Rauman rukous­huo­neen juhlapuhe – Rauman Tiis­tai­seu­ran pj. Tarja Ojanen

Kuva: Riikka Pat­ri­kai­nen

Korkeasti pyhitetty Isä Esipaimen, hyvä Isä Ioannis, hyvät kut­su­vie­raat ja rakkaat Tiis­tai­seu­ra­lai­set

Kiitos teille kaikille siitä, että olette tulleet juhlimaan kanssamme.

Kuten ehkä kaikki tiedämme, Rauman Pyhän Niko­laok­sen rukous­huo­neen ja Rauman Tiis­tai­seu­ran ole­mas­sao­losta saamme kiittää Kar­ja­lasta Rauman seudulle muut­ta­neita evakkoja: ihmisiä, jotka joutuivat muuttaman pois rakkailta syn­ty­si­joil­taan sodan puh­je­tessa ja joiden oli vaikeaa sopeutua uuteen ympä­ris­töön, jossa kieli ja kulttuuri poik­ke­si­vat niin paljon tutusta. Monen on ollut pakko hylätä oma uskonsa saa­dak­seen hyväk­syn­tää tai vaikkapa töitä ja ulko­muo­toa­kin saattoi joutua muut­ta­maan, jotta hyväk­syt­tiin joukkoon. Kar­ja­lai­set letit olivat täällä outoja.

Onnek­semme oli kuitenkin niitä, joille oman kirkon tavat ja perinteet olivat rakkaita ja heidän ansios­taan olemme täällä tänään. Yksi näistä oli Salmin Orus­jär­veltä kotoisin oleva Valdemar Rovio, joka on kir­joit­ta­nut his­to­rii­kin alkuai­ko­jen tapah­tu­mista. Ennen kuin jatkan puhettani, minulla on ilo ja kunnia esitellä teille Valdemar Rovion tyttären Miilan, joka on myös tehnyt niin paljon kirkkomme ja Tiis­tai­seu­ran hyväksi.

Itä-Suomen opet­ta­ja­se­mi­naari siirtyi Raumalle ja semi­naa­rin mukana myöskin orto­dok­sis­ten oppi­lait­ten silloinen uskonnon lehtori rovasti Nikolai Ortamo. Ensim­mäi­nen orto­dok­si­nen Juma­lan­pal­ve­lus pidettiin 25. lokakuuta 1945 semi­naa­rin har­joi­tus­kou­lulla. Semi­naa­rin juh­la­sa­lissa oli 150 henkilöä. Valdemar Rovio kir­joit­taa, että tämän ensim­mäi­sen litur­gia­ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen muisto säilyy aina mie­les­sämme ja siitä heräsi ajatus oman rukous­huo­neen hank­ki­mi­sesta Raumalle.

His­to­rii­kin mukaan rovasti Homasen toimesta 25.10.1945 perus­tet­tiin Rauman kreik­ka­lais­ka­to­li­nen Tiis­tai­seura, jonka joh­to­kun­nan ensim­mäi­nen kokous oli 30.01.1950 ja samana vuonna meidät on kirjattu PSHV:n jäseneksi. Tiis­tai­seu­ran piirissä voimistui ajatus oman rukous­huo­neen saa­mi­sesta Raumalle.

Monien vaiheiden jälkeen kaup­pa­kirja alle­kir­joi­tet­tiin 25.10.1954 ja kiin­teistö valmistui käyt­tö­kun­toon 08.12.1955, rukous­huone vihittiin käyttöön 4.11.1956. klo 09.00 ennen litur­gia­pal­ve­lusta, jonka toimitti Helsingin Piispa Alek­san­teri. Hän oli ensim­mäi­nen syn­ty­taus­tal­taan kar­ja­lai­nen piispa. Liturgian jälkeen tar­jot­tiin kirk­ko­kah­vit täällä Nuor­ten­ta­lossa.

