METROPOLIITTA ARSENIN PAIMENKIRJE SUURESSA PAASTOSSA 2020

 

                Kristuksessa rakkaat isät, veljet ja sisaret Kuopion ja Karjalan hiippakunnan seurakunnissa sekä   luostareissa!

   Olemme edenneet kirkkovuoden kierrossa triodionin aikaan. Mainittu kreikkalainen käsite viittaa siihen, että suuren paaston ajalla kanoni muodostuu poikkeuksellisesti vain kolmesta veisusta. Publikaanin ja fariseuksen sunnuntaista alkanut ja suuren lauantain ehtoopalvelukseen päättyvä triodionin jakso keskittää ajatuksemme paastoon ja katumukseen. Paaston keskeisimpänä tarkoituksena on valmistaa meitä vastaanottamaan juhlien juhla ja riemujen riemu – Herran ylösnousemusjuhla, pyhä pääsiäinen. Koska kaikki me olemme puutteellisia ja syntisiä, tarvitsemme paaston lisäksi myös katumuksen mieltä ja pyrkimystä nähdä omia puutteita sekä korjata niitä.

   Paasto on meille tarpeellinen monessa mielessä. Se voi onnistuessaan kasvattaa meissä mielen lujuutta ja pidättyväisyyttä, mutta ennen muuta armeliaisuutta toisia kohtaan.  Paastoaika saa toivottavasti jokaisen meistä miettimään omaa elämäntapaamme. Suuri paasto on meille tarjottu aikajakso pohtia, miten huolehdimme itsestämme, miten suhtaudumme lähimmäisiimme, mitä kulutamme ja mihin käytämme aikaamme. Suurena apuna ja tien viittana paaston taipaleella ovat pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukouksen sanat, jotka kiinnittävät huomiomme ei mihinkään ulkoiseen, vaan ihmisen sisäiseen kilvoitteluun. Rukous kuuluu seuraavasti:
Herra, minun elämäni Valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.
Anna minulle, Sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.
Oi Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä minun rikokseni ja anna, etten minä veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet Sinä iankaikkisesti. Aamen

   Pyhän Efraimin rukous muistuttaa meitä siitä, mikä asema Herralla Jumalalla tulee olla elämässämme, mistä meidän tulee pyrkiä pidättäytymään, minkälaisia hyveitä meidän tulee koettaa saavuttaa ja miten tärkeää on tarkkailla ainoastaan itseään, koska vain itseämme me Jumalan avulla kykenemme tietyissä rajoissa muuttamaan. Kukaan meistä ei ole paastoamisestaan vastuussa toisille ihmisille, vaan kaikkinäkevälle Jumalalle. Juuri sen vuoksi Kristus Jumala antoi ohjeen, joka sopii alkaneeseen suureen paastoon: ”Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. 6:17-18)

Hengellisesti kasvattavaa ja Jumalan siunaamaa suurta paastoa toivottaen,
        
        Esipaimenenne
        Metropoliitta Arseni