Kuulutus Joensuun ortodoksisen hautausmaan hautauspaikoista, joiden hallinta-aika on päättynyt
Kuulutus 30.1.2023 Joensuun ortodoksisen seurakunnan Joensuun ortodoksisella hautausmaalla on ryhdytty lain ortodoksisesta kirkosta mukaiseen kuulutusmenettelyyn sellaisten hautojen palauttamiseksi seurakunnan hallintaan, joiden hallinta on päättynyt 31.12.2022, joita omaiset eivät ole lunastaneet uudelleen 31.12.2022 mennessä ja joissa edellisestä hautauksesta on kulunut yli 20 vuotta. Kuulutus koskee Joensuun ortodoksinen seurakunnan hautausmaan osastoja Vanhan puolen (VP) kortteleita 1, 2, […]
Lue lisääAntti Potkonen kasvatustyöntekijäksi
Seurakunnanneuvosto valitsi seurakunnan kasvatustyöntekijäksi yhteisöpedagogi Antti Potkosen. Hakijoita toimeen oli kahdeksan, joista kolme kutsuttiin haastatteluun. Seurakunnanneuvosto teki valinnan kokouksessaan 14.3.2023. Antti Potkonen aloittaa toimessa 5.6.2023. Nuorisotyöntekijän sijaisena toimii siihen saakka Aino Miikkola. Antti on monille tuttu työstään ONL ry:n järjestösihteerinä. Hän on tehnyt myös kunnallista nuorisotyötä sekä ortodoksista leirityötä Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa.
Lue lisääSeurakunta tarjoaa ylioppilaslakin ylioppilaaksi valmistuville jäsenilleen
Joensuun ortodoksinen seurakunta lahjoittaa seurakuntamme tämän vuoden ylioppilaille ylioppilaslakin. Ilmoita halukkuudestasi vastaanottaa ylioppilaslakki sähköpostitse osoitteeseen joensuu.nuorisotyo@ort.fi Kerro viestissä nimesi ja osoitteesi, lakin koko senttimetreinä, sekä haluatko puna-mustan (Karjalan värit) vai sini-valkoisen sisävuoren. Voit laittaa viestiä jo nyt, mutta kuitenkin viimeistään maaliskuun loppuun mennessä. Lakit lahjoitetaan ke 24.5. klo 17 yhteisessä tilaisuudessa (tai mikäli et pääse […]
Lue lisääJoensuun ortodoksisen seurakunnan tiedote
Joensuun ortodoksisen seurakunnan uudistetut nettisivut on julkaistu. Tervetuloa tutustumaan uusiin sivuihin osoitteessa ort.fi/joensuu. Uusilta sivuilta löytyy mm. automaattisesti päivittyvä kalenteri, josta löytyvät seurakunnan jumalanpalvelukset ja ajankohtaiset tapahtumat. Jatkossa vanhojen sivujen osoite ohjaa käyttäjän suoraan uusille sivuillemme. Uusien nettisivujen tekeminen on ollut suuri ja aikaa vienyt projekti, josta seurakuntamme haluaa kiittää kaikkia mukana olleita yhteistyötahoja. Kiitokset […]
Lue lisääRaili Loima siirtynyt ikuisuuteen
Raili Loima (o.s. Kokkonen) siirtyi rauhallisesti ikuisuuteen hoivakoti Helenassa, Helsingissä 8.11.2022. Hän oli syntynyt Kurkijoen seurakunnan alueella 1935. Muistamme Railin ilomantsilaisena ja joensuulaisena papin vaimona, äitinä, isoäitinä, ortodoksisen uskonnon opettajana ja monien sukupolvien opettajana. Kiitos esirukouksista Railin puolesta. Mahdolliset muistamiset osoitetaan ystävällisesti tilille: Lintulan luostari FI86 5048 4710 0002 04 viitteeksi ”Railin muisto”. Kiittäen, Railin […]
Lue lisääLieksan kiinteistöistä esitys
Joensuun ortodoksisen seurakunnan kiinteistölautakunta ja seurakunnanneuvosto kokoontuivat keskiviikkona 26.10. keskustelemaan Lieksan alueen kiinteistöistä ja tulevaisuuden investoinneista. Kiinteistölautakunta ja seurakunnanneuvosto päättivät esittää seurakunnanvaltuustolle, että seurakunta ei investoi Lieksan seurakuntasaliin ja virastopappilaan. Esityksen mukaan seurakuntasalin ja virastopappilan omistuksesta luovutaan. Lisäksi esitettiin, että seurakunta investoi Lieksan Elian kirkkoon niin, että kirkko palvelee myös muuta toimintaa. Seurakunta vuokraa tarvitsemansa tilat, […]
Lue lisääSeurakunta säästää energiaa
Kuullemme melkein päivittäin uutisia energian kallistumisesta ja huolta sen riittävyydestä tulevana talvena. Joensuun ortodoksinen seurakunnanneuvosto päätti kokouksessaan tiistaina 27.9., että seurakuntamme osallistuu energiansäästötalkoisin. Kaikkien seurakuntamme kiinteistöjen lämpötilaa alennetaan 1 asteella. Päätös koskee sekä sähköllä että kaukolämmöllä lämmitettäviä tiloja. Jokainen pieni teko energian säästämiseksi vaikuttaa. Seurakunta etsii säästökeinoja energian ja lämmityksen osalta niin, että toiminta häiriintyy […]
Lue lisääKohti ajanmukaista viestintää
Seurakunnassamme on joidenkin vuosien ajan pohdittu valmisteltu uusien internetsivujen julkaisemista. Seurakunnan edelliset internetsivut julkaistiin noin kymmenen vuotta sitten, joten päivittäminen on ollut tarpeen. Vahoilta joensuunortdoksit.fi sivuilta ohjataan suoraan uudelle sivustolle. Seurakunnan uudet sivut on rakennettu vastaamaan entistä laajempaa ja avoimempaa tiedotusta. Seurakuntamme toiminta sosiaalisessa mediassa on lisääntynyt. Uusille sivuille somekanavien julkaisut päivittyvät automaattisesti. Näin somejulkaisuja […]
Lue lisääSeurakunnan 130-vuotis juhlavuoden konsertit
Seurakunnan kuorot esiintyvät yhdessä juhlavuoden konserteissa: su 4.12.2022 klo 15 Ilomantsin luterilainen kirkko, su 23.4.2023 klo 15 Kiteen luterilainen kirkko, su 26.11.2023 klo 15 Lieksan ortodoksinen kirkko, su 3.12.2023 klo 15 Joensuun ortodoksinen seurakuntasali, Juhlavuoden pääjuhla 2-3.9.2023 Joensuu
Lue lisääTiedote: Lieksan Virasto-pappilan ja seurakuntasalin kuntotutkimusten tulokset
Tiedote / 8.9.2022 Joensuun ortodoksinen seurakunta on teettänyt kuntotutkimukset Lieksan virasto-pappilasta ja seurakuntasalista. Tutkimus valmistui 4.6.2022 ja tutkimusten tuloksista käytiin neuvottelu tutkimukset tehneen Raksystems insinööritoimisto Oy:n kanssa 13.7.2022. Seurakunnan kiinteistölautakunta käsitteli asiaa 6.9.2022. Lieksan virasto-pappilan tutkimuksissa löydettiin useissa näytteissä mikrobeja ja homeita sekä kellaritiloista että asuin/virastokerroksesta. Mikrobit voivat kulkeutua huoneilmaan. Lieksan seurakuntasalin tutkimuksissa löydettiin mikrobeja […]
Lue lisää