Valdemar Rovion his­to­riikki päättyy sanoihin: ”Meille Raumalla ja sen ympä­ris­tössä asuville orto­dok­seille haluaisin sanoa -Tulkoon rukous­huo­neemme meille rakkaaksi. Siihen ohjat­kaamme aske­leemme. ”

Rukous­huo­neemme on tullut meille rakkaaksi paikaksi rukoilla yhdessä ja Tiis­tai­seu­ran vapaa­eh­toi­set ovat tehneet paljon työtä teh­däk­seen tutuksi orto­dok­si­sista kult­tuu­ria ja tapoja ja sanoi­sinpa, että Rauman Tiis­tai­seura on saattanut jopa olla edel­lä­kä­vijä ja esi­merk­kinä Tiis­tai­seu­ro­jen toiminnan kehit­tä­mi­sessä. Pit­si­vii­kon piha­kah­vi­la­toi­minta alkoi jo vuonna 1996 silloisen puheen­joh­ta­jan Helena Virran ideoimana ja vuonna 2012 perus­timme hieman arkaillen ja häpeillen Tiis­tai­seu­ramme Facebook-sivut. Olimme varmasti ensim­mäis­ten uskon­nol­lis­ten yhtei­sö­jen joukossa sosi­aa­li­sessa mediassa. Olin varsin ilahtunut vie­rail­les­sani viime kesänä Rau­ta­lam­min orto­dok­si­sessa kirkossa, kun kirkon opas kertoi seu­raa­vansa tapah­tu­miamme Face­boo­kissa. Tie­dot­ta­mi­semme on siis onnis­tu­nut. Antti Narmala tiedottaa sivuil­lamme orto­dok­si­sen kirkon ja luos­ta­rien toi­min­nasta,  Ulla Raula keskittyy eku­mee­ni­siin asioihin ja minä pai­kal­li­set tapah­tu­mat.

Seuramme 40 vuo­tis­juh­lassa silloinen Helsingin met­ro­po­liitta Leo oli kehot­ta­nut meitä avau­tu­maan, suun­tau­tu­maan ulospäin. Sillä aja­tuk­sella jatkamme tänäänkin.

Toi­min­tamme on aktii­vista. Pit­si­vii­kon piha­kah­vila, rukous­huo­neen avoimet ovet ja piha­va­jamme iko­ni­näyt­tely ovat monelle turis­tille jo kesäinen perinne. Mat­koil­lemme ovat päässeet muutkin kuin Tiis­tai­seu­ramme tai seu­ra­kun­tamme jäsenet. Olemme kutsuneet vieraita, jotka ovat tuoneet rukous­huo­neemme salin täyteen kuu­li­joita: esi­merk­kinä Aiti Kris­to­duli luennoi pit­si­vii­kolla vuonna 2011, Isä Damas­ki­nos kertoi elämästä Athos-vuorella, Helena Nikkanen esitteli häm­mäs­tyt­tä­viä kuvia Egyptistä ja oman kant­to­rimme Riikan luennolle tänä kesänä kar­ja­lai­sista itki­jä­nai­sista toimme pihalta lisää tuoleja kuu­li­joille.  Olemme myös kii­tol­li­sia Turun orto­dok­si­sen seu­ra­kun­nan panok­sesta Tiis­tai­seu­rail­toi­himme aikojen alusta näihin päiviin. Tänä syksynä Isä Mikon ideoimana on luentoja yhteis­työssä Rauman kan­sa­lais­opis­ton kanssa.

Yhdessä olemme kokeneet monen­lai­sia hetkiä. Matkamme ovat olleet mie­leen­pai­nu­via: Isä Hariton Pok­ro­vassa ei jättänyt ketään kylmäksi, Valamon rauha on aina vai­kut­tava kokemus varsinkin sen jälkeen, kun bus­si­matka elokuun helteessä kesti 11 tuntia koska kul­jet­ta­jamme ajoi vain 80 km/h koska polt­toaine oli kallista ja hän eksyi ensim­mäi­sen (Huom! ensim­mäi­sen) kerran läh­det­ty­ään Rauman linja-autoa­se­malta. Auton ilman­vaihto ei myöskään toiminut ja odot­te­limme Jyväs­ky­län toisella puolella linja-auto­py­sä­killä toista autoa. Jäl­keen­päin olemme nauraen muis­tel­leet tätä matkaa.

