Teidän Kaikkipyhyytenne, Konstantinopolin uuden Rooman arkkipiispa ja Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos, Korkeasti Pyhitetyt ja Siunatut
esipaimenet, Kristuksessa rakkaat isät, sisaret ja veljet.
Tervehdin teitä, isämme ja esipaimenemme Bartolomeos ja kaikkia tänne Jumalansynnyttäjän katedraaliin kokoontuneita tänä juhlapäivänä, jota vietämme Ekumeenisen patriarkaatin 100 vuotta sitten Suomen ortodoksiselle arkkipiispakunnalle myöntämän kirkollisen autonomian kunniaksi. Erityisesti
iloitsen nähdessäni paikalle saapuneita lapsia ja nuoria.
Olemme syvästi kiitollisia siitä, että olemme saaneet teidät vieraaksemme. Edellisen virallisen vierailunne yhteydessä vietimme autonomiamme 90- vuotisjuhlaa. Tuolloin saimme johdollanne kokea olevamme yhden jakamattoman apostolisen ja katolisen kirkon lapsia yli kieli- ja kansallisuusrajojen.
Koen, että tänään läsnäolonne täällä on vielä tärkeämpää. Te tuotte persoonallanne ja läsnäolollanne meille tänne kokoontuville iloa, uskallusta ja voimaa pysyä uskollisina ortodoksisen kirkon hengellisinä lapsina nyt voimakkaasti muuttuneessa maailmassa.
Päivän evankeliumitekstistä nousee eräs ajatus, jonka haluaisin jakaa tänään kanssanne. Taustana tiedämme, että Israel purnasi Jumalaa ja Moosesta
vastaan sen takia, ettei heidän vaelluksensa autiomaan halki päättynyt koskaan. Jumala rankaisi heitä lähettämällä myrkkykäärmeitä, jotka purivat, niin että
monet heistä kuolivat. Jumalan käskystä Mooses teki silloin vaskikäärmeen ja asetti sen ylös tangon päähän. Kaikki, joita käärme puri, mutta jotka katsoivat
vaskikäärmeeseen, pelastuivat.
Kristus kutsuu meitä tekemään hänen kanssaan saman, minkä israelilaiset tekivät vaskikäärmeen kanssa: että hädässämme katsomme häneen. ”Kiinnittäkää katseenne Jeesukseen”, luemme Heprealaiskirjeestä (3:1).
Kuten hyvin tiedätte, suurta hätää kokevat tänä päivänä hyökkäyssodan tieltä Venäjälle pakkosiirretyt ukrainalaislapset. Haluan puhua suoraan, sillä lapset
ovat lähellä myös Teidän Kaikkipyhyytenne sydäntä. Suurin osa pakkosiirretyistä lapsista on asunut ukrainalaisissa orpo- ja ryhmäkodeissa. Lastensiirrot täyttävät sotarikoksen tunnusmerkit, mutta vielä huolestuttavammaksi tilanteen tekee se, että Venäjän ylläpitämillä leireillä on yritetty opettaa unohtamaan lasten ukrainalainen identiteetti.
Lapset ovat pyhiä ja ortodoksinen kirkkomme on kutsuttu suojelemaan lapsia ympäri maailmaa. Lasten pyhyyttä ei voi verrata tai palauttaa mihinkään heidän
yksittäiseen piirteeseensä, sillä pyhyydestä itsestään puuttuu vertailun periaate. Tämä tarkoittaa, että lapsen arvo ei asetu vain moraalisen mittarin yläpäähän,
vaan kokonaan sen ulkopuolelle.
Entä mitä sanomme keskuudessamme oleville ukrainalaisille pakolaisäideille, jotka ovat erossa lapsistaan, läheisistään, rakkaistaan? Kun sanat eivät riitä,
tehtävämme on kanssaelää ihmisten kärsimyksissä, mutta päivän evankeliumin hengen mukaisesti myös katsoa yhdessä kohti Kristusta. Lopulta se, että
kaikkivaltias Jumala on tullut pieneksi lapseksi ihmisen tähden, on ratkaiseva todistus hänen rakkautensa lopullisesta voitosta. Olen vakuuttunut, että tämä
ikivanha totuus – Jumala on rakkaus – on aina uusi. Emme ole koskaan valmiita käsittämään tämän rakkauden todellista suuruutta.
Teidän Kaikkipyhyytenne. Näillä sanoilla haluan tervehtiä teitä Suomen ortodoksisen kirkon nimissä ja toivottaa teidät ja kunnioitetun seurueenne tervetulleeksi tänne teitä rakastavan seurakunnan keskelle.