Kuolema, hautaus ja muis­ta­mi­nen

Kun orto­dok­si­sen kirkon jäsen kuolee, omaiset ottavat välit­tö­mästi yhteyttä vainajan koti­seu­ra­kun­taan. Seu­ra­kunta auttaa hau­tauk­sen jär­jes­tä­mi­sessä.

Yhteys­tie­dot

Turun orto­dok­si­sen seu­ra­kun­nan kanslian puhelin on 044 751 4423 ja säh­kö­posti turku@ort.fi.

Kun läheinen kuolee

  1. Ota yhteyttä vainajan koti­seu­ra­kun­taan. Turun seu­ra­kun­nassa yhtey­den­otto tapahtuu kanslian kautta.
  2. Sovi yksi­tyis­koh­dista seu­ra­kun­nan ja toi­mit­ta­van papin kanssa: koska ja missä hautaus toi­mi­te­taan ja mihin vainaja haudataan.
  3. Sovi etukäteen, jos toivot papin olevan paikalla muis­to­ti­lai­suu­dessa.
  4. Hanki arkku ja kuo­lin­vaat­teet. Ks. ohjeet alta.

Orto­dok­si­sen kirkon jäsen pyritään siu­naa­maan hautaan mah­dol­li­sim­man nopeasti. Itse hau­taus­toi­mi­tus on litur­gi­nen koko­nai­suus, joka ei sisällä erikseen suun­ni­tel­ta­via osia.

Arkku ja vainajan pukeminen

Vainaja puetaan arkkuun kau­nii­seen vaa­te­ker­taan, johon sisäl­ty­vät kaikki asusteet alus­vaat­teista kenkiin asti. Kaulaan laitetaan risti (ei kultaa eikä hopeaa). Puetun vainajan ylle las­kos­te­taan ohut kateliina ja otsalle nauha, johon on kirjottu tai painettu Pyhän Kol­mi­nai­suu­den veisun sanat ”Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuo­le­ma­ton, armahda meitä”. Myös kasvoille asetetaan ohut liina. Vainajan rinnalle arkkuun asetetaan pieni ikoni. Arkkuun voi halu­tes­saan laittaa myös kukkia.

Orto­dok­si­sen hau­taus­pal­ve­luk­sen litur­gi­nen väri on ylös­nouse­muk­sen väri eli valkoinen. Siksi sekä arkun että vaat­tei­den väriksi suo­si­tel­laan valkoista. Myös puinen arkku on yksin­ker­tai­suu­des­saan kaunis ja toimiva. Perinteen mukaan hau­taus­pal­ve­lus toi­mi­te­taan avoimen arkun kanssa, joten kannen tulisi olla kokonaan helposti irro­tet­ta­vissa.

Orto­dok­si­nen kirkko suosii perinteen mukaista ark­ku­hau­tausta. Mikäli vainaja on itse ilmaissut halua­vansa polt­to­hau­tauk­sen, näinkin voidaan toimia. Jotkut varaavat arkun ja kuo­lin­vaat­teet itselleen vanhan tavan mukai­sesti jo elin­ai­ka­naan.

Hau­taus­toi­mi­tuk­sen kulku

Toi­mi­tuk­sen aluksi arkku kannetaan keskelle kirkkoa ja avataan. Mikäli vainaja on kieltänyt arkun avoinna pitämisen tai sen avaa­mi­selle on muita esteitä, hautaus toi­mi­te­taan arkku sul­jet­tuna. Omaisille jaetaan toi­mi­tuk­sen ajaksi käteen kirk­ko­kynt­ti­lät eli tuohukset. Var­si­nai­sen juma­lan­pal­ve­luk­sen aikana on tapana seistä.

Orto­dok­si­nen hau­taus­toi­mi­tus on ennen kaikkea rukousta vainajan kuo­le­mat­to­man sielun puolesta. Sen aikana tois­te­taan usein lyhyttä rukousta: ”Saata, Herra, lepoon nukkuneen pal­ve­li­jasi sielu”.

Muis­to­lauseeksi

Tämä rukous sopii hyvin myös kuo­li­nil­moi­tuk­seen tai kuk­ka­lait­tee­seen lii­tet­tä­väksi muis­to­lauseeksi. Paljon käy­tet­tyjä muis­to­lauseita ovat myös ”Ollos iäti muistettu” ja ”Ian­kaik­ki­nen muisto” sekä pää­siäi­stro­pari ”Kristus nousi kuol­leista, kuo­le­malla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi”.

Toi­mi­tuk­sen lop­pu­puo­lella tuohukset sam­mu­te­taan. Omaiset jättävät viimeiset jää­hy­väi­set arkun äärellä lukemalla hiljaa mie­les­sään rukouksen vainajan sielun puolesta, pyy­tä­mällä häneltä hil­jai­suu­dessa anteeksi ja siu­naa­malla häntä ris­tin­mer­killä. Vainajan rinnalla olevaa ikonia suu­del­laan. Monet haluavat myös hyväillä vielä kerran rakkaan omaisen poskea tai kättä. Jos nämä tavat eivät tunnu luon­te­vilta, vainajan voi hyväs­tellä yksin­ker­tai­sesti sei­so­malla hetken arkun äärellä.