Pit­si­vii­kon talkoissa on tehty hapan­kaa­lia ilta­myö­hään piha­sau­nassa tai karon­kassa lie­ri­ha­tut olivat lop­puil­lasta vähän vinossa kotiin lähdön aikaan. Rahas­ton­hoi­taja Anja Kaimio oli käynyt kuk­ka­kau­passa antamassa Narmalan Antille port­ti­kiel­lon sen jälkeen, kun pal­ve­lus­vii­kon­lo­pun kukat olivat maksaneet 700 euroa.  

Meidän his­to­rias­tamme on tallella satoja kuvia, leh­ti­leik­keitä ja kir­joi­tuk­sia jäl­ki­pol­vien ihme­tel­tä­väksi. Aktii­vi­jä­se­nemme Leila Leivo on kuvannut vuosien varrella satoja kuvia ja olen itse jatkanut perin­nettä. Kaksi ja puoli vuotta sitten päätin omaksi hen­ki­lö­koh­tai­seksi lah­jak­seni koota Leilan kuvat albu­mei­hin ja tehdä omista kuvistani kuva­kir­jat. Leilan kuvien lii­maa­mi­nen on vielä vähän vaiheessa ja tarvitsen apua tekstien lisää­mi­sessä. Omien kuvieni kir­ja­pro­jek­tin aloitin tämän vuoden elokuussa ja näissä kahdessa kuva­kir­jassa on kuvia toi­min­nas­tamme vuosilta 2010-2025. Joh­to­kun­nan hyväk­syn­nällä Tiis­tai­seura on kus­tan­ta­nut kirjat, jotka ovat jatkossa kat­sot­ta­vina Rukous­huo­neella.

Jäsen­mak­sun mak­sa­neita on 31, aktii­vi­sia 10-15.  Osalla on kar­ja­lai­sia juuria, mutta myös niin monet muut ovat kuulleet meidän kirkkomme kutsun ja tehneet työtä seu­ra­kun­tamme ja Tiis­tai­seu­ran hyväksi. Vapaa­eh­tois­ten työ on ollut kor­vaa­mat­to­man arvokasta ja sitou­tu­mi­sesta kertoo sekin, että kar­ja­lan­pii­rak­ka­tal­koissa viime heinäkuun helteessä pii­ra­kan­pais­ta­jien keski-ikä oli yli 80. Rukoi­lemme uusia jäseniä toi­min­tamme jat­ku­mi­seksi.

Tule­vai­suu­teen lähdemme rau­hal­li­sin mielin pitäen kiinni perin­teistä, mutta myös uuden­laista toimintaa suun­ni­tel­len. Haa­vee­nani on, että saisimme aikuisten kris­ti­nop­pi­lei­ri­vii­kon­lo­pun Raumalle Meri­ris­tiin. Vaki­tui­sena Puro­nie­men lei­ri­kä­vi­jänä olen kokenut opetusten lisäksi yhtei­söl­li­syy­den ja toisiin tutus­tu­mi­sen rikas­tut­ta­neen suuresti elämääni. Matka Rau­ta­lam­mille on aika pitkä. Onneksi seu­ra­kun­nas­samme on näitä innok­kaita orga­ni­soi­jia, joilla ajatus leirin jär­jes­tä­mi­sestä on jo lähtenyt liik­keelle.

Toivon, että kaikki entiset jäsenemme ja aktiivit ovat aikanaan saaneet heille kuuluneet kii­tok­sensa.

Vanhus Porfyrios Kauso­ka­li­via­lai­nen sanoo:

Joka rakastaa vähän, antaa vähän.
Joka rakastaa enemmän, antaa enemmän.
Mutta joka rakastaa hyvin paljon,
mitä riittävän arvokasta hän voisi antaa?
Hän antaa itsensä!

Haluan kiittää läm­pi­mästi eri­tyi­sesti niitä, jotka tänään ovat mukana toi­min­nas­samme antaen itsensä ja aikansa kukin oman kykynsä ja jak­sa­mi­sensa mukaan.

Kiitos.