Julkaistu Kupolissa 2/2026
Kannattaa maistaa ja katsoa!
Ulla-Maija Lajunen on nähnyt ja osallistunut ortodoksisen kirkon elämään yli 50 vuoden ajan. Luterilaiseen perheeseen syntyneen Ulla-Maijan ensimmäinen kipinä ortodoksisuuteen syttyi koulukaverin perheen kodissa olleesta ikonista ja sen edessä tehdystä ristinmerkistä. Uteliaisuus oli herännyt, ja aluksi ortodoksisuus oli jäänyt mieleen ”kivana kummajaisena”.
– Sitten koitti opettajaksi valmistautumisen hetki ja auskultointi, Ulla-Maija muistelee. – Sama lapsuudenystävä pyysi minua suorittamaan auskultointia Ilomantsin Mekrijärven koululle, ja se jäi lähtemättömästi mieleen.
Nuoret opettajaopiskelijat kävivät Pyhän Elian kirkon palveluksissa ja siellä Ulla-Maija vakuuttui uteliaisuuden syventyneen Jumalan kutsuksi.
– Pohjalaisena ’juntturana’ ei kuitenkaan heti kaikkia kutsuja kuunneltu, mutta ajatus jäi hautumaan. Turkuun tultuani vuonna 1973 asiat etenivät muutamassa vuodessa siihen, että olin Turun seurakunnan neuvostossa mukana jo vuonna 1975.
Alkuaikoja Turun seurakunnassa Ulla-Maija muistelee monenlaisin sävyin. Toiminta seurakunnassa oli vielä rakennusvaiheessa ja seurakunnassa oli myös monia ongelmia, jotka heijastuivat ulospäin mediaan asti.
– Ja naiset olivat luottamuselimissä tuolloin aika harvinaisia. Kirkkoon liittämiset olivat tuolloin harvassa ja seurakuntalaiset koostuivat paljolti slaavinkielisistä ja evakoista. Kiitänkin Jumalaa erityisesti siitä, että olen saanut elää tähän asti ja nähdä seurakunnan uuden nousun ja suoranaisen kukoistamisen.
Ulla-Maija kertoo enemmänkin kiitollisuudesta kuvaillessaan mitä seurakuntalaisuus hänelle merkitsee. Elämässä on tullut myös vaikeita hetkiä, jolloin on ollut tarve kysyä Jumalalta miksi tiettyjä asioita tapahtuu.
– Ihan tietysti monenlaisiin ihmisiin tutustuminen on ollut ihanaa. Mutta omalla kohdallani seurakuntalaisuus vertautuu hengitettävään ilmaan, ja ilman seurakuntayhteyttä hengellinen happi loppuu. Ilman seurakuntaa näännymme hengellisesti. Jumalan hyvyys on se, mikä vetää ihmistä puoleensa – olipa hänellä itsellään minkälaisia kolhuja tai ennakko-oletuksia tahansa.
Samaa kiitollisuutta Ulla-Maija haluaa välittää myös työntekijöille ja seurakunnalle tulevaisuuteenkin: – Kiittäisin erityisesti nykyisiä työntekijöitä. He ovat aina valmiita palvelemaan. Aivan erityinen lahja on se, että nyt kaikki seurakuntalaiset tuodaan mukaan ja seurakunnassa on monenlaista toimintaa erilaisille ihmisille. Ja ihmiset lähtevät myös mukaan! Uskon, että kirkonkin remontti tapahtuu Jumalan kunniaksi ja hän kyllä auttaa pyhien puitteidensa vaalimisessa. Meillä pitää olla rohkeutta katsoa eteenpäin, luottaen Jumalaan. Seurakunta on paikka, jossa kaikkien on hyvä maistaa ja katsoa.
Kaisa Ivaska-Papaioannou on kiinnittynyt seurakuntaan palvelutehtäviensä kautta. Vuoden 2007 lopulla Kaisa tuli pyhän Aleksandran kirkon apulaisisännöitsijäksi ja pääisännöitsijä hänestä puolestaan tuli 2023.
– Ennen apulaisisännöitsijäksi tuloani olin liittynyt kirkkoon muutamaa vuotta aiemmin. Kun palasin ulkomailta Suomeen, seurakunnasta tuli myös väylä kiinnittyä takaisin kotimaahan. Näin yhteys hiljalleen rakentui ihmisiin ja koko yhteisöön.
Kaisa kuvaa suhdettaan seurakuntaan molemminpuoliseksi antamiseksi. – Koen, että olen saanut kirkolta paljon ja se on kantanut monissa elämänvaiheissa. Niinpä oma palvelutehtävä tuntuu yksinomaan luontevalta tavalta antaa jotain takaisin. Tästä vastavuoroisuudesta syntyy paljon iloa rakkaasta seurakunnasta.