Hyvästien jälkeen pappi siunaa vainajan arkkuun ris­tin­muo­toi­sesti lai­tet­ta­valla hiekalla, ja arkku suljetaan. Kukat voi laskea arkulle tässä vaiheessa tai jää­hy­väis­ten yhteydessä; sään salliessa myös haudalle. Kirkosta pois­tu­taan niin, että pappi ja laulajat kulkevat arkun edellä.

Var­si­nai­nen hau­taus­pal­ve­lus kestää noin puoli tuntia. Hyvästien jät­tä­mi­seen kuluu saat­to­väen koosta riippuen muu­ta­mista minuu­teista noin puoleen tuntiin. Hautaan las­ke­mi­sen jälkeen toi­mi­te­taan lyhyt lita­nia­pal­ve­lus, jonka jälkeen hauta peitetään ja sen äärellä lauletaan yhdessä sovittu tai kanttorin ehdottama kirk­ko­veisu. Tämän jälkeen siir­ry­tään vapaa­muo­toi­seen muis­to­ti­lai­suu­teen, jos sellainen on jär­jes­tetty.

Vainajan muis­to­pal­ve­lus ja muis­ta­mi­nen

Akvarelli: vainajien muistelupöytä, jolla palaa tuohuksia ristiinnaulitun kuvan edessä.

Omaiset voivat halu­tes­saan pyytää pappia toi­mit­ta­maan panihidan eli vainajan muis­to­pal­ve­luk­sen. Perin­tei­sesti panihida toi­mi­te­taan kuo­lin­päi­vänä, kol­man­tena päivänä kuo­le­masta, 40 päivää kuo­le­masta ja vuosi kuoleman jälkeen sekä jatkossa vuo­sit­tain vainajan kuo­lin­päi­vänä.

Edes­men­neitä muis­te­taan päi­vit­täin myös yksi­tyi­sessä rukouk­sessa. Kirkossa vainajien muistelu tapahtuu sytyt­tä­mällä tuohus vainajien muis­te­lu­pöy­dälle. Myös pappia voi pyytää rukoi­le­maan tuo­nil­mai­siin siir­ty­nei­den rakkaiden puolesta täyt­tä­mällä kirkon eteisessä tähän tar­koi­tuk­seen varatun muis­te­lu­la­pun, johon kir­joi­te­taan muis­tel­ta­vien etunimet. Lappu jätetään kirkon isän­nöit­si­jän pöydälle, josta se toi­mi­te­taan alttariin.

Hau­taus­maa, hau­ta­pai­kat ja maksut

Val­mis­tau­tu­mi­nen omaan kuolemaan

Monet orto­dok­si­sen kirkon jäsenet haluavat val­mis­tau­tua omaan kuo­le­maansa, jos sen lähes­ty­mi­nen on tiedossa. Käy­tän­nössä val­mis­tau­tu­mi­nen tar­koit­taa usein syn­nin­tun­nus­tuk­sen, sai­raan­voi­te­lun ja ehtool­li­sen sakra­ment­tei­hin osal­lis­tu­mista tai sie­lun­hoi­dol­lista kes­kus­te­lua papin kanssa. Pappi voi vierailla kuolevan luona kotona tai sai­raa­lassa ja tuoda myös ehtool­li­sen mukanaan. Kirkolla on myös tietyt kuoleman hetkellä luettavat rukoukset, jotka pappi voi lukea vii­meis­ten hetkien koit­taessa.

Omat toiveet voi kirjata sie­lun­hoi­dol­li­seen hoi­to­tah­toon, joka kannattaa käydä läpi yhdessä läheisten ja hoi­to­hen­ki­lös­tön kanssa. Yksin­ker­tai­sim­mil­laan sie­lun­hoi­to­tahto on seu­ra­kun­nista saatava ja lom­pa­kossa pidettävä kortti, johon merkitään oman nimen lisäksi koti­seu­ra­kun­nan nimi sekä rippi-isän tai dia­ko­nia­työn­te­ki­jän nimi ja puhe­lin­nu­mero. Kortissa on lisäksi teksti: ”Olen ortodoksi ja pyydän, että luokseni kutsutaan pappi tai dia­ko­nia­työn­te­kijä, jos olen sairauden tai onnet­to­muu­den vuoksi kyvytön sitä itse tekemään. Toivon, että luonani vie­rail­laan ja että voin saada sai­raan­voi­te­lun ja Pyhää Ehtool­lista.”

Nämä tiedot kannattaa kirjata myös Omakanta-palveluun. Ne auttavat omaisia ja hoi­to­hen­ki­lös­töä huo­leh­ti­maan siitä, että kirkon jäsen pääsee osal­li­seksi oman kirkkonsa sie­lun­hoi­dol­li­sista pal­ve­luista myös tilan­teessa, jossa hän ei itse kykene ottamaan yhteyttä seu­ra­kun­taan.

Tukea surussa

Jokainen kohtaa ja käsit­te­lee surun omalla tavallaan ja omassa tah­dis­saan, mutta matkaa ei tarvitse tehdä yksin. Papin kanssa voi kes­kus­tella luottamuksellisesti; kes­kus­te­lu­tuki on mak­su­tonta. Lue lisää sivulta Apua ja tukea.

Keneen otat yhteyttä

Lisää hautaan siu­naa­mi­sesta ja vainajan muis­to­pal­ve­luk­sesta Suomen orto­dok­si­sen kirkon sivuilla.