Seminaari

Seminaari on kirkon ylläpitämä koulutuslaitos. Yliopistokurssien lisäksi seminaari toimii työntekijöiden kouluttamisessa myös kirkon omana oppilaitoksena ja tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden päivittäiseen jumalanpalveluselämään asuinpaikan yhteydessä koko lukuvuoden ajan. Seminaarin asukkaaksi voivat hakea kaikki ortodoksisen teologian pääaineopiskelijat. On suotavaa, että kirkon papin tai kanttorin toimeen aikovat asuvat ainakin osan opiskeluajasta seminaarilla.

Seminaari tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden tutustua ortodoksisen kirkon jumalanpalvelusperinteeseen sekä kirkon elämään käytännön kautta. Yhteisöllinen elämä tukee arkista aherrusta. Opiskelijaporukka tarjoaa toisilleen seuraa ja tukea niin opinnoissa kuin vapaa-ajallakin.

Ruokalassa tarjoillaan lukukauden aikana arkiaamuisin aamiainen. Paasto- ja juhla-aikojen vuorottelu näkyy tarjonnassa. Hinnat ovat opiskelijaystävälliset. Lukuvuoden aikana, erityisinä juhlina järjestetään myös juhla-aterioita.

Seminaarin asukkaasi voivat hakea kaikki Itä-Suomen yliopiston ortodoksisen teologian pääaineopiskelijoiksi hyväksytyt. Asukasvalinnat tekee seminaarin johtoryhmä. Asukashakemuksen voi lähettää alla olevan ohjeen mukaan.


Seminaarin asukkaaksi hakeminen
Ruokala