Minä ja matkani orto­dok­si­seen kirkkoon  

Taus­tal­tani olen entinen evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen kirkon jäsen. Tätä nykyä tuore orto­dok­si­kir­kon jäsen, liitetty tam­mi­kuussa 2026. Olen ollut hieman yli 50 vuotta evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen kirkon jäsen, mutta perheeni ei ollut mitenkään uskon­nol­li­nen. Pakol­li­set rip­pi­koulu, häät, hau­ta­jai­set -tyyppinen lähes­ty­mi­nen. Minua paremmin tun­te­matta olisi voinut luulla ateis­tiksi. Oma matkani kirkon vaihtoon on ollut pitkä ja mutkikas polku kul­jet­ta­vaksi. Alkaen vuoden 2010 esi­koi­seni 4 päivää kes­tä­neestä elä­män­po­lusta. Sen takia välit poikki ”ylä­ker­taan” ajatuksen kanssa tyttären syntymän kautta (2011) avioeroon 2015 ja ex-vaimon kuolemaan 2016.

Historia on aina kiin­nos­ta­nut minua, josta päästään vuoteen 2017 jolloin pohdin katolisen kirkon jäse­nyyttä: Sitä ei voi ohittaa, kun keskiajan his­to­riasta lukee, mutta ko. kirkko ei vain tuntunut omalta. Vuosi 2019 saattoi minut lähemmäs evan­ke­lis­lu­te­ri­laista kirkkoa erään toi­mi­mat­to­man pari­suh­teen päät­teeksi. Kävin jopa kirkossa ensim­mäi­sen kerran vuosiin. Aloin myös autella ystävien pyynnöstä seu­ra­kun­nan kah­vi­lassa ja ruo­ka­jaossa. Joka näin talk­ka­rille tulee luon­nos­taan, jos jotain pitää korjata tai tarvitaan voimaa. Toki itsekin näin yksin­huol­ta­jana ja toisinaan ruoka-apua tar­vin­neena aut­ta­mi­nen takai­sin­päin oli luon­nol­lista ja itselleni luontevaa. Kaikesta huo­li­matta en tuntenut itseäni kuu­lu­vaksi tuohon kirkkoon.

Yksi har­ras­tuk­sis­tani on geo­kät­köillä, jossa törmäsin vuonna 2025 Adventure Lab -kät­kö­sar­jaan Pyhää kohti. Kaikkihan tietävät Santiago de Com­pos­te­lan ynnä muut pyhiin­vael­lus­rei­tit, mutta pyhiin­vael­lusta Suomessa: tästähän piti ottaa selvää. Sanoi­sinko, että se on yksi evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen kirkon hienoista hank­keista, joista lähes kukaan ei tiedä. Kesä 2025 tuli kuljettua Turun ympä­ris­tön pyhiin­vael­lus­reit­tejä, testaten lähes 50-vuotiaan ukon kuntoa ja aistien historian havinaa. Kesä meni, reitit tuli koluttua. Asia jäi sikseen, mutta ei jättänyt rauhaan. Toki orto­dok­si­nen kirkko oli ollut esillä Ukrainan sodan eska­loi­tuessa enem­män­kin, joka hieman herätti lisää kiin­nos­tusta kirkkoa kohtaan. Kunnes töissä huomasin eräällä työn­te­ki­jällä hieman erilaisen ristin kaulassa kuin itselläni. Menin jut­tusille tämän henkilön kanssa ja kysyin, saisinko esittää muutaman kysy­myk­sen kau­las­saan olevaan ristiin ja kirkkoon liittyen. Hetken siinä jutus­tel­tiin orto­dok­si­seen kirkkoon liit­ty­vistä asioista ja hän kehotti menemään kirkolle, jos yhtään asia kiin­nos­taa, kehuen seu­ra­kun­nan kirk­koi­siä ja yhteisöä. Siitä asia jäi muhimaan ja selvitin lisää kirkon toi­min­nasta ja seuraavan kate­ku­mee­ni­kurs­sin alkua. Oli aikaa asiaa pohtia kuukauden verran ennen seuraavan kurssin alkua. Kirkkoon sisälle astuessa tuli lähes heti “olen tullut kotiin” -tunne. Pereh­tyes­säni orto­dok­si­suu­teen askel ker­ral­laan, pääsin myös osaksi mitä läm­min­hen­ki­sintä ja moni­kult­tuu­rista yhteisöä, jossa jokai­sella on oma tarinansa.

Markku Aaltola