­maa­matta.

Kirkko on seissyt pai­kal­laan läpi sotien ja jatkuvien yhteis­kun­nal­lis­ten muutosten. Se raken­net­tiin aikana, jolloin nykyistä seu­ra­kun­taa ei vielä ollut olemassa siinä muodossa kuin sen tänään tunnemme. Kirkkoa ei kui­ten­kaan raken­nettu pelkäksi monu­men­tiksi tai muis­to­mer­kiksi, vaan se raken­net­tiin pal­ve­le­maan seu­ra­kun­nan jäseniä.

Tuskin kirkon raken­ta­jat olisivat voineet kuvitella, että vuonna 2026 heidän raken­ta­mansa kirkko olisi edelleen elävässä ja aktii­vi­sessa käytössä. Tämä kertoo siitä, että kirkkomme ei ole ainoas­taan kult­tuu­ri­his­to­rial­li­nen monu­mentti, vaan elävä hen­gel­li­nen koti, josta monet hakevat turvaa ja vas­tauk­sia elämänsä mer­kit­tä­viin kysy­myk­siin.

Pyhän Alek­san­dran kirkon his­to­ri­aan sisältyy monien piispojen, pappien, kant­to­rei­den, luot­ta­mus­hen­ki­löi­den ja seu­ra­kun­ta­lais­ten työ ja palvelu. Jokainen on omalla työllään jättänyt jälkensä seu­ra­kun­taan ja auttanut pitämään sen katseen suun­nat­tuna Kris­tuk­seen. He ovat luot­ta­neet siihen, että kaikki työ ja kirkossa tapahtuva rukous raken­ta­vat seu­ra­kun­taa.

Tähän his­to­ri­aan mahtuu myös kriisejä, ris­ti­rii­toja ja vaikeita aikoja. Ne kuuluvat vali­tet­ta­vasti jokaisen ihmi­syh­tei­sön elämään. Kun ihmiset asettavat omat näke­myk­sensä yhteisen tehtävän edelle, seu­rauk­sena voi olla hajaan­nusta ja kipua. Vaikka meillä olisi kuinka kaunis ja arvokas kirkko, se ei yksin riitä pitämään seu­ra­kun­taa elävänä. Seu­ra­kun­nan todel­li­nen voima ei ole sen seinissä, vaan siinä, että sen jäsenet, pitäen katseensa Kris­tuk­sessa, kantavat yhdessä vastuuta seu­ra­kun­nasta ja sen teh­tä­västä.

Silloinen ja nykyinen kir­kos­sa­kä­vijä etsivät samaa, Kristusta. Pitämällä katseemme Hänessä voimme kohdata myös tämän ajan Pyhän Alek­san­dran kirkon ja seu­ra­kun­nan mah­dol­li­suu­det ja haasteet: kirkon tulevan remontin, seu­ra­kun­nan moni­kult­tuu­ri­suu­den, kirkkoon hakeu­tu­vien ihmisten määrän kasvun, dia­ko­nia­työn tarpeet sekä lasten ja nuorten tukemisen ja ohjaa­mi­sen.

Kiit­tä­käämme Jumalaa kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat raken­ta­neet kirk­koamme ja seu­ra­kun­taamme. Tehkäämme edelleen yhdessä työtä sen eteen, että jokainen Pyhän Alek­san­dran kirkon ohi kulkeva löytäisi kir­kos­tamme rukouksen paikan ja voisi kohdata Kris­tuk­sen.

Pyhä Alek­san­dra, rukoile puo­les­tamme!

Isä Ioannis Lam­pro­pou­los, kirk­ko­herra