Turun ortodoksisen seurakunnan seurakunnanneuvosto kokoontui 31.8.2026 käsittelemään seurakunnan hallintoon, talouteen ja kiinteistöihin liittyviä asioita.
Seurakunnanneuvosto päätti esittää seurakunnanvaltuustolle, että seurakunta nostaa kanteen Turun kaupunkia vastaan Pyhän Aleksandran kirkon vaurioita koskevassa asiassa. Turun kaupunki on aiemmin hylännyt seurakunnan vahingonkorvausvaatimuksen. Samalla päätti pyytää selvityksen mahdollisista oikeudenkäyntikuluista valtuuston päätöksenteon tueksi.
Talouden osalta seurakunnanneuvosto merkitsi tiedoksi seurakunnan lainanhoitokykyä koskevan selvityksen sekä taloudellisen stressitestin tulokset. Neuvosto päätti myös jatkaa lainarahoitusta koskevia neuvotteluja Nordean kanssa. Lopullinen päätös lainarahoituksesta valmistellaan myöhemmin, kun rakennushankkeen kustannuksista on käytettävissä tarkemmat arviot.
Seurakunnanneuvosto päätti lisäksi esittää seurakunnanvaltuustolle uuden hautamuistomerkkiohjeen hyväksymistä. Ohjeen tavoitteena on selkeyttää hautamuistomerkkejä koskevia käytäntöjä ja menettelytapoja sekä omaisten että seurakunnan näkökulmasta.
Kokouksessa todettiin myös, että isä Valtteri Oksa menettää paikkansa seurakunnanvaltuustossa siirryttyään seurakunnan vakituiseen papin toimeen. Hänen tilalleen seurakunnanvaltuustoon kutsutaan vaalien varasijalla ollut Outi Harri.
Seurakunnanneuvoston seuraavat kokoukset pidetään syys-joulukuun aikana. Tulevien kuukausien merkittävimpiä käsiteltäviä asioita ovat seurakunnan vuoden 2027 talousarvio sekä Pyhän Aleksandran kirkon rakennushankkeen eteneminen.
Ioannis Lampropoulos, khra
Seurakunnanneuvoston puheenjohtaja