Ortodoksina parisenkymmentä vuotta ollut Kaisa pohtii yhteiskunnan ja kirkon muutosta tänä ajanjaksona. Kirkosta kiinnostuneiden ja siihen liittyneiden määrä on kasvussa. Lisäksi on tapahtunut kansainvälistymistä.
– Turussa on aina ollut ihmisiä erilaisista taustoista, mutta nyt tuntuu, että entistäkin moninaisempi joukko on löytänyt kirkon. Tämä tuo mukanaan tietenkin iloa, mutta myös käytännön haasteita. On pohdittava tilojen riittävyyttä esimerkiksi turvallisuuden näkökulmasta sekä eri kieliryhmien huomioimista. Mutta vaikka kaikkien ja kokonaisuuden huomioiminen on hyvin vaikeaa, ollaan asioita saatu hienosti myös ratkaistua. Kuvailisin nykyistä ilmapiiriä vastaanottavaksi ja huomioivaksi, Kaisa sanoo.
Kaisa kokee, että seurakuntalaisuuden ytimessä on yhteinen jumalanpalveluselämä. – Yhteinen ehtoollinen ja palvelus tuo yhteen ihmisiä, joita ei muissa yhteydessä välttämättä tapaisi lainkaan. Oma elämäni on rikastunut uusilla tuttavuuksilla ja myös eri-ikäiset ihmiset tapaavat kirkossa toisiaan. Nykyisin seurakunta tuo elämääni yhteenkuuluvuutta ja pysyvyyttä, kuulumisen paikan. Se on tärkeää jo siksi, että nykyajan yksilöä ja hänen pärjäämistään ihannoiva kulttuuri tarvitsee rinnalleen selkeitä ryhmiä, joihin voi kuulua omine heikkouksineenkin.
Isännöitsijän näkökulmasta tuleva pääkirkon juhlavuosi ja remontti tuovat mukanaan jännittävä asioita. Palveluksia joudutaan toimittamaan väistötiloissa ja edessä on väistämättä myös muita käytäntöihin liittyviä kompromisseja.
– Uskon ja toivon, että poikkeusoloissakin seurakuntalaiset löytävät itse ytimen, eli jumalanpalvelusten ääreen. Toivon yksinkertaisesti, että löydämme kaikki kirkkoon ja voimme auttaa toisiamme sinne sekä löytämään että pääsemään. Sitten tarvitaan luonnollisesti pitkämielisyyttä ja armollisuutta toisiamme ja erityisesti työntekijöitä kohtaan. Keskeisenä ajatuksena tietysti on, että myös tulevat sukupolvet pääsevät viettämään tulevaisuuden juhlavuosia kauniissa kirkossamme.
Kolmantena meitä tervehtii ukrainalainen Anastasiia Serputko.
– Hei, olen Anastasiia ja olen 11-vuotias. Olen asunut neljä vuotta Suomessa ja olen ukrainalainen. Harrastan voimistelua ja laulan kirkon lastenkuorossa.
Anastasiia kertoo, että seurakunnassa on hänestä paljon tekemistä lapsille ja sinne on myös mukava tulla.
– Perheellemme usko on tärkeää ja tykkäämme käydä kirkossa. Seurakunnassa voi tavata muita ihmisiä. Siellä ihmiset ovat ystävällisiä ja avoimia. Uusien ystävien saaminen on ollut tosi tärkeää, kun olemme muuttaneet tänne toisesta maasta.
Lapsikuorossa Anastasiia kehuu kuoron tunnelmaa ja sitä, että myös kuorossa on aina mukava olla. Tietysti on vielä hauskempaa, kun kuoro pitää pieniä juhlia ja viettää muutenkin aikaa yhdessä. Sama pätee seurakunnan retkiin ja tapahtumiin.
– Kun muutimme Suomeen, moni asia elämässämme muuttui. Kirkossa meidät otettiin lämpimästi vastaan ja olemme saaneet kokea olevamme tervetulleita. Suomessa on rauhallinen ilmapiiri ja on hienoa, että eri taustoista tulevat ihmiset voivat olla yhdessä, tulivatpa he mistä maasta tahansa.
Lopuksi Anastasiia muistuttaa kaikkein tärkeimmästä: – Kirkko on meille tärkeä paikka. Siellä voi rukoilla ja viettää aikaa ihmisten kanssa. Kirkossa on aina joku, jonka kanssa voi jutella ja olla yhdessä.